Tällä viikolla juhlittiin sukupuolten tasa-arvon juhlapäivää, kansainvälistä naistenpäivää. Juhlittavaa on tänä vuonna enemmän kuin tavallisesti. Aino-Kaisa Pekonen esitteli alkuvuodesta perhevapaauudistuksen, joka lienee hallituksen suurin ja tärkein päätös sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta.
Hallitus on tehnyt muitakin merkittäviä tasa-arvotekoja. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttaminen ja ryhmäkokojen pienentäminen sekä vanhustenhuollon hoitajamitoituksen tiukentaminen tuovat naisvaltaisille aloille kauan kaivattuja lisäresursseja ja tiukempia normeja, jotka auttavat työssäjaksamisessa.
On kuitenkin myös asioita, joissa tasa-arvon edistäminen on ollut hyvin vaikeaa. Yksi niistä on palkkatasa-arvo. Palkkatasa-arvosta on puhuttu tässä maassa vaikka kuinka kauan, mutta silti tuntuu, että edistystä ei tapahdu. Työmarkkinaosapuolet ovat ratkaisevassa roolissa.
Naisten ja miesten välisiä palkkaeroja selittää Suomessa pitkälti työmarkkinoiden sukupuolittuneisuus ja naisvaltaisten alojen matalampi palkkataso. Mutta Suomessa on myös palkkaeroja, jotka liittyvät yhtä pätevien ja samanarvoista työtä tekevien henkilöiden palkkoihin, joiden kohdalla ainoa merkittävä ero on sukupuoli. Tämänkaltaisiin palkkaeroihin puuttumiseksi tarvitaan lisää palkka-avoimuutta. Hallitusohjelmassa lukee, että “perusteettomien palkkaerojen ja palkkasyrjinnän poistamista edistetään lisäämällä palkka-avoimuutta lainsäädännön keinoin”. Ohjelmassa on myös kirjaus samapalkkaisuusohjelman jatkamisesta.
Palkka-avoimuuden osalta Elinkeinoelämän keskusliitto osoitti oman kiinnostuksensa tason jättäytymällä pois kolmikantaisesta valmistelutyöryhmästä kokonaan. Samapalkkaisuusohjelman osalta tilanne näytti yhtä huonolta, kun neuvottelut vuosi sitten keskeytyivät työnantajajärjestöjen vastustukseen. Samapalkkaisuusohjelma saatiin kuitenkin lopulta aikaiseksi, ja se julkaistiin vuodenvaihteessa. Suurin kysymys on, tuleeko ohjelmasta tällä kertaa vaikuttavampi. Edellisen ohjelman kaudella naisten ja miesten keskimääräisen ansiotason ero kaventui vain 17 prosentista 16 prosenttiin. Se on surullinen tulos.
Totuus on, että erityisesti naisvaltaisten matalapalkka-alojen palkkatason nousu tulee tapahtumaan vasta, kun se on aito prioriteetti niin työnantajien kuin työntekijöiden puolella pöytää. Tähän asti se ei ole ollut sitä, josta esimerkiksi Sipilän hallituksen aikainen kilpailukykysopimus on surullisen selkeä osoitus.
Työntekijöiden keskusjärjestöjen johdossa ei ole koskaan ollut naista, lukuun ottamatta lyhyttä kautta kesällä 1992. Sinänsähän palkkatasa-arvon edistämisen ei pitäisi olla sukupuolesta kiinni, vaan siitä, miten sitoutuneita johdossa ollaan tasa-arvon edistämiseen.
Tulokset eivät valitettavasti ole mairittelevia.
Kirjoittaja on vasemmistoliiton puheenjohtaja.
uutiskirje 
