Maan vanhin valtakunnallinen eläkeläisjärjestö Eläkeläiset ry pyysi viime vuonna vietetyn 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi eläkeläisiltä tarinoita, muisteluksia, runoja ja kuvia. Keräyssaaliista osa julkaistiin torstaina Rukiista ruokaa -kirjassa. Loppuja on tarkoitus käyttää järjestön lehdessä.
Kirjan tarinat ulottuvat lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen ja eläkepäiviin asti. Kirjoittajat ovat valtaosin 1920–30 luvuilla tai sodan aikana syntyneitä, osa asui maalla, osa kaupungissa. Niinpä mukana on rukiin puimista, vappumarsseja Kainuun metsäteillä, mutta myös koulukiusaamista sota-ajan Helsingissä.
”Ruishalmeessa on kauniita ruiskaunokkeja, joita minä poimin äidille, mutta saankin torumiset palkakseni. Sinne halmeeseen ei saa mennä lahmaamaan”, aloittaa Aune Marjo kirjan nimitarinan.
Marjo kertoo elävästi, tarkasti huomioiden ja lapsen silmin rukiin matkan pellolta puurolautaselle. Hän kertoo, millainen se matka oli hänen lapsuudessaan, siis vuosikymmeniä sitten. Riihessä aikuiset paukuttavat seipään päässä kieppuvalla ”paksummalla seipäällä lattialla olevia tähdiä, jotta niistä irtoaisi jyvät”.
Tarina symboloi valtavaa muutosta, jonka myös nykyhetken eläkeläiset ovat kokeneet elintason nousun myötä.
Monella kirjoittajalla palkkatyöt alkoivat jo varhain tai sitten rahaa oli hankittava muilla tavoin. Ruth Halttunen aloitteli yritystoimintaa pyytämällä kaverin kanssa salaa rapuja ja myymällä ne kaupungissa hyvään hintaan. Pauli Huotari haudotti variksella ja pöllöllä kananmunia saadakseen kananpoikia.
Mukana on myös kuvauksia eläkeläistoiminnasta. Yhteisen toiminnan sijasta Rudolf Lindblad katselee itseään yli seitsenkymppisenä – niin vaatekaupan peilistä kuin kaivon pinnastakin.
Kirjasta enemmän Viikkolehdessä 26.2.2010.
uutiskirje 
