Olen onnistunut sotkemaan itseni muutamaan talousvedonlyöntiin menneinä vuosina. Menestys on ollut toistaiseksi hyvä, mutta yksi vuoden 2019 kesällä tehty veto hieman huolettaa. Se koskee Suomen työttömyysastetta vuonna 2023.
Löin asiasta vetoa kansanedustaja Juhana Vartiaisen kanssa heinäkuussa 2019, kun Antti Rinteen hallitus oli aloittelemassa urakkaansa. Kerroin vedon perusteista tuolloin Kansan Uutisten kolumnissanikin. Uskoin, että talouden hyvä veto kantaa seuraavat vuodet, hallituksen politiikka tukee työllisyyttä ja myös väestörakenteen muutos näkyy työttömyysasteen alenemisena.
Sitten tuli koronavirus. Koska mitään varaumia vetoon ei tehty, jouduin tietenkin altavastaajan asemaan. Onneksi Suomessa koronataloutta hoidettiin mallikkaasti, eikä työttömyyden kasvu lähtenyt lapasesta. Tällä hetkellä työttömyysaste liikkuu jossain 8 prosentin tuntumassa. Tietysti tästä on matkaa alle 5 prosentin tasoon, joka takaisi minulle voiton.
Olenko heittänyt kirveeni kaivoon vedon suhteen? Vaikka se voi kuulostaa uskomattomalta, niin en ole. Tähän on kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että koronakriisi opetti myös suomalaisille päättäjille, että finanssipolitiikalla voi vaikuttaa työllisyyteen. On jopa alettu keskustella niin sanotusta hystereesi-ilmiöstä, jonka mukaan rakenteellista työllisyyttä voidaan vahvistaa ja työttömyyttä alentaa finanssipoliittisin toimin. Työllisyyttä tukeva finanssipolitiikan linja näyttää todennäköisemmältä kuin pitkään aikaan.
Toiseksi näyttää siltä, että niin sanotusti sitkeästi työttömäksi joutuneet työikäiset aletaan viimein tunnistaa ryhmänä, jonka työllistäminen vaatii kohdennettuja toimia. Tästä hyvä esimerkki on Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore raportti, jossa kyseisen ryhmän kooksi arvioitiin yli 140 000 henkilöä. Tämä ryhmä tarvitsee yksilöllisiä ja tarvelähtöisiä palveluita sekä tukea, joita erilaiset välityömarkkinatoimijat ovat jo vuosia ansiokkaasti tarjonneet ja tuottaneet.
Investoimalla lisää tähän toimintaan eli valmennukseen, tuettuun työhön sekä muihin voimavaroja lisääviin toimiin saamme pitkällä aikavälillä paljon enemmän työssäkäyviä työikäisiä. Mitä nopeammin tuki tavoittaa työttömäksi tai tutkinnottomaksi jääneen, sitä paremmin tuo tavoite saavutetaan.
Olen viime aikoina alkanut kannattaa vahvasti sitä, että tuohon ryhmään päätymistä ehkäistäisiin niin sanotulla työtakuumallilla. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen kaikille halukkaille tarjottaisiin heille sopiva työpaikka muutoin työttömyyskorvauksella jatkuvan työhaun sijaan.
Jos ihminen siis haluaa tehdä itselleen sopivaa ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä työtä, on yhteiskunnan velvollisuus sitä järjestää. Vaikka palkka ylittäisi työttömyysetuuden tason, luulen, että pidemmän päälle kustannukset jäisivät selvästi pitkäaikaistyöttömyyden kustannusta matalammaksi. Sitä enemmän, mitä laajemmin ihmiset siirtyisivät myöhemmin takuutöistä avoimille työmarkkinoille.
Toivon siis, että elvyttävä finanssipolitiikan linja saa jatkoa ja että työttömyyden katkaisuun investoidaan jatkossa aiempaa rohkeammin. Näillä keinoilla voin jopa voittaa vetoni Vartiaisen kanssa. Tärkeämpää on tietysti se, että yhä useammalla suomalaisella on työtä ja mahdollisuus osallistua yhteiskuntamme rakentamiseen. Vartiaisella on kuitenkin etu talousvaliokunnan puheenjohtajana ja mahdollisena tulevana Helsingin pormestarina. Näistä positioista on mahdollista ajaa vaikuttavasti hyvinkin toisenlaista työllisyyspolitiikkaa.
Kirjoittaja on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n pääekonomisti.
uutiskirje 
