Mika Kaurismäen paluu kotimaiseen fiktioon on hypervauhdikas farssi
Tätä ei olisi osannut odottaa 1980-luvulla useita kulttielokuvia ohjanneelta Mika Kaurismäeltä. Perjantaina ensi-iltaan tullut Haarautuvan rakkauden talo on suurelle yleisölle suunnattu komedia, jossa on enemmän farssia kuin kaurismäkeläistä tragikomediaa.
Päähenkilötkään eivät ole yhteiskunnan reuna-alueiden kulkijoita, vaan Espoossa meren rannalla asuvat Juhani (Hannu-Pekka Björkman) ja Tuula (Elina Knihtilä), jotka aikovat päättää avioliittonsa porvarillisen sivistyneesti. Saman katon alla asutaan sääntöjä noudattaen siksi, kunnes talo on myyty.
Ja sitten onkin helvetti irti.
Koulutukseen, ikään tai sukupuoleen katsomatta ihmiset itkevät samoja asioita.
Elokuva pohjautuu vuosi sitten ilmestyneeseen Petri Karran samannimiseen esikoisromaaniin, jossa intohimot pörräävät ylikierroksilla ja pääparin merkillisesti risteilevät sukulaisuussuhteet tuovat Espoon ökytaloon värikkään henkilögallerian Juhanin uutta tyttöystävää Tuulalle näyttelevästä prostituoidusta (Anna Easteden) ja Tuulan yhden illan heilasta (Ilkka Villi) virolaisiin gangstereihin. Sivistynyt sopuero kääntyy Tuulan ja Juhanin väliseksi kostonkierteeksi.
”Sivistyksen alla
asuu ihmispeto”
”Haarautuvan rakkauden talossa, kuten länsimaisessa kulttuurissammekin, korostetaan korskeasti sivistyneisyyttä ja rationalisoidaan omaa etua, käyttäytymistä ja hyvyyttä. Mutta kuten olemme usein todistaneet niin historian kuin arjenkin näyttämöillä, sivistyksen ja järjellisyyden lehtikullanohuen yläkerroksen läpi iskee ihmispedon tassu ja pääroolin anastavat järkeä väkevämmät itsekkäät tunteet, himot, pelot, vaistot ja halut, ne todelliset ihmiseläimen liikuttajat”, on Petri Karra luonnehtinut tarinaansa.
Haarautuvan rakkauden talo ja viime talvena nähty pienimuotoinen Kolme viisasta miestä merkitsivät Mika Kaurismäen paluuta suomalaiseen elokuvaan pitkän tauon jälkeen. Vuonna 1981 Valehtelija-lyhytelokuvalla ja Saimaa-ilmiö -musiikkidokumentilla yhdessä veljensä Aki Kaurismäen kanssa debytoinut Mika Kaurismäki lähti nopeasti etsimään kansainvälisiä kontakteja. Hänen edellinen supisuomalainen fiktionsa Zombie ja kummitusjuna on vuodelta 1991. Ja Istanbuliin siinäkin lopulta päädytään.
1990-luvun alusta Kaurismäki on asunut pitkiä aikoja Brasiliassa, mihin hänet veivät Amazon-elokuvan kuvaukset. Viime vuosina hän on profiloitunut musiikkidokumenttien ohjaajana ja tällä saralla töitä riittää jatkossakin. Viime viikolla hän oli Etelä-Afrikassa valmistelemassa dokumenttia laulaja Miriam Makebasta ja Suomessa työn alla on dokumentti monilahjakkaasta Vesa-Matti Loirista. Molemmat kuvataan tulevan syksyn aikana ja leikataan keväällä.
Painopiste
välillä fiktioon
Nyt oli kuitenkin kotimaisen fiktion aika, sanoo itsekin pitkää taukoa hämmästelevä Mika Kaurismäki.
– Se oli aika ihme juttu. Katselin jo kymmenen vuotta sitten, että näin kauan on mennyt ja jotain pitäisi tehdä. Sitten tuli muita projekteja ja nyt kun oli mennyt melkein 20 vuotta, päätin, että se on pakko tehdä.
– En koskaan ajatellut, etten tekisi enää mitään Suomessa. Toisaalta 1980-luvulla tuli tehtyä niin paljon Suomi-juttuja, että tavallaan se riitti. En halunnut ryhtyä toistamaan sitä samaa kuviota. Olen kuitenkin sen verran utelias näkemään maailmaa ja kiertämään kameran kanssa, kertoo Kaurismäki.
Hän uskoo, ettei seuraavaan kotimaiseen mene taas pariakymmentä vuotta. Useita mahdollisia projekteja on vireillä sekä Suomessa että maailmalla.
Dokumentaristiksi ryhtymistä Mika Kaurismäki ei koskaan suunnitellut, mutta varsinkin 2000-luvulla hän on tehnyt enimmäkseen niitä.
– Dokumentti on terapeuttinen ja mielenkiintoinen täydennys, hän sanoo.
Kaurismäki kertoo, että nimenomaan musiikkidokumentteja pyydetään tekemään jatkuvasti. Halutessaan niitä voisi tehdä koko loppuelämän.
– Uskon kuitenkin, että lähivuosina toiminta on enemmän fiktiopainotteista.
Romaanin synty
seurannassa
Haarautuvan rakkauden talo oli vuosi sitten jo kuvattu, kun viime vuoden paras esikoisromaani ilmestyi kauppoihin. Aikataulu oli mahdollinen, koska Kaurismäki seurasi romaanin syntyprosessia alusta alkaen. Hän oli tutustunut Petri Karraan sitä kautta, että tämä lähetti konkariohjaajalle käsikirjoituksiaan luettavaksi.
Mika Kaurismäki halusi pitkästä aikaa suomalaiseen elokuvaansa paljon dialogia, paljon näyttelijöitä ja lajityypiksi komedian, johon tosin sekoittuu draaman ja rikoselokuvan aineksia. Romaanin aihe kutkutti, koska kaiken komediallisuuden, jopa farssin, takaa se kuitenkin käsittelee nykypäivän ihmisten itsekeskeistä arvomaailmaa.
”Lähtöajatukseni oli se, että kun ihmisen toimintaa ja pyristelyä eri tilanteissa katsoo hieman etäämmältä, se alkaa näyttää koomiselta riippumatta siitä, kuinka traaginen tilanne itse asiassa olisikaan”, Kaurismäki on luonnehtinut elokuvaansa.
Perussuomalaisen miehen surkuhupaisaa pyristelyä, hän kiteyttää saman asian Viikkolehden haastattelussa.
Elokuvaa tehdessään hän ajatteli amerikkalaisen screwball-komedian mestareita Ernst Lubitschia ja Preston Sturgesia, mutta ei ketään moderneja ohjaajia, vaikka jossain mielessä romaani kuin Espooseen siirretty Coenien elokuvaveljesten huipputyö Fargo. Kummassakin pieneksi ajateltu vilppi johtaa traagiseen tapahtumaketjuun, mutta komediallisesti kerrottuna.
Komedia tragiikkaa
vaikeampi laji
Haarautuvan rakkauden talo vaikuttaa paitsi paluulta, myös Mika Kaurismäen osalta lopulliselta irtiotolta 1980-luvun ”kaurismäkeläiseen” elokuvaan. Hänen vanhoista perusnäyttelijöistään mukana on ainoastaan Kari Väänänen eikä tuotantoryhmästäkään löydy vanhoja tuttuja nimiä kuvaaja Rauno Ronkaista lukuunottamatta.
Kaurismäki kieltää, että kyse olisi mistään tietoisesta irtiotosta, mutta sanoo myöhemmin, ettei halunnut tehdä tyypillistä kaurismäkeläistä elokuvaakaan.
– Sitäkin siellä varmasti on, mutta halusin sellaista, joka toimii isolle yleisölle.
Komediaa hän pitää vaikeana lajina, koska ihmiset nauravat erilaisille asioille.
– Surua ja tragiikkaa on helpompi kuvata, koska koulutukseen, ikään tai sukupuoleen katsomatta ihmiset itkevät samoja asioita. Komediassa itsekin huomaan usein, että tuo, mikä jotain toista naurattaa, ei huvita minua yhtään. On vaikea löytää sellainen komedian taso, joka toimii mahdollisimman laajasti ilman, että menee puskaan tai liian älylliseksi. Nyt ainakin tuntuu, että olen osittain onnistunut tässä, Kaurismäki arvioi lopputulosta.
”Ennen oli
auteur-meininki”
Tuotantoryhmä selittyy sillä, ettei hänellä enää ole vakituista porukkaa Suomessa. Tuotantopäällikkö hankkii ryhmän, se on elokuva-alan tämän päivän käytäntö.
– Systeemi on kyllä muuttunut kokonaan siitä, kun itse aloin tekemään näitä leffoja. Silloin oli auteur-meininki, että itse tuotettiin ja kirjoitettiin, kun ei ollut tuottajia. Nykyisin on vähän amerikkalainen systeemi, että tuottajat valitsevat usein aiheen, palkkaavat ohjaajan ja tekevät castingin.
Tässä tapauksessa roolitus on joka tapauksessa osunut nappiin. Haarautuvan rakkauden talon näyttelijät ovat tämän hetken suomalaista tähtikaartia kuumimmasta päästä. Päärooleja Mika Kaurismäki kirjoitti nimenomaan Elina Knihtilälle ja H-P Björkmanille.
– Se aina helpottaa kirjoittamista, kun on joku mielessä. Niin kuin aikoinaan usein kirjoitettiin Väänäselle ja Pellonpäälle, hän vertaa.
Ei ohjaaja,
vaan tarkkailija
Mika Kaurismäki on asunut pari vuosikymmentä enimmäkseen Brasiliassa. Hän kieltää lähteneensä Amazonin jälkeen tekemään kansainvälistä uraa. Mies ei vain halunnut jäädä toistamaan samaa kuviota, kun suomalaisen elokuvan rajat olivat selvästi nähtävissä.
– En pidä itseäni niinkään elokuvaohjaajana, vaan enemmänkin tarkkailijana antropologisesta näkökulmasta. Kierrän kameran kanssa maailmaa, kuvaan ja tarkkailen. Se siinä enemmän ajoi kuin olisin ajatellut uraa.
Unelmatehdas Hollywoodiakin Kaurismäki kävi katsomassa, mutta se ei kiinnostanut ollenkaan. Omia pikkujuttuja on mukavampi tehdä, hän sanoo. Kontrolli on omissa käsissä, kun tuottaa, kirjoittaa ja ohjaa itse eikä toisen palkkaamana.
Lähimpänä Hollywood-tuotantoa Kaurismäki oli, kun hänen Berliini-elokuvastaan Helsinki-Napoli All Night Long suunniteltiin amerikkalaista uusintaversiota.
”Suomi muuttunut
eksoottiseksi paikaksi”
Mika Kaurismäen ensimmäisen vaiheen mestariteos Arvottomat (1982) kuvasi muuttuvaa Suomea oikeastaan reaaliajassa. Moni sen elokuvan miljöö katosi saman tien, muukin kuin Kuopion Kaupunginhotelli. Baari Barin kaltaisia kivijalkabaareja ei juuri enää löydy, ei myöskään Tampereen kauppahallin kahvilaa, josta sai aitoa kotiruokaa.
Nyt yli neljännesvuosisata myöhemmin Mika Kaurismäki katsoo jälleen muuttunutta Suomea maapallon toiselta puolelta käsin. Ensimmäinen reaktio on, että muutos on hirmuinen. Sitten hän vetää vähän takaisin: ei maaseutu juuri ole muuttunut, mutta Helsinki on aivan erilainen.
– Kansainvälistymisessä täällä on aivan huikea ero. Muistan kun Arvottomien ranskalainen kuvausryhmä tuli tänne ensi-iltaan ja mentiin Stockmannille. Ranskalainen apulaisohjaajani oli mustasta Afrikasta peräisin. Yhtäkkiä kuului huuto ja me näimme ylhäällä mustan miehen, joka heilutti apulaisohjaajalleni ja tuli sieltä hirveää vauhtia halaamaan häntä. Hän ei ollut nähnyt mustaa miestä ties koska. Nyt kansallisuuksia, ravintoloita ja kaikkea tällaista näkyy.
On käynyt niin päin, että Suomi on muuttunut Mika Kaurismäelle eksoottiseksi paikaksi.
– Maailma on pienentynyt ja se näkyy kyllä Suomessa, hyvässä ja pahassa. Tietysti kaipaan sitä mennyttä suomalaisuutta, mutta onneksi Aki käsittelee sitä elokuvissaan. Voi käydä siellä katsomassa.
Niin, Aki Kaurismäki. Veljekset aloittivat elokuvanteon yhdessä, mutta muutamassa vuodessa he lähtivät eri suuntiin. Onko mahdollista, että he tekevät joskus vielä yhteisen elokuvan?
– Luulen, että se on aika mahdotonta käytännössä. Asumme eri paikoissa ja elokuvan tekeminen on yksinäänkin tarpeeksi hankalaa. Enkä näe sille mitään syytäkään, Mika Kaurismäki vastaa.
uutiskirje 
