Anne Huotari
En minä töitä kaipaa, vaan toimeentuloa… kirjoitti eräs Kansan Uutisten nettikeskustelussa ja haukkui meikäläisen mennen tullen, kun olin perännyt kuntia mieluummin työllistämään työttömiä kuin maksamaan työttömyyssakkoja valtiolle. Pisti kirjoittaja miettimään syntyjä syviä ja sitä kuka tämän lystin aina lopulta maksaa.
Oulun vassin tulevaisuuskeskustelujen jälkimainingeissa olen paljon pohtinut hyvinvointivaltion rakennusaikoja, tämän päivän perustulokeskustelua ja eri sukupolvien suhdetta työhön. Mielenkiintoinen yhtälö, siis heitänpä pökköä pesään, että keskustelu jatkuisi.
Reilu sata vuotta sitten Suomi oli vielä kehitysmaa, elintaso surkea ja lapset tekivät oikeasti töitä. Koulunkäynti oli harvinaista herkkua, yliopisto varakkaiden yksinoikeus. Töitä tekivät köyhät nälkäpalkalla, että saivat torpassaan asua. Ei siis ihme, että Forssan kokouksen tavoitteet innostivat väkeä toimimaan. Paskaduunin tekemisen ja kuolemankin uhalla politiikassa toimimisen motiivina oli saada lapsille parempi elämä kuin oma oli ollut. Eikä ainoastaan omille lapsille, vaan muillekin!
Vaikeissa olosuhteissa painettiin pitkää työpäivää, ei siinä luterilaista työmoraalia mietitty, vaan sitä, mistä saa leivän kymmenpäiselle lapsikatraalle. Työttömyysturvaa ei ollut, muukin sosiaaliturva tosi pientä, työeläkkeistä vasta haaveiltiin. Asuminen oli kurjaa vielä 1950-luvullakin, isot perheet asuivat Kallion kaksioissa kuin sillit purkissa. Työläiset halusivat parannusta elämäänsä ja siksi reilu 50 vuotta sitten SKDL oli Suomen suurin puolue.
Sen jälkeen rakennettiin työväenpuolueiden ja ay-liikkeen yhteistyöllä hyvinvointivaltiota, eikä ollut epäilystäkään siitä, kannattiko olla hallituksessa vai ei. Keskustan edeltäjä, alkiolainen Maalaisliitto, oli kumppanina. Kansanterveyslain tuomat kaiken kansan maksuttomat terveyskeskukset ja maksuton, kaikille yhteinen peruskoulu sekä lukuisat työelämän uudistukset kuten viisipäiväinen työviikko, työttömyysturva ja vuosiloma, nykyisin itsestään selviltä tuntuvat asiat, saatiin aikaan kovalla taistelulla. Ei niitä porvarit ja työnantajat hopeatarjottimella tarjoilleet köyhälle kansalle.
Hyvinvointivaltio oli mielestäni aika timmissä kunnossa 1980-luvun lopulla. Suomessa ei ollut lainkaan pitkäaikaistyöttömiä, pääosa palveluista maksuttomia, tosin lasten päivähoito-oikeus puuttui.
Nyt kun hyvinvointivaltiota on ideologisista syistä ja lamojen varjolla jo parinkymmenen vuoden ajan pahasti nakerrettu, pitäisi miettiä, miten tuo kunniakas historia saisi vähintään yhtä kunniakkaan jatkon meidän sukupolvemme toimesta. Vai katsommeko sivusta, kun eriarvoisuus kasvaa ja rikkaat eivät halua enää maksaa veroja ja julkisista palveluista tehdään jonotuspalveluita? Työtöntä pompotellaan luukulta toiselle ja toimeentulotukiasiakas kiikuttaa tiliotettaan sosiaalitoimistoon.
Olemme siirtyneet kontrolliyhteiskuntaan, jossa oman onnensa sepät pärjäävät ja koko ajan suureneva joukko ajautuu köyhyyteen. Samalla ajattelu turrutetaan tirkistelytosi-tv-sarjoilla, tiedämme enemmän BB-Ninon elämästä kuin naapurin mummon voinnista.
Mutta hei, miten olisi hyvinvointivaltio kakkonen, jossa julkiset palvelut ovat ihmisiä eikä systeemiä varten. Kakkosessa verotus on oikeudenmukainen ja työn teon mahdollisuus taataan kaikille ihmisille.
Miten rakennetaan hyvinvointivaltio kakkonen? Tehdäänkö se yhtä uutterasti työtä tekemällä kuin vanhempamme tekivät saadakseen rahoitettua uudistukset? Vai jaammeko nykyiset työt tasaisemmin niin, että kaikille riittäisi työtä ja ettei työn taakan alle tarvitsisi uupua?
Vai onko suuri tavoitteemme sittenkin perustulo, siis vapautus työstä? Voiko hyvinvointivaltio kakkosen rakentaa ilman työn tuottoa? Kuka tekisi ne kuitenkin välttämättömät pienipalkkaiset työt, jotka eivät ketään enää kiinnostaisi? Ei kai vaan maahanmuuttajat, kuten monissa Euroopan maissa jo nyt? Niin, tätä yhtälöä en ole vielä kyennyt ratkaisemaan ja olen kysymyksiä täynnä. Odotan vastauksia!
Ehkä olen vanhanaikainen, kun uskon, että isäni sukupolvi oli oikeassa arvostaessaan työntekoa jopa niin paljon, että halusi tehdä sitä, vaikka siitä ei paljon käteen jäänyt. He olivat siksi mukana ay-liikkeessä, että saisivat paremmat liksat ja työolosuhteet.
Nyt haukutaan ay-liikettä ja samalla vaaditaan perustuloa, ettei paskaduunia tarvitsisi ottaa vastaan. Niin, taidan olla vanhanaikainen myös siksi, että uskon työllä olevan muutakin arvoa kuin toimeentulo. No, ainakin se, että sillä rahoitetaan sosiaaliturvaa.
lehti 