Keskustelu vaalirahasotkusta on täyttänyt median jo kyllästymiseen saakka. Yksi asiaan liittyvä, hyvin olennainen tekijä on kuitenkin jäänyt kokonaan vaille huomiota.
On päivän selvää, että suurien rahasummien lahjoittaminen, joko puolueelle tai yksittäiselle ehdokkaalle, ei tapahdu ilman odotuksia lahjoittajan arvomaailman mukaisesta käyttäytymisestä päätöksenteossa.
Käydyssä keskustelussa on erikoisesti poliittisen kentän oikealta laidalta lätkäisty hämäräperäisten liikemiesten ja ammattiyhdistysliikkeen antama tuki samaan sontakuoppaan.
Nämä asiat eivät kuitenkaan ole yhteismitallisia.
On aivan eri asia sitoutua edistämään miljoonan rehellistä työtä tekevän ihmisen asiaa, johon esimerkiksi SAK:laiselta ay-liikkeeltä tukea saaneet vasemmistopoliitikot ovat enemmän tai vähemmän sitoutuneet, kuin sitoutua edistämään jossain koskemattomien saarilla löhöävien työtä, veroja ja muita yhteiskunnallisia velvollisuuksia vieroksuvien huijareiden asiaa, johon porvarit ovat vaalirahaa vastaanottaessaan sitoutuneet.