Useissa Suomen kunnissa on rakennettu viime vuosina frisbeegolfratoja, kuntoportaita ja skeittipuistoja. Tavoitteena on ollut ihmisten liikkumisen lisääminen ja uusien liikkumisyhteisöjen synnyttäminen. Koronaepidemian myötä luonto houkutteli väkeä retkeilemään ja ulkoilemaan. Poikkeusolot kirjavoittivat liikkumisen tarjoamia lupauksia.
Suomessa vahvan julkisen liikuntahallinnon toimin liikunta- ja urheilutiloja on rakennettu eri käyttäjäryhmille. Turvalliset kevyen liikenteen väylät, kuntopolut ja latuverkostot houkuttelevat liikkeelle lihasvoimin. Monille ulkoliikkumisen mahdollisuudet avautuvat astumalla ulos kotiovesta. Lukemattomat julkishallinnon, järjestöjen ja yritysten toimijat kannustavat ihmisiä liikkumaan.
Liikuntakulttuurin eriytyessä syntyy jatkuvasti uusia urheilulajeja ja liikkumisen muotoja. Huippu-urheilusta on tullut ammattimaista toimintaa, ja myös lukuisat liikkumismuodot on kaupallistettu yritystoiminnaksi. Samalla liikuntapolitiikka on muuttunut entistä haastavammaksi. Tänä päivänä ollaan erityisen huolissaan kaikenikäisiä koskevasta fyysisen aktiivisuuden polarisoitumisesta eli siitä, että osa ihmisistä ei liiku terveytensä kannalta riittävästi.
Liikkumisen lupaukset näyttäytyvät ihmisille eri tavoin. Himoliikkujille liikkuminen on keskeinen elämänsisältö, joka määrittää jokapäiväistä tekemistä. Aktiiviliikkujilla liikkuminen on säännöllinen osa arkielämää. Satunnaisliikkujat intoutuvat ajoittaiseen hikoiluun liikkuen. Niukkasliikkujien fyysinen aktiivisuus jää terveyden ja hyvinvoinnin kannalta liian vähäiseksi. Liikunnan päätöksentekijöiden tulisikin tunnistaa erilaisen liikuntaorientaation omaavien tarpeet. Tutkimuksen mukaan niukkasliikkujatkin haluaisivat liikkua nykyistä enemmän.
Liikkumisen lupaukset eivät jakaudu tasa-arvoisesti. Heikko sosioekonominen asema ja toimintakyvyn rajoitukset estävät liikkumisharrastusta. Kun liikkumisen hyödyistä on jo runsaasti tutkimusnäyttöä, on syytä poistaa kaikenlaisia liikkumisen esteitä. Yksilöiden syyllistäminen ”liikkumattomuuspuheella” ei hyödytä ketään.
Liikunnan päätöksentekijöiden tulisi tunnistaa erilaisen liikuntaorientaation omaavien tarpeet.
Liikkumishyötyjen tunnistaminen on tehnyt liikuntapolitiikasta osan yleisempää yhteiskuntapolitiikkaa. Kun merkittävä osa liikkumisesta toteutuu muualla kuin varsinaisissa urheilu- ja liikuntatiloissa, olisi liikkumisnäkökulma sisällytettävä kaikkeen suunnitteluun ja päätöksentekoon siten, että myös ilmastonmuutosta jarrutetaan. Opetus- ja kulttuuriministeriön liikkumisvaikutusten arviointitoimet edesauttavat yhteiskunnan liikunnallistamista. Tulevaisuudessa on entistä määrätietoisemmin luotava edellytyksiä urheilu- ja liikuntaseurojen sekä uusimuotoisten liikkumisyhteisöjen toiminnoille.
Kunnallisvaalien lähestyessä tulee pohtia, millaisia edellytyksiä kunnat tarjoavat liikkumiselle. Valtuutetuiksi tulee äänestää liikkumisen tasa-arvon edistäjiä. Poliittisten päättäjien liikkumislupaukset ovat myös hyvinvointilupauksia. Toteutuessaan ne lisäävät niin yhteisöllistä kuin yksilöllistäkin hyvinvointia.
Kirjoittaja on liikuntasosiologian professori Jyväskylän yliopistossa.
uutiskirje 
