Metsä Group kertoi helmikuussa massiivisen sellutehtaan rakentamisesta Kemiin. Äänekosken nykyinen ja Kemin tuleva laitos tyhjentävät metsiä ja imuroivat puustoa valtavalla volyymilla. Tässä työllisyystilanteessa on hankala kyseenalaistaa hanketta.
Metsäteollisuus katsoo taaksepäin, eivätkä sitä tavoita tutkijoiden hätähuudot luontokadosta tai ilmastonmuutoksen tuomista maailmanlaajuisista uhista.
Odottaisin metsätalouden olevan toiminnassaan kunnianhimoisempi ja seuraavan aikaansa. Puun monikäytön lisääminen ja puuperäisten materiaalien kehitys olisivat tätä päivää. Metsänomistajat saisivat paremman hinnan, kun puun jalostusaste nousisi.
Mutta ei, taas otettiin käyttöön jo keksitty pyörä ja puuta viedään ulos nollatuotteena. Pidän sitä riistona ja orjuutuksena taigavyöhykkeen hitaasti kasvavalle puulle. Toki puusto kasvaa takaisin, mutta metsän elinympäristöjen ja lajiston palautumiseen kuluu satoja vuosia.
Metsäsektoria hallinnoivan maa- ja metsätalousministeriön lieka metsäteollisuuden kanssa on suurin este metsien käytön muutoksille. Metsiä koskeva lainsäädäntö ja tutkimuskin palvelevat lähinnä puun tuottoa.
Kokemukseni luontojärjestöjen ja metsäsektorin välisistä metsäluonnon säilymistä koskeneista neuvotteluista ovat turhauttavia. 2000-luvun alussa valtion maita hallinnoiva Metsähallitus hakkasi Pohjois-Pirkanmaalla arvokkaita metsiä, joissa eli useita kuukkeliperhekuntia. Sielunlintu on yksi tämän vanhojen metsien lajin monista kulttuurisista nimistä.
Kävimme MH:n kanssa neljät neuvottelukierrokset kuukkeli- ja muiden vanhojen metsien säilymiseksi. Neuvottelut päättyivät aina MH:n ilmoitukseen: ”Me hakkaamme ne kuitenkin.” Niin hakkuut pirstoivat kuukkelien asumat metsät vähä vähältä elinkelvottomiksi riekaleiksi. Viimeiset kuukkelit nähtiin vuonna 2009.
Neuvottelujen lukkiutumisen vuoksi ainoaksi keinoksi meille aktiiveille jäi osoittaa mieltämme hakkuiden estämiseksi. Niissä merkeissä tulin mummoikäisenä viettäneeksi yön putkassa.
Suomen Metsäkeskus uusii parastaikaa maakunnittain viisivuotisia metsäohjelmiaan, joissa päätetään muun muassa hakkuumääristä. Olin SLL Pirkanmaan edustajana ohjelman alueellisessa ympäristöryhmässä, jossa tavoitteena oli saada jatkuvaa kasvatusta ja muita metsäluonnon säilymisen toimia hakkuumetsiin.
Osoittautui, että mikään ei ole muuttunut 20 vuodessa. Luonnon huomioiminen jäi metsäohjelman kuorrutukseksi. Pirkanmaan metsäohjelman valmistuessa minulla oli ilo ilmoittaa siihen eriävä mielipiteemme, mikä merkitsi irtisanoutumista kestämättömästä ohjelmasta.
Metsätaloudella on kyseenalainen kunnia johtaa Suomen uhanalaisten lajien tilastoa 833 metsälajillaan. Kaikista uhanalaisista metsälajeja on noin kolmannes. Nykymenolla metsätalous on jättämässä tulevaisuuden perinnökseen metsälajien sukupuuttoaallon.
Mielestäni metsäteollisuudelta on voitava edellyttää korvauksia metsäluontoon kohdistuneista menetyksistä. Sellun ja puuperäisten polttoaineiden hinnasta voidaan kerätä tietty prosentti rahastoon, jolla ostetaan metsiä suojelua varten. Se olisi reilu hyvitys metsäluonnolle.
Kirjoittaja on nokialainen eräopas ja luontokartoittaja.
uutiskirje 