Ilma Sanelma Päivikki Tauriainen oli neljän kuukauden ikäinen vauva, kun sotapoliisit hiihtivät tammikuisessa kuutamossa vangitsemaan Hannes Tauriaista – Suomen valtiolle vaarallista miestä. Vuosi oli 1940.
Talvisodan alkamisesta on kulunut 60 vuotta ja sen kunniaksi Sanelma Tauriainen on koonnut vanhempiensa Hanneksen ja Lyydian kirjeenvaihtoa vuosien 1939–1944 aikana. Kirjeet kertovat sodanaikaisesta elämästä suomussalmelaisella pientilalla ja toisaalta vankilan arjesta.
Tauriaista syytettiin venäläisten auttamisesta. Hänen sanottiin jääneen vihollisen puolelle tätä auttaakseen. Tauriainen vetosi olosuhteisiin: Rauhallisten saloseutujen asukkaat joutuivat sodan melskeeseen ja aseistettujen vihollisjoukkojen jalkoihin, eikä jaksanut enää harkita, mitä pitäisi tehdä, mitä jättää tekemättä. Väestö koetti esiintyä niin, että välttyisi vihollisen vainolta, selitti Tauriainen kirjeessään Vaasan hovioikeudelle.
160 merkkiin puristettujen viestien aikakaudella pitkät, käsin kirjoitetut kirjeet saavat aivan erityi-sen arvon.
Selitykset eivät auttaneet ja Hannes Tauriainen pysyi kaltereiden takana aina jatkosodan loppuun saakka.
Toveri- ja taisteluterveisin
Sekä kirjeiden vastaanottaminen että lähettäminen oli vankilassa rajoitettua. Vankilasensuurin takia kaikkea ei voinut kirjeissä kertoa. Lyydia saa kuitenkin välitettyä miehelleen tietoa niin siviilien kohtaloista talvisodan aikana, partisaanien toiminnasta jatkosodan aikana kuin rintamatilanteestakin.
Nyt on saatu taas uudet leipäkortit, siis saamme kaksikymmentä viisi kiloa jauhoja kuukautessa kolmeen Pekkaan. –– Vilma Kelakin synnytti lapsen. Voi miltä se tuntuu hänestä synnyttää orpona orpo. Samoin turvatoin lapsi syntyy Peltoahon Vienolle ja Häkkisen leskelle. –– Nyt ratiosta kuuluu Ropakantaa, asemiesten illan vietto.
Hannes kirjoittaa vaimoaan harvemmin; vangeilla on lupa vain yhteen kirjeeseen kuussa. Kirjeissä vuorottelevat toivo ja epätoivo; kun Hannes allekirjoittaa vielä sotaväestä lähettämänsä kirjeet rehvakkaasti ”toveri- ja taisteluterveisin”, vaihtuu se myöhemmin pelkkiin hyvästeihin.
Viisi pitkää vuotta
Täällä tämä päivä menee entistä latuaan, päiväkin on jo valoisampi ja pitempi. Puhtaan valkeana hohtaa hanget, viime talvena olivat verellä tahratut, kirjoittaa Lyydia 2. helmikuuta 1941.
Hannes ja Lyydia kirjoittavat välillä kuin mitään erikoista ei Suomessa ja Euroopassa olisikaan meneillä Ehkä arkisten asioiden kuvaamisella on koetettu myös pitää yllä toivoa; elämä jatkuu, kaikesta huolimatta.
Liikuttavinta on lukea pienen Sanelman ja isän välistä kirjeenvaihtoa. Sanelmalle Hannes on aivan vieras ja Hannes puolestaan muistaa tytön vastasyntyneenä vauvana.
Sanot kuorivasi perunoita ja peseväsi astioita. Minä en ehkä osaa kuvitellakaan enää minkälainen tyttö Sinusta on tullut ja kuinka suureksi Sinä olet kasvanut.
Hannes antaa myös vaimolleen tytön suhteen kasvatusohjeita, jotka vaikuttavat varsin moderneilta suomussalmelaisen pienviljelijän vuonna 1941 kirjoittamiksi. Hän oli kuitenkin suorittanut kirjeopistossa kasvatusopin arvosanan.
Uskon että jos alun perin järkevästi menetellään, niin vitsaa ei tarvita. Se on sellaista keinotekoista rangaistusta, joka kostaa itsensä.
Kaksi vehnäpullaa
Vuoden 1942 kirjeissä näkyy nälkä. Kaikesta on pulaa ja luontokin tuntuu koettelevan. Jopa metsän marjat kasvavat huonosti.
Sain tilaisuuden laittaa paketin, ennen kelirikkoa, Lyydia kirjoittaa toukokuussa 1942. Pakkausluetteloon on kirjattu muun muassa yksi Työmies-aski, partasaippuaa, leipää ja voita.
Elokuussa lähetykseen kuuluu vehnäpullaa, kaksi kappaletta. Ne on tarkoitettu syötäviksi Sanelman syntymäpäivänä 19. elokuuta. Sanelma tyttömme täyttää kuten muistat kolme vuotta.
Vaikka toimeentulo on niukkaa, arki ankaraa ja huoli Hanneksesta suuri, sairasteleva Lyydia jaksaa seurata myös maailman tapahtumia. ”Palkanin sotakartta” on seinällä.
Postin kuljetus on niin paljon epämääräinen, että en ole voinut tilata sanomalehteäkään, postimatkalla se vanhentuu. Mutta eihän sitä tartekkaan, milloin ratiossa on akku. Kyllä siitä kuulee kaikki ulkomailtakin. Se inhottavan sotan pauhinan.
Haaveissa rauha
Hannes ja Lyydia haaveilevat molemmat kirjeissään rauhasta, paluusta tavalliseen elämään. Ei sillä, että tuon ajan tavallinen elämä suomussalmelaisella maatilalla mitään herkkua olisi ollut. Tätä kuvaa hyvin viljelyspäällikkö Santeri Mannisen kirje, jossa anotaan Hanneksen vapauttamista.
Tila on nyt ollut 4½ vuotta ilman miehistä työvoimaa. Kotona on vain hänen (Hannes Tauriaisen) vanha työhön kykenemätön äitinsä ja sairaloinen vaimonsa alaikäisen lapsensa kanssa. Talo on rappeutunut niin rakennuksien kuin viljelyksienkin puolesta, joka kyllä takaa hänelle työtä ja myöskin toimeen tulon, jos hän pääsee ehdonalaiseen vapauteen.
Lyydia kirjoittaa Hannekselle seikkaperäisesti omista ja naapurien asioista, eläimistä ja toimeentulosta. Sanelma pohtii, kuinka isänsä on jaksanut näitä tarinoita lukea. Hän tulee kuitenkin siihen johtopäätökseen, että ne ovat olleet isälle tärkeitä.
Kirjeiden avulla Hannes on saanut mielessään elää kotinsa ja tuttaviensa elämää, päässyt sellin ahtaudesta vapauteen, edes ajatuksissaan.
Tällä 160 merkkiin puristettujen viestien aikakaudella pitkät, käsin kirjoitetut kirjeet saavat aivan erityisen arvon.
Nyt taas loppuu tämä paperi. Hyvästi taas!
Kirjeitä kiven sisältä. Hannes ja Lyydia Tauriaisen kirjeenvaihtoa 1939–1944. Toimittanut Sanelma Tauriainen. Myllylahti 2009. 278 sivua
Hannes ja Lyydia Tauriainen
Hannes Tauriainen (1909–1971) toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1948–1966. Hän oli myös kotikuntansa Suomussalmen kunnanvaltuuston jäsen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja.
Lyydia (Lyyti) o.s. Kela (1907–1956) hoiti Tauriaisten pientilaa ja teki sen ohella ompelutöitä, toimi pioneereissa. Hanneksen lähdettyä politiikkaan, oli Lyydian tuki korvaamaton.
uutiskirje 
