Kirja ja musiikki siivittävät menoa viikinkiajalle
Varjagit, jotka nykypäivänä sulautetaan yleisesti viikinki-käsitteeseen, olivat uskollisuusvalan vannoneita palkkasotureita. Nämä pohjanmiehet tekivät matkoja lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Bysantin keisari Basileios II perusti 980-luvulla historian kuuluisimman varjagikaartin, jonka huomassa Konstantinopoli eli kulta-aikaansa.
Varjagien retket ulottuivat aina Kaspianmerelle ja Konstantinopoliin saakka. Juuri tästä aiheesta Jukka Parkkinen kirjoitti kirjan Ali Mustan matka Miklagårdiin (WSOY 2008). Parkkinen ei ole ainoa, joka on kiinnostunut näistä viikinkiretkistä. Suomalainen kansanmusiikkivaikutteista soturiheviä soittava yhtye, Turisas on tehnyt levyn samasta matkasta. Turisaan The Varangian Way (Century Media 2007) on teemalevy, joka kertoo varjagien purjehduksesta Novgorodista Konstantinopoliin, tai pohjanmiesten sanoin Holmgårdista Miklagårdiin.
Sotaisa
varjagikaarti
The Varangian Way sijoittuu 1030-luvulle. Levy vie varjagit seilaamaan kohti tuntemattomia idän maita. Tarina kuljettaa joukkoa eteenpäin pitkin Dnepriä ja lukuisia muita jokia. Matkalla käydään taisteluja, nähdään ihmeitä ja haalitaan rikkauksia sekä koetaan karvaita menetyksiä. Välillä poiketaan Kiovan ja Novgorodin ruhtinaan Jaroslavin hovissa ja lopulta saavutaan määränpäähän – Konstantinopoliin.
Varjagijoukon matkaa johtaa Mathias ”Warlord” Nygård, joka on Turisas-yhtyeen pääasiallinen sanoittaja, säveltäjä ja laulaja. Viikinkiajasta yhtye on kiinnostunut, sillä pohjoiseurooppalaiset ovat jääneet niin vahvasti historiaan juuri tuona aikana – toki 1800-luvun romantiikan auttamana, kertoo Nygård. Myös 1000-luvun alun Bysantti on Turisaan mielestä kiinnostava. Basileios II kulta-aikaa seurannut rappio, jossa hallitsijat vaihtuivat tiuhaan – usein salamurhien kautta – on jännittävä ajanjakso, lopun alku, kiteyttää Nygård.
Viimeiseen
viikinkikuninkaaseen
Nygård sanoo Turisaan joukkojen saavuttaneen Bysantin joko Romanos III tai Mikael IV hallitsijakaudella. Jukka Parkkisen luomat Ali ja Halfdan saapuvat Konstantinopoliin kymmenisen vuotta myöhemmin.
Ali Mustan matka Miklagårdiin on historiallisesti suhteellisen tarkka kuvaus varjagijoukoista ja Bysantin juonitteluista. Matka Konstantinopoliin on täynnä vaaroja ja vaikeuksia. Bysantin Keisarinna Zoen (978–1050) hallitsijakauden loppupuolelle sijoittuvassa tarinassa on juonittelua ja oikein tekemisen yrittämistä. Ihan tuulesta temmattuja juonittelukuviot eivät varmasti ole, ehtihän keisarinna kuopata kaksi aviomiestä (jo aikaisemmin mainitut Romanos ja Mikael) ja yhden ottopojan.
Keisarinna Zoe on mahdollisesti aiemminkin kiinnostanut suomalaisia kirjailijoita. Paavo Haavikko on esittänyt, että Zoe olisi Kalevalan Pohjan akan esikuva.
Poikien kasvutarinan päähenkilöiden Alin ja Halfdanin suurimmaksi tehtäväksi muovautuu lopulta pelastaa Zoen juonilta varjagisoturi Harald Hårdråde Sigurdsson. Mies, josta kotimaahansa palattuaan tuli Norjan kuningas, se viimeinen viikinkikuningas.
Kirjansa esipuheessa Jukka Parkkinen kertoo olevansa innostunut saagoista. Varsinaisen sysäyksen tälle tarinalle hän sai Istanbulin Hagia Sofian kirkossa. Kirkon marmorikaiteessa on viikinkien graffiteja, joista on pystytty tulkitsemaan nimi Halfdan.
Parkkisella on hivenen omituinen taito, hän voi kirjoittaa suhteellisen hatarasti sen häiritsemättä lukijaa. Ali Mustan matka Miklagårdiin on monesta kohtaa harsomaisen ohut, mutta seikka ei tee teoksesta millään muotoa kehnoa.
Parkkisen Ali Musta kävi Miklagårdissa ja palasi takaisin Pohjolan perukoille, sitä vastoin Turisaan seikkailulle voinee odottaa vielä jatkoakin.
uutiskirje 
