Pintaa syvemmältä
Talouskriisin viikatemies on korjannut uhrejaan sekä talouden että politiikan puolella. Uhkarohkeimmat pankit ovat menneet konkurssiin tai siirtyneet valtion eläteiksi, mutta myös Islannin ja Latvian hallitukset ovat kaatuneet, ja talouspoliittinen keskustelu on siirtynyt uusille urille.
John Maynard Keynesin nimeen vannotaan uudestaan, jopa Yhdysvalloissa moni pitää häntä taas viime vuosisadan suurimpana kansantaloustieteilijänä. Ei ihme, että Milton Friedmanin ääriliberalistiset opit ovat jääneet syrjään – rahoitusalan kriisihän on kouriintuntuvasti osoittanut, että yksilöiden pyrkimykset oman hyödyn maksimoimiseksi eivät automaattisesti johda suurimpaan yhteiseen onneen.
Kesällä 2005 Friedmanin ja Friedrich Hayekin perustama ääriliberalistinen seura Mont Pelerin Society piti kokouksen Islannissa voitonriemukkaissa tunnelmissa. Kaksi entistä pääministeriä esitteli hallitustensa saavutuksia.
David Oddson kertoi, kuinka Hayekin ja Friedmanin vierailut Islannissa 1980-luvulla olivat innostaneet uuteen talouspolitiikkaan ja Mart Laar paljasti lukeneensa vain yhden kansantaloutta koskevan kirjan, Friedmanin Free to Choose -teoksen tullessaan Viron pääministeriksi vuonna 1992.
Hän piti sen ajatuksia kaiken säännöstelyn purkamisesta, tullittomasta vapaakaupasta ja tasaverosta mainioina ja oletti, että länsimaailman hyvinvointi perustui näihin periaatteisiin. Kun hän aikoi toteuttaa niitä omassa maassaan, virolaiset taloustieteilijät varoittivat, että tällainen politiikka veisi tuhoon.
Hän kuitenkin uskoi Friedmaniin enemmän kuin heihin, poisti tullit ja maatalouden sääntelyn sekä sääti tasaveron. Kun yhdysvaltalainen Cato Institute vuonna 2006 myönsi hänelle Milton Friedman-palkinnon hän kuvasi silloista tilannetta:
”He sanoivat että tuon tekeminen olisi yhtä mahdotonta kuin vetten päällä käveleminen. Me teimme sen, kävelimme vetten päällä, koska emme tienneet, että se olisi mahdotonta.”
Cato Institute ja USA:n muut oikeistolaiset ajatushautomot kiittelivät kilvan näitä talousuudistuksia vielä kaksi-kolme vuotta sitten. ”Uudistukset ovat tehneet Islannista Pohjoismaiden tiikerin” oli erään Caton levittämän kirjoituksen otsikko.
”Miten Irlannista tuli kelttiläinen tiikeri” ja ”Viron talousihme” olivat Heritage Foundationin tuotantoa.
David Oddsonin Islanti käveli myös vetten päällä aika pitkään. Maan pankit lähtivät valloittamaan Eurooppaa ja islantilaiset sijoittajat esiintyivät suurin elkein myös Finnairissa ja Elisassa. Pitkään ihmeteltiin, miten tämä suureellinen rahankäyttö oli mahdollista ja epäiltiin esimerkiksi venäläisten oligarkkien osuutta. Nyt on osoittautunut, että riskikäyttäytymisen malli tuli lännestä, Wall Streetiltä. Subprime-kriisin iskettyä Islannin pankit kaatuivat nopeassa tahdissa yhteiskunnan syliin ja melkein koko kansa joutui maksumieheksi.
Kun valtio oli konkurssin partaalla, islantilaiset vihastuivat ja kysyivät kuinka pienen pieni joukko, ehkä 30-50 miestä, oli saanut pantata kansakunnan. Miehet pantiin syrjään ja naiset joutuivat siivoamaan jäljet.
Kolmesta suuresta pankista kaksi sai naisjohtajan ja toistuvat mielenosoitukset pakottivat lopulta hallituksen eroamaan, jolloin uudeksi pääministeriksikin nimitettiin nainen, sosialidemokraattien Jóhanna Sigurdardóttir. Päinvastoin kuin tunnetussa Lapin Kansan tapauksessa hänen kohdallaan nimitystä ei estänyt, että puoliso on nainen.
Toinen hallituspuolue on vasemmisto-vihreä liitto, joten talouskatastrofin raivaustyön johdossa ovat nyt paitsi naiset, myös vasemmisto, mikä tietenkin on oikeudenmukaista.
Latviassa Ivars Godmanisin hallitus on myös joutunut eroamaan finanssikriisin aiheuttamien mielenosoitusten vuoksi. Jo joulun alla hallitus solmi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa sopimuksen, johon kuuluvat julkishallinnon työntekijöiden palkanvähennykset ja arvonlisäveron korotus. Tätä vastaan Latvia IMF, EU ja Pohjoismaat myöntävät lainoja. Tämä supistuspolitiikka ei anna tilaa Latvian tarvitsemille elvytystoimenpiteille.
Vaihtoehtona olisi ollut devalvaatio. Sitä ilmeisesti vastustivat ennen kaikkea Ruotsin pankkipiirit. Ruotsalaiset pankit Swedbank ja SEB pitävät hallussaan noin 60 prosenttia Baltian maiden lainamarkkinoista ja niitä sanotaankin ”Baltian maiden todellisiksi keskuspankeiksi”. Jos Latvia devalvoisi, joutuisivat todennäköisesti myös Viro ja Liettua devalvoimaan. Tällöin ulkomaisten lainojen takaisinmaksu kallistuisi ja ruotsalaispankeille tulisi huomattavia luottotappioita, varsinkin Swedbank on jo vaikeuksissa Baltian toimintansa vuoksi.
Latviassa tilanne on erikoisen paha hyvin yleisen korruption vuoksi. Liettuassakin on ollut talouskriisin aiheuttamia levottomuuksia. Virossa tilanne on parempi, mutta lama uhkaa sielläkin.
Mart Laar on kuitenkin varma linjanvalinnastaan ja pari viikkoa sitten hän julisti Wall Street Journalissa: ”Talouden vapaus on edelleenkin parasta politiikkaa”.
Hän myönsi, että erehdyksiä oli tehty. Hänen aikanaan sosiaalietuja leikattiin rankalla kädellä. Laar korosti selkeästi, että Viro ei samaistunut Pohjoismaihin. Myöhemmät hallitukset ovat kuvitelleet, että niillä olisi varaa länsimaiden tapaiseen hyvinvointiin, koska talouskasvu oli niin hyvä.
Tämä on kuitenkin Mart Laarin mielestä ollut virhe. Hän puolustaa edelleen vanhaa politiikkaansa, uudessakin tilanteessa.
Laar toimii nykyään Georgian hallituksen ja presidentin talouspoliittisena neuvonantajana ja katsoo, että maa on onnistunut erikoisen hyvin. Hän lopettaa kirjoituksensa mahtipontisesti: ”Kuten näemme, vapaus toimii edelleenkin. Vapaan valinnan vähentäminen maailmassa ja Big Brotherin vallan palauttaminen ei ole oikea vastaus nykyisiin ongelmiimme.”