Kapitalismin luonne on kehittynyt yhä enemmän rahan ja rahoituksen luontiin samoin kuin varallisuusarvojen spekulatiiviseen kasvattamiseen ja niiden kaupasta hyötymiseen.
Kansantalouden ja yhteiskuntien kehityskulkuja ja ihmisten kohtaloita määräävät finanssivallan haltijat; pankit, rahoituslaitokset, omistajineen ja johtajineen.
Keinoja kaihtamaton lyhyen tähtäimen keinotteluluonteinen voitontavoittelu on voimistunut ja tullut järjestelmän valtavirraksi. Kehityksen puhdaslinjaiset piirteet löytyvät USA:sta.
Finanssimarkkinoilla ei luoda uusia käyttö-arvoja, vaan markkinakuplia.
Maailmantalouden epätasapaino on mahdollistanut USA:n talouden pitkään jatkuneen velkaantumisen. Rahan ja velanluontiin on synnytetty laaja varsinaisen pankkijärjestelmän ulkopuolella oleva vähän valvottu niin sanottu varjopankkijärjestelmä (investointipankit ja hedge-rahastot).
Maailman finanssitalous on kasvanut moninkertaisesti maailman bruttokansantuotteeseen nähden ja elää omaa elämäänsä ja määrää talouden tapahtumakulun. Varallisuusesineiden ja arvopaperien markkinoista on tullut tärkeimmät markkinat. Talousboomin aikana niiden kauppaa käytiin enenevästi luotoilla.
Varallisuusmarkkinoiden tuotteiden sisältö muodostui virtuaalisten toiveiden ja odotusten myynniksi. Roskalainoistakin tehtiin arvopapereita, kuten kävi USA:n varattomille myytyjen asuntolainojen. Tuotannollisten investointien osuus USA:ssa putosikin vuoden 1980 90 prosentista 2000-luvun alun alle 10 prosenttiin. Vain muutamissa varjotalouden pankeissa oli asianmukaiset riskienhallinnan ohjeistukset, joihin myös jossain määrin pantiin painoa luototuksessa.
Nykyajan suursijoittajat ovat myös eläkesäätiöitä. Niiden rahoitusmahti vastaa jo maailman BKT:n suuruutta. Ne noudattavat samoja periaatteita kuin muutkin sijoittajat. Sijoituskohteissa tavoitellaan voittoja ja tehokkuutta sekä alhaisia kustannuksia.
Finanssimarkkinoiden haavoittuvuutta lisää niiden siirtyminen 1980-luvulta lähtien sähköiseen maailmaan. Sijoitustoimet tapahtuvat sekunneissa. Valtavat summat siirtyvät hetkessä. Koko systeemin ailahtelevuus ja kaoottisuus on lisääntynyt. Vain aikarytmin hidastaminen voi tuoda ennustettavuutta. Sijoitusten on oltava kestoltaan monivuotisia. Uudet kriisit ovat tulossa yhtä arvaamattomasti kuin nykyinenkin.
Pankinjohtajien bonukset oli kytketty luotonannon kasvattamiseen. Pankkien omistajista ja johtajista tuli miljardöörejä ja uudenajan rosvoparoneita. Hedge-rahastoja syntyi yli 9 000 ja niistä 26 johtajan keskimääräiset vuositulot olivat 363 miljoonaa dollaria vuonna 2005. Kahdeksan suurimman vuonna 2008 kongressin kuulemiseen haastettujen tulot vaihtelivat sadoista miljoonista yli kymmeneen miljardiin dollariin.
Finanssitalouden uhon aikana tulo- ja varallisuuserot repesivät USA:ssa. Myös palkkojen jälkeenjääneisyys tuottavuuden kasvusta lisääntyi. Finanssikriisin synnyttämä lama syventää edelleen ainakin varallisuuseroja ja työttömien ynnä tulottomien osuutta. Omaisuusarvoja ja pääomatulojen kasvua se on tilapäisesti leikannut.
USA:ssa toimitusjohtajien tulot verrattuna työntekijöiden keskiansioihin ovat kasvaneet 1980-luvun 40-kertaisuudesta ja 1990-luvun 100-kertaisuudesta vuoden 2001 350-kertaisiksi.
USA:n tulonsaajista yksi prosentti sai 1980 kahdeksan prosenttia tuloista ja 2004 jo 16 prosenttia. 0,1 prosentin osuus kolminkertaistui samana aikana.
Varallisuuskehitys on ollut vastaavaa. USA:n kolme vaurainta, Sam Walton, Bill Gates, Warren Buffet, omistivat vuonna 2005 kaksinkertaisesti sen, mitä 120 miljoonaa kansalaista.
Finanssimarkkinoiden perusajatus on varallisuuden, tulojen ja tuotannon lisäarvon uudelleenjako. Finanssimarkkinoilla ei luoda uusia käyttöarvoja, vaan markkinakuplia, joiden puhkeaminen jakaa varallisuuden ja tulot uusiksi.
Köyhän kansan asuntoluototusta hoitaneet Fanny May ja Freddy Mac puhkaisivat kuplan kelvottomilla luotoillaan. Näistä roskapapereiksi osoittautuneista lainoista leivottujen johdannaisten myynti maailman varallisuusmarkkinoilla siirsi kriisin yleiseksi ja maailma pääsi nauttimaan USA:n pankkien johtajien innovatiivisuudesta ja luovuudesta.
Laman myötä kurjuutta jaetaan kansalle työttömyyden muodossa. Myös toinen niukkuuden pöytä on katettu. Se on julkisen talouden tasapainotuskeinojen kattaus. Tässä tarjotaan Kreikan mallin mukaan julkisen sektorin palkkojen ja yleisesti eläkkeiden jäädyttämistä sekä kulutusveroja.
Verotuksen kiertämiseen syntyneen varjotalouden verolle panosta ei puhuta. Kreikassa sen osuus on 30 prosenttia BKT:sta ja Suomessa arvioiden mukaan 15 prosenttia. Suomessa se merkitsee 25–30 miljardin suuruista tulopohjaa. Sen tuottama verotulo olisi 30 prosentin verokannalla noin 9 miljardia euroa.
Suomen julkisen talouden kestävyysvajeen rahoitusta voisi hankkia arvopaperikaupan verotuksesta. Rahoitusmarkkinaverolla voidaan pörssikaupasta saada Suomen omin päätöksin miljardin verran lisää Ruotsin puolen prosentin verokantaa soveltamalla. Omaisuuden ja pääomatulojen (osingot, arvonousut, myyntivoitto) verotuksen lisääminen voisivat kuulua myös kattaukseen.
Lontoon pankit käynnistivät pian uuden mittavan bonusohjelman ja USA:n pankit maksoivat viime vuonna bonuksia yli 100 miljardia dollaria.
Ei löytynyt viranomaistahoja, joilla olisi ollut rooli rahoituskriisin ennakoinnissa, estämisessä ja kansalaisten varoittamisessa. Suomessa ei tilanne ole tältä osin poikkeava. Koko valvontakoneiston luonne on hyvä veli -luonteinen. Sellaisena se ei enää riitä palvelemaan asianmukaisesti julkista intressiä. Finanssimarkkinoiden ja pankkien toiminnan on oltava julkisessa arvioinnissa, koska niiden tuottamat vahingotkin ovat yhteisiä ja julkisia.
Viime aikoina on käynnistynyt keskustelu lakkojen aiheuttamien vahinkojen korvauksista. Vielä suuremmalla syyllä pitäisi vaatia vahingonkorvauksia finanssimaailman pelureilta. He ovat aiheuttaneet miljoonille ihmisille taloudellista ja sosiaalista kurjuutta. Ylimalkaan yksityisen omistusoikeuden turvin tehdyt raskaat julkisen edun ja yhteisen hyvän vahingoittamiset pitää nostaa poliittiseen keskusteluun.
Pankkien johdon ja johtokuntien osaamattomuus riskien hallinnassa, moraalikato ja piittaamattomuus vaikutuksista muihin ihmisiin näyttivät tulleen vallitsevaksi toimintatavaksi. Jos bonukset lopetetaan pankinjohtajien väitetään lähtevän muualla. Siinä tarjoutuisi tilaisuus taas turvallisuus- ja varovaisuushakuisille pankinjohtajille.
Koska finanssimarkkinoiden uho ja kriisiytyminen luovat lisää epätasa-arvoa, epäoikeudenmukaisuutta ja valtavia valtaeroja yhteiskuntaan, ei niitä saa jättää poliittisen keskustelun ulkopuolelle.
Kokonaisuudessaan seurauksena on yhteiskuntamoraalin heikkeneminen, julkisen intressin sivuuttaminen, yhteisen hyvän väistyminen, demokratian kuihtuminen. Kansalaiset uskovat entistä vähemmän mahdollisuuksiinsa vaikuttaa asioiden kulkuun ja omaan kohtaloonsa.
Kansalaisen rooli kuihtuu ja ihmiset toimivat ensisijaisesti kuluttajina ja jotkin sijoittajina. Finanssikriisin kaltaiset katastrofit tulevat kuin ukkosmyrsky jostain, jota ei ymmärrä ja jolle ei voi tehdä mitään. Tämä taitaa olla useimpien ihmisten käsitys. Poliittista näkökulmaa asiaan ei tahdo löytyä.
Politiikan ja demokratian rappiosta ovat esimerkkejä myös laajamittainen lobbaus, poliitikkojen lahjonta ja korruption yleistyminen. Näillä keinoilla muutetaan kansan tahto valtaeliitin tahdoksi. USA:ssa presidentti Obama on joutunut kamppailemaan pankkien lobbausta vastaan. Ne pyrkivät estämään kaikki rahoitusalan säätely-yritykset. Mitä suurempia taloudellisia intressejä pelissä on sitä selvemmin julkinen tieto myös vääristyy.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri ja työelämän ja johdon kehittäjä.
uutiskirje 
