Puoluevaltuusto peräsi yhteistyötä ja rohkeaa yhteiskuntakritiikkiä
Martti Korhosen ero Vasemmistoliiton puheenjohtajan paikalta ei vielä ratkaise puolueen kriisiä. Ratkaisu oli hätiköity ja vaalitappion syytä olisikin kannattanut etsiä koko puoluejohdosta tai puolueesta.
Nämä mielipiteet toistuivat moneen kertaan Vasemmistoliiton puoluevaltuuston lauantaisessa kokouksessa. Moni kiitteli Korhosen työtä.
Puolueen toinen varapuheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kysyi, mikä onkaan puoluejohto. Onko se vain puheenjohtaja vai olisivatko vaalitappiosta vastuussa sittenkin myös puoluevaltuusto ja -hallitus?
– Korhonen antoi kasvot tappiolle, ja arvostan hänen päätöstään, mutta toivon, että tämä sormella osoittelu loppuu nyt, Pekonen sanoi.
Samaa toivoivat myös puheenjohtajaehdokkaat. Merja Kyllönen painotti linjapuheessaan puolueen tarvitsevan puheenjohtajan, joka ei lähde mukaan mihinkään puoluetta jakavaan lokerointiin.
Kyllönen muistutti, että puolueen on pystyttävä yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Euroopan vasemmiston tasolla, mutta myös sisäisesti.
– Me tarvitsemme aktiivista toimintaa ja järjestöväen osallistamista omassa maassa.
Nuoruus
vetosi ja epäilytti
Puheenjohtajaehdokkaiden nuori ikä nostatti keskustelua. Mikko Raudaskoski muistutti, että nyt valittiin ensisijaisesti kannatuksen kasvattajaa. Hän arveli Paavo Arhinmäen vetoavan erityisesti nuoriin äänestäjiin. Kyllösen hän taas uskoi olevan paremmassa yhteydessä tavallisiin keskivertosuomalaisiin.
Arhinmäen tausta Vasemmistonuorten puheenjohtajana tuotiin muutamaan kertaan esiin.
– Paavo toi politiikan takaisin Vasemmistonuoriin, kiitteli järjestön nykyinen toinen varapuheenjohtaja Milla Pyykkönen.
Risto Aaltonen taas arveli Arhinmäen poistavan kuilun Vasemmistoliiton ja Vasemmistonuorten väliltä.
Nuoruuden kääntöpuolena nostettiin varovasti esiin myös epäilyjä ehdokkaiden kokemuksesta ja tunnettuudesta. Mikko Immonen oli sitä mieltä, ettei voinut valita ehdokkaiden väliltä, koska ei tunne heitä lainkaan. Hänen mielestään puoluesihteeri Sirpa Puhakka olisi voinut toimia puolueen johdossa seuraavaan puoluekokoukseen saakka.
Yhteiskunnallisuus
takaisin
Monissa puheenvuoroissa etsittiin syitä puolueen kannatuksen hupenemiselle. Ei-puolueen leima ja kyvyttömyys tarjota vaihtoehtoja kapitalismille karkottaa äänestäjiä.
– Meitä ei pidetä enää uudistavana vaan säilyttävänä voimana, arvioi Juha Sandberg.
Antti Holopainen vaati paitsi puolueen, myös koko vasemmistolaisen ajattelun uudistamista.
– Puolueen on oltava mukana rakentamassa vaihtoehtoa kapitalismille ihmisen ja luonnon pelastamiseksi.
Myös Milla Pyykkönen toivoi, että puolueessa opeteltaisiin taas, kuinka rakentaa toimintatapoja yhteiskunnallisen kapitalismikritiikin perustalle. Samalla hän totesi kuitenkin, että kokonaisvaltaista maailmanselitystä ei enää nykymaailmassa tarvita.
Jan-Mikael Hakomäki muistutti, ettei äänestäjien tarpeista voida luoda kunnon kuvaa muutaman torikahveilla saadun kommentin perusteella. On tehtävä tutkimusta, kuten kyselyitä lähiöiden vuokra-asuntoalueilla.
Puukot
tuppeen
Puolueorganisaatiossa ja toimintatavoissa on monen valtuutetun mielestä rukattavaa. Minna Minkkinen vaati puolueessa pesivien hyvä veli -verkostojen karkottamista ja selkäänpuukottamisen lopettamista, vaikkei ylimpiä ystävyksiä oltaisikaan.
– Me vaadimme oikeudenmukaista ja joustavaa toimintaa esimerkiksi sosiaaliviranomaisilta. Vaatikaamme sitä myös itseltämme, Pekka Buttler toivoi.
uutiskirje 
