Taavi Törmälehto (1922–2007) oli Mannerheim-ristin ritari numero 41. Rivisotilas kunnostautui heinäkuussa 1941 useissa taisteluissa kunnianosoituksen arvoisesti. Alikersantiksi hänet ylennettiin vasta sodan loppuvaiheessa heinäkuussa 1944.
Terhi Törmälehto luo isoisänsä henkilökuvaa romaanissaan Taavi. Se on fiktiota, mutta pohjana on Taavi Törmälehdon muistelmakuvaus Marskin ritarin tilitys. Lopputulos on kaunokirjan ja sotakirjan huikea, ehkä ainutlaatuinen yhdistelmä.
Romaanin Taavi karkaa salaa 17-vuotiaana kotoaan talvisotaan. Sodasta levoton nuori mies löytää elämälleen tarkoituksen. Hän on Antti Rokan kaltainen valiotappaja, joka on jatkuvassa hankauksessa sotilaskurin kanssa. Kun omalla rintamalohkolla alkaa jatkosodassa hiljaisempi vaihe, hän hakeutuu omin päin sinne, missä tapahtuu.
Taavi Törmälehtoa kutsuttiinkin sodassa myös Jermulehdoksi.
Taavi kokee kaikki sodan tuskat – nälän, pelon ja vilun. Eniten häntä kuitenkin piinaa haju, jonka synnyttää suolikaasujen, rikkinäisten hampaiden ja korsun katossa kuivuvien jalkarättien yhteisvaikutus. Silti hän kokee elävänsä väkevimmin juuri sodassa. Harmittaa, kun asetoverit suunnittelevat sodan jälkeistä elämäänsä siviilissä. Elämä on tässä ja nyt, juuri näissä taisteluissa, joissa luodit kaatavat miehiä oikealta ja vasemmalta, mutta väistävät Taavin.
Harvoilla lomilla Taavi näyttäytyy joskus kotona, mutta silloinkin mieli vie miehen hätäisen käynnin jälkeen vilkkaampiin ympyröihin.
Romaanin muita näkökulmahenkilöitä ovat Taavin äiti Ruusa ja pikkuveli Veikko. Heidän kauttaan romaaniin tulee mukaan kotirintama ja naisten rooli sotavuosina. Leivotaan, kudotaan ja laitetaan ruokaa koko ajan vähenevistä tarpeista. Pelätään, milloin mustapukuinen pappi ilmaantuu kotitielle tuomaan kuolinsanomaa.
Veikko kuoli epämääräisissä oloissa alokasleirillä. Hautaan hänkin päätyi, mutta ei sankarihautaan. Seura-lehden haastattelussa Terhi Törmälehto uskoo Veikon tehneen itsemurhan. Toisin kuin Taavi, Veikko oli herkkä poika. Taavin sankaruus asetti hänelle ehkä ylipääsemättömiä paineita.
Taavin tarina huipentuu jaksoissa, joissa eletään yksi heinäkuinen päivä vuoden 1967 Göteborgissa. Telakalla työskentelevä Taavi on legenda jo eläessään suomalaisyhteisön parissa, mutta onko hän vieläkään sinut siviilielämän kanssa? Sota on ohi, mutta kuitenkin jatkuu.
Romaanissa on yksi luku jokaisesta sotakuukaudesta alkaen tammikuusta 1940, jolloin Taavi karkaa taisteluihin. On perinteistä sotakuvaustakin, mutta vähän. Terhi Törmälehto porautuu Taavin mieleen. Lopputulos on kaunokirjallinen merkkiteos, psykologinen huippuromaani.
Sopii myös niille, jotka eivät normaalisti lue sotakirjoja.
Terhi Törmälehto: Taavi. 298 sivua, Otava.
uutiskirje 