Viime vuoden tammikuussa Kansan Uutisissa julkaistu kolumnini otsikoitiin: ”Kasvun ja työllisyyden näkökulmasta ensi vuosi näyttää yllättävän hyvältä”. Onneksi otsikossa oli pieni virhe, jonka myötä viittauskohdaksi tuli vuosi 2021. Näin ekonomistin uskottavuus tulevan ennustajana säilyi ainakin otsikkotasolla.
Vuodesta 2020 tuli tietysti taloudellisesti kaikkea muuta kuin hyvä. Maaliskuun alkuviikkoina, kun koronakriisin laajuus ja sen globaalit vaikutukset alkoivat selvitä, oltiin aidosti vakavassa paikassa. Rahoitusmarkkinat sukelsivat, eurojärjestelmän kestävyyttä epäiltiin eikä minkäänlaista valoa tunnelin päässä näkynyt. Kaikkialla mentiin hetken ajan täydellisessä sumussa.
Pian kuitenkin valo tuli ja ilma kirkastui. Taloudellisen toivon loivat toimillaan maailman suurimmat keskuspankit ja niiden vanavedessä hallitukset, jotka uskalsivat syvän kriisin hetkellä toimia riittävän tarmokkaasti. Nämä ovat ehkä alisanoja, sillä pääsimme osalliseksi suurimmista elvytyspaketeista koskaan.
Keskuspankit laajensivat taseitaan miljardikaupalla, pumppasivat rahaa pankki- ja rahoitusjärjestelmään sekä painoivat korkotasoa kaikilla markkinoilla vielä aikaisempaakin alemmaksi. Valtiot puolestaan tukivat kotitalouksia, yrityksiä ja paikallishallintoja suurilla tulonsiirroilla ja ottivat syntyneen velan kannateltavakseen. Talouden rakenteita pyrittiin tukemaan niin, että pandemian lopulta hellittäessä liian suurta tuhoa talouden rakenteisiin ei olisi päässyt tapahtumaan.
Koronakriisin poliittinen talous osoitti jälleen kerran sen, että nykymuotoinen kapitalismi on aina kriisien hetkillä kahden instituution varassa – suuren pankin ja suuren valtion. Mikäli laajaa julkista valtaa ei olisi ollut talouspolitiikan kentällä käytettävissä, koronakriisin taloudellis-yhteiskunnalliset seuraukset olisivat olleet varmasti paljon vakavammat.
Tietysti sama koskee myös terveyspolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa ja hyvinvointipolitiikkaa laajemmin. Kun katsotaan Suomen onnistumista koronakriisin hoidossa, mikä on ollut maailman ja erityisesti Euroopan mittakaavassa varsin hyvä, näihinkään politiikkoihin liittyviä instituutioita ei voida sivuuttaa. Esimerkiksi vapaa ja aktiivinen kansalaisyhteiskunta, monessa ihmisten tukena toimivat järjestöt sekä kattava universaali sosiaaliturva ovat auttaneet epidemian selättämisessä ja sen negatiivisten vaikutusten hillitsemisessä.
Kun instituutioiden tarkastelua vielä venytetään, päästään sellaisiin vaikeammin hahmotettaviin, mutta kiistämättä tärkeisiin ilmiöihin kuin luottamukseen, osallisuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Kun ihmiset luottavat toisiinsa ja yhteiskunnan rakenteisiin, ovat aktiivisina toimijoina vaikuttamassa yhteiskuntaan ja tuntevat olevansa niin sanotusti samassa veneessä, yhteisponnistelut myös yllättävää virusvihollista vastaan sujuvat paremmin.
Monella mittarilla mitattuna Suomi erottuu edellisissä asioissa edukseen. Siksi yhteiskuntamme menestys missä tahansa ”kilpailussa” ei olekaan yllätys. Kun tulevat vuodet ja vuosikymmenet ovat erilaisten arvaamattomienkin haasteiden täyttämiä, tällaiset instituutiot ovat iloinen asia.
Vaikka hyvät instituutiot ovat usein yllättävänkin kestäviä, niitä on mahdollista myös rapauttaa aktiivisella toiminnalla. Toisaalta instituutioita voidaan myös puolustaa, vahvistaa ja edelleen parantaa. Tästä on viime kädessä kysymys yhteiskuntapolitiikassa. Toivottavasti hyvistä instituutioista tehdään vieläkin parempia tulevana vuonna.
Hyvää uutta vuotta kaikille Kansan Uutisten lukijoille!
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
uutiskirje 