Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander kehottaa Suomen päättäjiä katsomaan mitä Suomen talouselämässä tehtiin 1980-luvun alussa ja ottamaan havaitsemastaan oppia.
Hänen mukaansa tuolloiselle talouspolitiikalle oli leimaa-antavaa pyrkimys panostaa kotimarkkinoiden, kuten palvelujen ja rakentamisen, kasvuun unohtamatta kuitenkaan viennin kilpailukyvystä ja sen kasvumahdollisuuksista huolehtimista. Jälkimmäinen tapahtuisi – siis tänään – edistämällä maltillista palkkakehitystä ja elinkeino- ja energiapoliittisen keinoin.
Matala korkotaso, lähtökohtaisesti hyvä kilpailukyky, ylijäämäinen vaihtotase ja vahva julkinen talous ovat selkänoja, johon tukeutuessaan Suomella on nyt talouspolitiikassa sellaista liikkumavaraa, joka tekee mahdolliseksi tuollaisen pitkäjänteisen ja Kianderin mukaan myös sosiaalisesti kestävämmän kasvupolitiikan. Tämä mahdollisuus erottaa tämän päivän Suomen tilanteen tilanteesta, jossa elettiin 1990-luvulla.
Kilpailukyky ei
parane pikavauhtia
Toinen vaihtoehto Suomelle olisi lähteä tavoittelemaan vientivetoista kasvua turvautumalla kilpailukykyä nopeasti parantaviin toimiin. Kiander ei tälle ajatukselle lämpene, koska näkee, ettei Suomella rahaliiton jäsenenä ja matalan inflaation oloissa ole realistisia mahdollisuuksia lähteä tälle tielle.
Tämä puolestaan johtuu siitä, että maan talous on viime vuoden talouskriisin perintönä joutunut tilaan, jossa työvoimapulan uhka on muuttunut perinteiseksi työttömyysongelmaksi ja julkisen talouden ylijäämä on kääntynyt alijäämäksi.
Talouspolitiikan tavoitteeksi tulisikin Jaakko Kianderin mielestä ottaa sekä viennin että kotimaisen kysynnän tasapainoinen ja työllistävä kasvu.
Uhkana köyhyyden
kasvu
– Suomessa on pitkään ajateltu, että viennin kasvattaminen on ainoa oikea tapa saavuttaa kestävä talouskasvu ja korkea työllisyys, toteaa Kiander Työpoliittiseen Aikakauskirjaan (1/2010) kirjoittamassaan artikkelissa.
Hän näkee tälle tielle lähtemisessä olevan suuren riskin siitä, että viime vuoden laman päästetään johtamaan samanlaisiin seurauksiin kuin 1990-luvun lama; hyvinvointivaltion rapautumiseen, tuloerojen kasvamiseen ja köyhyyden lisääntymiseen.
Kianderin kuvaus tämän vaihtoehdon antamasta tulevaisuuden kuvasta on synkkä. Julkisen sektorin säästöpaineet johtaisivat hyvinvointipalvelujen karsimiseen ja estäisivät sosiaaliturvaetuuksien korottamisen, mistä seurauksena sosiaaliturvan varassa elävien kuten työttömien ja pieneläkeläisten suhteellinen asema heikkenisi.
Kasvun veturiksi
kotimainen kysyntä
Kianderin vaihtoehtoiseksi tieksi osoittamalla 1980-luvun tiellä kasvun veturina toimi kotimainen kysyntä. Tuolloin saavutettiin korkea työllisyys ja julkisesta taloudesta tuli vahva. Vientisektorin pienuus ja ulkomaankaupan jatkuvan alijäämäisyys olivat tekijät, joista johtuen maa kaikesta huolimatta joutui pahaan lamaan.
– Tilanne on nyt tässä suhteessa toinen, kirjoittaa Kiander.
Vaikka vienti putosi vuonna 2009 peräti kolmanneksen, pysyi ulkomaankauppamme ja vaihtotaseemme positiivisena.
Tämä merkitsee Kianderin mukaan sitä, kansantaloutena Suomi ei tämän hetken taantumassa velkaannu ulkomaille. Vaikka valtio ja kunnat velkaantuvatkin, Suomen kansalaiset ja yritykset säästävät niin paljon, että julkinen velka voidaan rahoittaa kotimaisista lähteistä. Lopputuloksena on, että kansantaloutena Suomi ei elvytä itseään velalla vaan rahoittaa edelleen muiden maiden velkaantumista.
Ostovoimaa verotusta
keventämällä
Erittäin maltillinen palkkakehitys ja teollisuus- ja yritysmyönteinen elinkeinopolitiikka ovat ne talouspoliittiset keinot, joilla Kianderin mielestä viennin elpymistä tulisi tukea.
Kustannuskehityksen maltillisuus tarkoittaa käytännössä sitä, että nimellispalkkojen nousu pitäisi lähivuosina rajoittaa runsaaseen prosenttiin vuodessa. Kiander katsoo tämän edellyttävän palaamista jonkinlaiseen tulopolitiikkaa muistuttavaan palkkakoordinaatioon
Vientiä edistävän maltillisen palkkapolitiikan tukevaksi toimeksi Kiander ehdottaa työn verotuksen lievää keventämistä. Näin huolehdittaisiin kotitalouksien ostovoimasta, minkä tulee reaaliansion säilymisen ohella olla tavoitteena.