Palkansaajajärjestöt ovat pitkin talvea esittäneet keskustelujen aloittamista erityyppistä keskusjärjestöratkaisuista. Työntekijäpuolen mukaan taloudellinen tilanne vaatii keskitettyä sopimista. Yhteistä näille esityksillä on, että niissä ei ole käytetty sanaa ”tupo”, koska sen sanotaan olevan työnantajille kirosana.
Miksi näin on, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs?
– En nyt käyttäisi tuollaista termiä, mutta olemme halunneet sanoa, mikäli sillä tarkoitetaan keskitettyä tulopoliittista ratkaisua, niin niiden aika on ohi. Se olisi myös nimenomaan tässä tilanteessa väärä lääke. Meidän mielestämme nyt tarvitaan mahdollisimman suurta joustavuutta ja sitä saadaan vain, kun menemme mahdollisimman pitkälle yritystasolle sopimaan työehdoista, palkoista ja niin edelleen.
Ainakin toistaiseksi viimeinen tupo syntyi syksyllä 2004. Fagernäs totesi tuolloin Viikkolehden haastattelussa, että tuolloin tehdyn tupon ei tarvitse olla viimeinen, jos rakenteisiin tulee joustavuutta.
– Joustavuutta on yritetty saada, mutta sitä ei ole tullut. Kysymys on siitä, että toimialojen erityistarpeet ovat kasvaneet puolin ja toisin, myös työntekijäpuolella. En näe enää mahdolliseksi, että yhdessä pöydässä päätettäisiin yritystason asioista.
Tupoa ei edes
nollalinjalla
Työnantajapuoli kuitenkin edellyttää koordinaatioita, jotta palkankorotuksista ei tule liian korkeita?
– Tähän ei palkansaajapuolella näytä olevan valmiutta. Tämä on ollut meille pettymys. Jos STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää sanoo, että ollaan sumussa, niin meidän puolella ei olla sumussa. Työnantajapuolen tavoitteet ovat aika selvät ja samoin se, mikä rooli keskusjärjestöillä neuvottelutilanteessa on. Palkansaajajärjestöille tämä ei tunnu olevan selvä.
Mikä on keskusjärjestöjen rooli?
– Keskusjärjestöjen rooli on katsoa, että palkkakierroksen avaavat ja palkkakehityksen viitoittavat ne toimialat, jotka ovat syvimmällä kansainvälisessä kilpailussa. Käytännössä tämä tarkoittaa vientiteollisuutta. Tämä tunnustetaan myös palkansaajapuolella.
– Tätä varten on olemassa monia mekanismeja. Meitä kuitenkin kiusaa se, että muuta ratkaisua ei nähdä kuin etukäteen keskusjärjestöjen toimesta kiinnilyöty palkkaprosentti. Tämä nyt vaan ei enää käy.
Jos palkansaajajärjestöt esittäisivät nollalinjaa, kävisikö sitten tupo?
– Ei se sittenkään käy. Me lähdemme siitä, että palkoista päätetään toimialoilla.
Viime kierroksella Teknologiateollisuus ilmoitti ensimmäisenä hylkäävänsä tupon. Fagernäsin mukaan tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että Teknologiateollisuus määräisi yksin EK:n linjan. Hän muistuttaa, että EK:n työmarkkinastrategia päätettiin vuoden 2005 aikana ja sen pohjalta täsmennetyt linjaukset käsiteltiin kaikkien toimialaliittojen hallituksessa. Myös kaupan alalla linja meni läpi, vaikka vasta perinpohjaisten keskustelujen jälkeen.
Kevään neuvottelut
vaikeita
Tänä keväänä käydään liittokohtaisia sopimusneuvotteluja muun muassa teknologiateollisuudessa, kemiassa ja rahoitusalalla. Näistä neuvotteluista ennakoidaan harvinaisen vaikeita johtuen taloustilanteesta ja muiden alojen pitkistä sopimuksista, joissa on sovittu kohtuullisista palkankorotuksista tälle vuodelle.
– Nyt ollaan varsin poikkeuksellisessa tilanteessa. Palkankorotusvaraa näillä aloilla ei juuri ole.
Fagernäsin mukaan tilannetta hankaloittaa erityisesti julkinen sektori, joka toimi viime kierroksen palkkajohtajana.
– Nyt itketään kuntien huonoa taloudellista tilannetta, kun alle lätkäistään hirmuiset palkankorotukset. Toivottavasti tästä opitaan seuraavalla kierroksella oikein kunnolla. Jokaisen sektorin pitää ruveta vähitellen katsomaan omia edellytyksiään, eikä vertailla muihin. Tiedän tämän olevan ongelma palkansaajapuolen neuvottelijoille, mutta se on ainoa tie eteenpäin.
Lama vaatii
suurtyöttömyyden
Työmarkkinajärjestöjen skenaario lähivuosista on synkkä. Jos pahin toteutuu, bruttokansantuote putoaa yli neljä prosenttia ja viime vuoden tasolle päästään vasta vuonna 2015. Siinä välissä käydään 13 prosentin työttömyydessä. Fagernäs ei kuitenkaan vielä puhu 1990-luvun tyyppisestä lamasta.
– Vuoden kuluttua ehkä ollaan viisaampia. Lama merkitsisi kuitenkin irtisanomisia suuressa mitassa. Jos kaikki lomautetut irtisanottaisiin, niin silloin puhuisin lamasta.
Tällä hetkellä puhutaan lomautuksista, irtisanomisia on selvästi vähemmän. Fagernäsin mukaan yritykset pyrkivät omien etujensa takia välttämään irtisanomisia,
– Tilanne on kyllä aivan poikkeuksellinen. Firmat eivät pysty tekemään budjettejaan koko vuodelle, mutta ainakaan osaavinta työvoimaa ei haluta päästää pois. Kuinka pitkään näin voidaan mennä ennen kuin kassa tulee vastaan, on kysymysmerkki.
Suomessa lomautetaan, Saksassa tehdään lyhennyttyä työviikkoa. Olisiko se meillä mahdollista?
– Toistaiseksi on katsottu, että lomautus on joustavampi käytäntö ja siitähän saa työttömyysturvaa. Minusta meillä ei ole paineita saksalaisen käytännön suuntaan.
Hän muistuttaa kuitenkin, että Suomessakin on käytössä osa-aikaistaminen, jonka ajalta työntekijä saa soviteltua päivärahaa. Tämä on hyvin lähellä Saksan mallia, mutta ei sovellu esimerkiksi prosessiteollisuudessa käytettäväksi.
Valoa ei
ole näkyvissä
Fagernäs muistuttaa, että taantuma johtuu ulkoisista tekijöistä. Tilanne on siis aivan toinen kuin 1990-luvun pääosin kotitekoisessa lamassa.
– Ulkoa ei kuitenkaan ole näkyvissä valoa, joten meidän tehtävä täällä se, mitä voidaan. Oikea suunta on elvyttäminen julkisten investointien avulla, irtisanottujen ja lomautettujen kouluttaminen vastaamaan paremmin työelämän nykyisiä tarpeita.
– Tätä ei kuitenkaan voi jatkaa loputtomiin, siksi työuran pidentäminen molemmista päistä on aiheellista.
Taantuma alkoi USA:n asuntoluottokriisistä. Presidentti Barac Obama on lähtenyt vahvasti elvyttämisen tielle, mutta Fagernäsin mukaan ongelmia riittää.
– Pankkisektori ei ilmeisesti ole alkuunkaan kuivilla ja asuntojen hinnat eivät ole vielä tasaantuneet.
Onko uusliberalismi nyt tiensä päässä? Voitot ja optiot on jaettu osakkeenomistajille ja tappiot sosialisoidaan koko kansankunnalle?
– Kyllä yrityselämässäkin kärsitään tappioita. Tässä on paljolti kysymys pankkisektorista. Tähän saakka sitä on pidetty talouden verenkiertona ja sitä ei ole voitu päästää hunningolle. Aina pankkisektori on pelastettu.
– Rahoittajat eivät vielä täysin luota toisiinsa. Ei tiedetä, onko kaikilla puhtaat jauhot pussissa.Tämä nyt kestää oman aikansa. Kaikki asiat tulevat aikanaan julkisuuteen, mutta tuskaisen tien kautta, arvioi toimitusjohtaja Leif Fagernäs.
lehti 