Minua niin sapettaa tämä vuosia paikallaan junnannut jorina Vasemmistoliiton tilasta: missä ollaan? Mistä tullaan? Mihin pitäisi mennä? Minkälaisia ovat arvomme? Entä aatteemme? Katsokaa hyvät keskustelijat ympärillenne, niin vastauksia alkaa löytyä.
Muun maailman osana me elämme niin raskaan muutoksen aikaa, ettei sitä voi ehkä verrata edes 30-lukuun. 2000-luvun alkupuoli sujui hulppeasti – joidenkin kannalta. Köyhälle se ei suonut erityisiä iloja.
Nämä ulkoistamisen, kilpailutuksen ja yksityistämisen mesenaatit pikemminkin saattoivat köyhiä ja kuntia sekä köyhiä kuntia vielä muutaman askeleen lähemmäksi romahdusta. Ja jos koko touhu nyt tulikin kalliimmaksi kuin entinen järjestelmä, hällä väliä! Olipa ainakin trendikkäästi ulkoistettu.
Maailman (hyvinvoivan) mittakaavassa pelattiin kaikki ahneuden mittapuut ylittävää peliä papereilla, joilla ei ollut vastinetta reaalimaailmassa. Luottoja myönnettiin vakuuksin, joita ei löytynyt edes suurennuslasin kanssa etsimällä. Mutta siitähän oli jo kokemusta 80–90-lukujen taitteesta. Paljon siitäkin ajanjaksosta opittiin. Luotottajien historiallinen muisti tuntui ulottuvan tästä ladonoveen.
Nyt olemme tilanteessa, jossa kukaan ei enää rehellisesti osaa kertoa, miten tästä eteenpäin. Kun kuuntelen tuota poikasta, jota valtiovarainministeriksi kutsutaan, voisin vaikka nauraa, ellei itkettäisi niin kovasti. Kertokaa nyt ihmeessä joku hänellekin, että juna meni jo. Kokoomuksen kannattajat ovat kadottaneet Messiaansa, vaikka eivät ehkä sitä vielä tiedä.
No mikä se sitten on, tämä Vasemmistoliiton tehtävä? Se ei ole niistä muutamista rikkaista huolehtiminen, joilta häviää joitakin kymmeniä tai satoja miljoonia taivaan tuuliin. Kyllä heille aina vaatimattomat pari kolme miljoonaa jää hätäisimpiin tarpeisiin.
Meidän missiomme ovat alipalkatut ja ylityöllistetyt duunarit, yllättäen potkut saaneet, jotka hämillään harovat hiuksiaan asuntovelan lyhennyspaperi kourassaan ja ennen kaikkea ne, jotka ovat pudonneet jo kauas yllä mainittujenkin ryhmien alapuolelle. Meidän pitää huolehtia ihmisistä, jotka ovat niin kurjuuden lamaannuttamia, etteivät enää yksinkertaisesti jaksa.
Meidän täytyy huolehtia kuntapalvelujen säilymisestä. Valtionosuudet on korvamerkittävä joka ikistä palaneen puusentin puolikasta myöten – muuten palvelujaan joutuvat supistamaan niin sosiaali- kuin kulttuuripuolikin, koska golfviheriö on pakko saada.
Vasemmistoliiton tehtävä on taata ihmisille leipä, parhaassa tapauksessa pukimet, joilla voi mennä talvellakin ulos, ja jonkinlainen katto pään päälle. Kunhan tähän päästäisiin, voitaisiin jo käsitellä sellaisia luksusasioita kuin terveydenhoito ja kirjastolaitos.
Siinä se on meidän suuntamme, jonkin sortin sosialismimme.
lehti 