Q-teatteri, iso näyttämö. William Shakespeare: Macbeth. Suomennos: Matti Rossi. Ohjaus: Antti Hietala. Lavastus: Annukka Pykäläinen. Valot: Sirje Ruohtula. Musiikki ja äänet: Timo Muurinen. Puvut: Riitta Röpelinen. Videot: Ville Hyvönen, Annukka Pykäläinen. Rooleissa: Elina Knihtilä, Pirjo Lonka, Jani Volanen, Elena Leeve, Lotta Kaihua, Eero Ritala, Jorma Tommila, Riku Nieminen, Sara Melleri, Jarkko Partanen.
Macbeth on tarina pahuudesta, ahneudesta, itsekkyydestä ja pelosta. Q-teatterin sovitus Macbethistä herättää kysymyksen, kumpi onkaan pahempi, Macbeth vai hänen vaimonsa. Tarinan kannalta Macbethin sukupuolella ei ole väliä, pahuus ei tunne sukupuolisyrjintää.
Nimiroolissa on Elina Knihtilä, jonka maneerisuudesta ei näy jälkeäkään. Knihtilän suoritus on yksinkertaisesti loistava. Eikä hänen sukupuolellaan ole tässä asiassa mitään merkitystä.
Macbeth on pitkä ja raskas näytelmä, mutta ohjaaja Antti Hietala on onnistunut muovaamaan siitä toimivan kokonaisuuden. Näytelmää katsoessa ei tee mieli vilkuilla kelloa – ei edes haukotella. Ottaen huomioon Macbethin tyylilajin kuluu aika katsomossa häkellyttävän nopeasti.
Lavallinen
rooleja
Vaikka Macbeth on nimenomaan Knihtilän juhlaa, ei hän ole ainoa vahva tulkitsija. Pirjo Lonka Lady Macbethinä on kuin riivaaja, joka usuttaa miestään kohti aina vain kamalampia tekoja. Longan ja Knihtilän välistä näyttelemistä on ilo katsella, kaikesta karmeudestaan huolimatta.
Näytelmä, jossa on näin paljon rooleja, vaatii joko rajattoman näyttelijäkunnan tai paljon vähintään tuplaroolituksia. Q-teatterissa on valittu moniroolisuus, eikä ollenkaan huonommin lopputuloksin.
Jani Volanen kuningas Duncanina, sekä kuninkaan poikana Malcolmina on näytelmän ainoita hieman koomisia hahmoja. Sekä Duncania että Malcolmia tuntuu molempia vaivaavan ajoittainen mielensairaus. Volanen tekee varmaa työtä ja valloittaa helposti koko näyttämön.
Myös Jorma Tommila tekee varmasti ja tarkasti useampaa roolia.
Macbethin hyvä ystävä Banquo, jota näyttelee Eero Ritala, edustaa tässä näytelmässä hyvyyttä – vielä kuolemansa jälkeenkin. Ritala on herkkä tulkitsija, joka tyytyy varsin pienieleiseen olemiseen näyttämöllä. Hänen tapansa ei kuitenkaan missään nimessä syö roolia.
Ongelmaksi muodostuu vain se, että rajallisessa ajassa kaikista hahmoista ei saada millään rakennettua kokonaista kuvaa. Tästä kärsivät erityisesti Riku Niemisen Ross ja Lotta Kaihuan Lennox. He eivät missään nimessä ole huonoja, mutta jäävät jotenkin muiden jalkoihin.
Yksinkertaisesti Q-teatterin Macbeth on vahva näytelmä, jota katsoo mielellään.
Karheaa
lavastusta
Suuren osan Macbethin tunnelmasta luovat lavasteet, valaistus, videot ja äänet.
Annukka Pykäläisen lavastus vaikuttaa pääpiirteittäin hyvin karkealta ja pelkistetyltä. Se on kuitenkin erittäin hyvin muuntuvaa ja antaa näyttelijöille yllättävän paljon tilaa liikkua. Toisinaan tarinan intensiivisyyttä tehostetaan videoiden avulla, joista vastaavat Pykäläinen ja Ville Hyvönen.
Videoiden käyttö vaatii näyttelijöiltä erityisen hyvää ajoituskykyä, jotta heidän tekemänsä liikkeet kulkevat synkronisoidusti heijastetun kuvan kanssa.
Macbethin valaistus on rohkeaa, Sirje Ruohtula ei ole tyytynyt tavanomaisiin ratkaisuihin. Valojen ja äänten yhteensovitus on toteutettu hienosti. Äänistä ja musiikista vastaa Timo Muurinen.
Myös Macbethin puvustus on pitkälti onnistunutta. Varsin pienillä nyanssieroilla Riitta Röpelinen on luonut luokkaeroja. Ainoa puvustuksen kokonaisuutta häiritsevä seikka ovat jalkineet, jotka käyvät katsojan silmään. Vahvasti fyysinen näytelmä vaatii varmasti jalkineiltakin erityisominaisuuksia, mutta ikävästi tämä seikka kuitenkin rikkoo muutoin hienoa kokonaisuutta.
Johanna Reenkola ja Patrik Pesonius ovat tehneet Macbethiin käsiohjelman, joka on visuaalisesti varmasti tämän vuoden hienoin. Kauneuden lisäksi sillä on aitoa tietoarvoa.
uutiskirje 
