Ruandan kansanmurhasta vuonna 1994 hengissä selvinnyt Jacqueline Murekatete perusti Kansanmurhasta hengissä selvinneiden säätiön, GSF:n, jotta kansanmurhasta selviytyneiden naisten ääni pääsisi paremmin kuuluviin. Naiset ja nuoret tytöt kun kärsivät suhteettoman paljon konflikteista ja kansanmurhista.
Murekatete osallistui tammikuun lopulla YK:n paneelikeskusteluun naisista ja kansanmurhasta, jossa puitiin holokaustia ja Ruandan tutsien kansanmurhaa. IPS haastatteli häntä sen jälkeen.
– Hengissä säilyneet täytyy kutsua jakamaan todistuksensa. Kun muut ihmiset kuulevat heidän tarinansa, halukkuus toimia kansanmurhien estämiseksi ja uhrien auttamiseksi kasvaa. Henkilökohtaisilla todistuksilla on valtava merkitys, Murekatete sanoo.
Pahuuden uusi taso
Murekatete itse oli kansanmurhan aikaan yhdeksänvuotias. Hänen mielestään on tärkeää tunnistaa, että aikuisten naisten ja lasten kokemukset katastrofista eroavat toisistaan.
– Minulla on ystäviä, jotka on raiskattu yhdeksänvuotiaina. Kun yhdeksänvuotias lapsi raiskataan joukolla, täytyy tuoda esiin, että se on väkivallan ja pahuuden ihan uusi taso, Murekatete toteaa.
– Työskennellessäni kansanmurhasta selvinneiden kanssa olen kohdannut monia tyttöjä ja naisia, joiden kärsimys on syvempää kuin miesten ja poikien. Kansanmurhassa jokainen kohderyhmän jäsen kärsii, mutta useimmat naiset ovat myös seksuaalisen väkivallan uhreja.
– Ruandan kansanmurhan aikaan raiskaus ei ollut mikään satunnainen teko. Äärihutut itse asiassa kannustivat radiossa hutumiehiä aina raiskaamaan tutsinaiset ja tytöt ennen heidän tappamistaan, Murekatete selittää.
Päivittäinen muistutus kärsimyksestä
Joihinkin hutunaisille tartutettiin hiv ja sen jälkeen heille kerrottiin, että he tulevat kokemaan hyvin hitaan ja tuskallisen kuoleman. Hengissä säilyneet ovat eläneet yli 25 vuotta kansanmurhan fyysisten ja henkisten seurausten kanssa. Jo se, että on pakko ottaa säännöllisesti aids-lääkkeitä, pitää asian mielessä koko ajan.
– Monet sanovat, että joka päivä he katsovat lastaan ja joka päivä lapsi näyttää enemmän isältään, raiskaajalta. Näille naisille joka ikinen päivä on kipeä muistutus koetusta kärsimyksestä, Jacqueline Murekatete kertoo.
– Näiden äitien ja lasten suhteet ovat erittäin monimutkaisia. Monet ovat luovuttaneet lapsensa adoptioon, koska eivät ole kestäneet. Mutta joissain tapauksissa lapsi on äitinsä ainoa sukulainen, sillä koko muu perhe on tapettu.
Kansanmurhan jälkeen uusia mahdollisuuksia
Ruandan kansanmurhan paradoksaalisiin seurauksiin kuuluu myös uusien mahdollisuuksien avautuminen nimenomaan naisille. Naisia sortavia lakeja on kumottu ja naiset ovat entistä paremmin päässeet johtoasemiin.
– Naisten vaikutusvallan kasvu tapahtui osittain välttämättömyyden pakosta. Monissa kylissä naiset nousivat päättäviin asemiin, kun miehiä ei tappo-orgioiden jäljiltä kerta kaikkiaan ollut riittävästi. Tämä johti kulttuuriseen siirtymään ja naisten lisääntyneeseen valtaan myös politiikassa. Se taas on johtanut naisten oikeuksien parantumiseen. Aikaisemmin nainen ei esimerkiksi saanut omistaa maata, Murekatete sanoo.
lehti 