Uudet yhteiskunnalliset liikkeet ovat pitkään korostaneet politiikan olevan muutakin kuin valtiollista päätöksentekoa. Puoluepoliittisella kentällä vallitsee kuitenkin edelleen perinteinen ja konservatiivinen ajattelu, joka suppeimmillaan typistää politiikan julkisten resurssien jakamiseksi tai neljän vuoden välein annettavaksi ääneksi.
Nähdäkseni porvarillinen hegemonia voidaan murtaa vain, jos se haastetaan paitsi virallisissa elimissä myös niiden ”ideologisten käytäntöjen” tasolla, jotka hallitsevat ihmisten elämää työn ja arjen piirissä. Porvarillinen hegemonia ei ole ”tuolla jossain”, hallituksessa. Ihmiset elävät sitä kotona, kaupungilla, työpaikoilla, kaikkialla.
Vastahegemonia on rakennettava kortteli korttelilta ihmisten jokapäiväisen sosiaalisen vuorovaikutuksen tasolla. On luotava vasemmmistohenkisiä tapoja elää ja työskennellä. On luotava elämänmuotoa, joka haastaa porvarillisen elämän. Ei riitä, että kamppaillaan erilaisten valtiollisten instituutioiden hallinnasta.
Tällaista vastahegemoniaa ovat esimerkiksi Kahvila Hertta Tampereella sekä Vastavoima-ryhmä Helsingissä.
Hertta panee suoraan käytäntöön sitä ekologista ja solidaarista vaihtoehtoa, jonka lainsäädännöllisiä puitteita vasemmistopoliitikot yrittävät osaltaan rakentaa. Oman esimerkkinsä voimalla Hertta pakottaa tiedostamaan, että työtä ja tuotantoa on mahdollista organisoida toisin.
Vastavoima on laajentanut käsitystä työtaistelusta. Lakot tulevat nyt yhteiskunnalliseen tilaan ja lähelle ihmisten arkea. Rikkurileipä-tarra leipäpussissa ei pysäytä rikkurituotantoa, mutta mediahuomiota taitavasti keräämällä se rikkoo sen tietämättömyyden muurin, joka eristää kuluttajat työntekijöistä. Se mikä on poissa silmistä, ei olekaan enää poissa mielestä.
Kun politiikkaa tehdään pelkkä hallitusvalta silmissä, on kaikella toiminnalla vain välineellinen merkitys. Näin hukataan ajatus siitä, että ihmisillä on myös itsenäisiä voimavaroja ja intohimoja toisenlaisen maailman rakentamiseksi suoraan omista lähtökohdistaan.
Porvarillinen hegemonia kestää porvarihallitusta myöten niin kauan kuin ihmiset käyttäytyvät arjessaan ja työpaikoillaan kuten porvarillinen yhteiskunta heiltä odottaa. Siksi se, miten puolueen perustason työtä organisoidaan, ei ole epäpoliittinen kysymys. Olisi päinvastoin asetettava kysymys, miten puolueorganisaatio voisi olla jatkuvasti elävässä yhteydessä erilaisiin yhteiskunnallisiin kamppailuihin ja toimisi ihmisten rinnalla porvarillisen hegemonian murtamiseksi.
Akuuteimmat poliittiset haasteet ovat siis juuri perustasolla. Olisi luotava uutta vasemmistolaista toimintakulttuuria, eikä tyydyttävä vain tiedottamaan etäisestä olemassaolosta mahdollisten äänten toivossa.
lehti 