Matkalla Suomessa
Hämeenlinna-Tampere valtaväylän tarpeellisuudesta oli kylläkin puhuttu pitkään. Sääksmäen kunnallismiehet ajoivat ponnekkaasti tieyhteyttä järven yli Hämeenlinnan suuntaan. Lossikin olisi riittänyt, mutta ison politiikan astuessa 1950-luvun puolimaissa näyttämölle valtatiestä tuli välttämättömyys.
Kolmostien suunnittelua ohjasivat lähes yksinomaisesti talousajattelu ja tekninen järki. TVH halusi lyhimmän tielinjan ja piirsi sen Vanajaveden kapeikon yli. Ratkaisu edellytti pitkää pengertä ja riippusiltaa. Silta salli laivaliikenteen, mutta penkere katkaisi Vanajavedeltä selän. Sääksmäen kirkonkylän puolella tie runnottiin läpi ikiaikaisen kulttuurimaiseman, sananmukaisesti yli hautojen.
Tiesuunnittelun oppia haettiin tuolloin USA:sta ja Saksasta. Aikaisempien suorien ja ympyränkaarien rinnalle suunnittelijat omaksuivat klotoiodi-nimisen kaaren. Sen avulla siirtymät saatiin sulaviksi ja autojen liikeradoille paremmin sopiviksi.
Hämeenlinnan suunnalta Sääksmäen sillalle johtava pengertie on tämän suunnitteluelementin näyttävä dokumentti. Kaareva penger rauhoittaa autoilijan lähestymään erästä Suomen kauneimmista maisemista asiaankuuluvalla hartaudella. Jälleenavattu siltakahvila antaa pätevän tekosyyn pysähtymiseen. Mutta sillalta tie jatkuu halki synkeän kallion pakanallisen Sääksmäen sydämeen.
Marssi yli hautojen
Alle parikymppisenä mittamiehen apulaisena kiikutin kesällä 1962 vaaituslattani tietyömaan kiintopisteelle. Vaikka olen syntyjäni sääksmäkeläinen, en tiennyt seisovani keskellä rautakautista kalmistoa. Tien perusrakenteet olivat valmiit ja siltatyömaa loppuvaiheissaan. Kalmiston ydinkallio oli räjäytetty tien edestä ja suuri osa historiallista esineistöä menetetty. Liikennejärjestelyineen kolmostie pirstoi paloiksi Sääksmäen kirkonkylän ja Rapolan muinaisharjun vähintäänkin 3 000 vuotta asutetun maiseman.
Lähes yhdenmiehen sodan tiehanketta vastaan käynyt akateemikko Martti Rapola onnistui hädin tuskin estämään harjun etelärinteen laajojen hauta-alueiden tuhoamisen. Taistelun tuloksena tielinja siirrettiin lähemmäksi rantaa. Se oli torjuntavoitto, mutta taistelu Sääksmäen historiallisen maiseman pelastamiseksi oli hävitty.
Se joka poikkeaa Hämeenlinnan moottoritieltä Valkeakosken Sääksmäelle voi autostakin ihailla oikealla piirtyvää linnaharjua ja vasemmalla pilkottavaa Vanajavettä. Sääksmäen keskiajalta peräisin oleva kivikirkko ei tielle näy, siitä taannoiset kaavamuutokset ja pusikoituminen pitävät huolen.
Rapolan harjumuodostelman keskelle varustettu muinaislinna oli vanhan asutuksen kokoava maisemaelementti. Sen liepeille rakentui vuosituhansien kuluessa eräs hämäläiskulttuurin tärkeimmistä voimakeskuksista. Sääksmäki tunnetaan silti paremmin sen kuuluisan bullan ansiosta. Kirjeessään vuodelta 1237 paavi valitti, että hämäläisillä oli tapana juoksuttaa katolisia pappeja kuoliaaksi pyhien puiden ympärillä. Käskykirje vuodelta 1342 osoitti, ettei pakanallisten sääksmäkeläisten käännyttäminen uskoon miekan avulla tahtonut edistyä eikä verojakaan haluttu maksaa.
Voimakas kotiseututunne, osin myös heikot maayhteydet saattavat olla syynä siihen, että maaseutukulttuuri ja perinteinen yhteistalous olivat Sääksmäellä voimissaan pitkälle 1800-luvulle saakka.
Moderni aika
Vuonna 1963 avattu Sääksmäen silta on modernin kauden voiton ja maaseutuelämän tappion aikamerkki Hämeen ytimessä. Yhteiskunnan oppimisen vaikeudesta puolestaan kertoo sitä seurannut lähihistoria. Kolmostiestä toivottu piristysruiske ei riittänyt pitämään Sääksmäkeä elinvoimaisena. Urbaani kehitys pakotti kuntaliitokseen entisen myllykylän Valkeakosken kanssa jo 70-luvulla.
Vain parikymmentä vuotta kolmostien rakentamisen jälkeen kunnallispoliitikot, maakuntaliitto ja maan hallitus tulivat vakuuttuneiksi Hämeenlinna–Tampere-moottoritien tarpeellisuudesta. Suunnittelijat valistivat jälleen katseensa Sääksmäen ja Valkeakosken puoleen. Etenkin Valkeakoskella moottoritiestä toivottiin pelastusta kuntataloudelle.
Tällä kertaa Sääksmäen ja Rapolan kulttuurimaisemaa nousi puolustamaan useiden satojen ihmisten kansanliike. Siinä oli maanomistajien rinnalla tutkijoita, kulttuurityöntekijöitä ja myös helsinkiläisiä vaikuttajia, Museovirasto mukaan lukien.
Aktiivisesta vastarinnasta huolimatta linjauspäätös roikkui ilmassa vuoteen 1990 saakka. TVH kypsyi vähitellen ajatukseen, että tien johtaminen Toijalan puolelta olisi Sääksmäki-Valkeakoskea parempi ratkaisu. Linjauksen vahvisti toukokuussa 1990 liikenneministeri Raimo Vistbacka.
Tietaistot Sääksmäellä ovat tauonneet. Rapolan kartanoa harjuineen linnoineen isännöi Museovirasto. Toinen Sääksmäen mahtikartano Voipaala on monipuolinen kulttuurikeskus. Sen pihamaalta muinaislinnaan johtavat hyvin merkityt vaelluspolut opaste- ja infotauluineen. Maantie klotoideineen harjun ja järven välimaastossa istuu kauniisti maisemaan. Ehkäpä puolensataa vuotta kestänyt tietaistelu kääntyi sittenkin voitoksi?
Jos autossa on jarru ja navigaattori löytää moottoritieltä Sääksmäelle, niin muinaismaiseman olemus saattaa olla vielä tavoitettavissa. Tarvitaan kuitenkin muutama tunti aikaa ja rauhallista mieltä. Silloin henget puhuvat.
www.nba.fi/fi/rapola fi.wikipedia.org/wiki/Sääksmäen_silta
Kasper-Schuerba-
Lorenz: Die Klotoide als Trassierungselement, Bonn 1961
Anneli Jussila: Sääksmäen kolme maisemaa Valkeakoskella, Rapola-tutkimuksia 2, Museovirasto 2002
lehti 