Kukaan ei oikein tunnu tajuavan mitä Kokoomuksen Toivo-kamppanja merkitsee. Voiko optimismin, pessimismin ja haaveettoman toivonkipinän lisäksi olla jokin neljäs linja? Mikä vaihtoehto voisi olla jäljellä ihmisellä, joka on menettänyt luottamuksensa talouteen ja elämälle suuntaa antaviin arvoihin?
Modernin mainosmaailman ristiriitainen kielipeli, pettävän solidaarisuuden lupaukset: kaikki on korvattu tilapäisten sopimusten ja pätkätöiden verkostolla. Miten oikeudenmukaisuus voi toteutua tällaisessa kulttuurissa, joka on yhtä hämmentävä ja häilyvä kuin Liisan Ihmemaa?
Laman pitkittyessä tällainen eetos kuitenkin jaksaa pysyä pystyssä, kun ihmiset lakkaavat jäsentämästä omaa elämäntilannettaan mielekkäällä tavalla. Pätkätyöt? Miksi kukaan enää yrittäisikään rakentaa ihmisarvoaan työn varaan, jos tietää olevansa siitä pitkäaikaisesti tai pysyvästi syrjäytynyt? Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista, on tässä tilanteessa nuorisolle todennäköinen ratkaisu. Paljastuvat tiedot kasinotalouden rötöksistä vieroittavat ihmiset politiikasta. Mutta laskut pannaan veronmaksajien maksettaviksi.
Nykyisessä tilanteessa vallassaolijat voivat olla harvinaisen tyytyväisiä nuorison uuskonservatistiseen arvomaailmaan: 50-luvun ja 60-luvun vanhempien lapsista on tullut itsekästä ja menestystä etsivää tietokone- ja televisiosukupolvea. Se on pakoa harmaasta arkielämästä.
Vaihtoehtoliikeet ovat hajanaisia, nuorten protestiliikkeet on kanavoitu tai eristetty epäpoliittisiksi vaarattomiksi. Kovan kilpailun teknokraattinen tietoyhteiskunta ja postmoderni hajakultturi on valjastettu yhden ja saman kulutuskulttuurin palvelukseen.
Kaikki on kuitenkin tyhjää parodiaa. Esimerkiksi politiikko tai laulaja tulee identtiseksi sen imagon kanssa, jonka mainosmaailma hänelle antaa. Julkisivun takaa ei välttämättä löydy mitään.
Mitä nämä muutokset todella ovat ja mitä ne meille merkitsevät? Sosialismin tilapäinen epäonnistuminen ei todista, että Marxin kritiiki kapitalismia vastaan olisi väärää tai että kapitalismi olisi hyvä järjestelmä. Jos kaikki rakennetaan mainosmaailman lauseiden varaan, on kysymys järjen kriisistä ja arvotyhjiöstä.
Poliittinen mainonta voi olla piilovaikuttamista: vääriksi tiedettyjen oppien ujuttamista ja levittämistä oman edun ja valta-aseman nimissä. Nyt kun talous kaatuu vääriin oppeihin ja ilmastonmuutos vaatii ratkaisua, on viimeistään tajuttava ettemme elä jossain Muumimaailmassa.
Vain jossain Liisan Ihmemaassa kaikki on mahdollista. Syrjäytyneille ja irtisanotuille ei ole paljon iloa jostain Kokoomuksen iloisesta Toivo-ohjelmasta.
lehti 