Viimeinen sana
Kenestä tulee Suomen seuraava presidentti 2012? Keitä asettuu ehdolle? Vielä toukokuussa tämmöisten kysymysten esittäjä esimerkiksi demarileirissä tuomittiin hätähousuksi. Silloin ei ollut vielä oikea aika puhua kaukaiseen tulevaisuuteen liittyvästä asiasta.
Reilun kuukauden päästä kaikki on jo toisin. Nyt demarit haluavat kaikkien ryhtyvän yhdessä heidän kanssaan etsimään piilossa lymyäviä presidenttiehdokkaita. SDP on käynnistänyt oman Idols-kisansa.
Esiintymislavalle nyt vain kaikki, joilla rotia riittää. Tässä vaiheessa ei ole väliä, onko sitä tarvittavaa taitoa. Halu ja pyrky riittävät. Lopullisen päätöksen demariehdokkaasta kuitenkin tämän kansanhuvivaiheen jälkeen tekevät puolueen päättävät elimet, tai voihan löytyä yhteinen ehdokas eri puolueiden kesken.
Ehkä ehdokas löytyy pappispuolelta.
Toistaiseksi ainoa varteenotettava presidentiksi pyrkivä on kansainvälistäkin kokemusta omaava vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto, joka pystyy keräämään kannatusta yli puoluerajojen. Presidentiksi valittavalta vaaditaan tämä ominaisuus.
Se ominaisuus on ollut kaikilla Urho Kekkosen jälkeen valituilla demaripresidenteillä. Porvarillisessa Suomessa on ollut demari presidenttinä vuodesta 1981 alkaen.
Demarit havahtuivat, koska näköpiirissä ei ole itsestään selvää sarjan jatkajaa. On hyvä idea kysyä neuvoa kansalta, mutta yhtä paljon kesäkiertuetta motivoi hätä, sillä porvaririntama pystyy rivinsä kokoamaan pääehdokkaansa taakse on ehdolla sitten viimeksi niukasti hävinnyt Sauli Niinistö tai kynsiään hiova Aleksander Stubb.
Vihreiden ohella kokoomuksen tilanne on jopa kadehdittava, sillä niin Niinistö kuin Stubbkin kahmivat ääniä yli puoluerajojen.
Keskustalla on suurin piirtein samanlainen ongelma kuin demareilla. Valtakunnallisesti tutut ex-pääministerit Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen ovat pelinsä pelanneet.
Tuoreen pääministerin Mari Kiviniemen siivet eivät vielä kanna, mutta uskollisena puolueihmisenä hän ehdokkaaksi uhrautuu, jos muita ei löydetä. Jo pienenä poikana presidentin viran tavoitteekseen ottaneella Paavo Väyrysellä olisi pyrkyä edelleenkin, mutta keskusta ei halua tyytyä hänen kanssaan noin kymmenen prosentin kannatukseen.
Keskustan on suunnattava katseensa puoluetta lähellä oleviin, kansan tuntemiin ja arvostusta nauttiviin henkilöihin. Nokian maailman valloitusta johtanut ja nyt bisnespuolella jo hieman jäähdyttelevä Jorma Ollila voisi olla hyvä kaappaus, mutta tuskin hän tällaiseen kisaan lähtee ainakaan häviämään.
Demareilla on todellinen hätä. Puolueeseen tiukasti sitoutuneet, kuten Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma, eivät saa kannatusta juuri muilta kuin omiltaan. Pankinjohtaja Erkki Liikasta on tarjottu paikalle vuosia, mutta hän ei itse halua uutta virkaa.
Asiantuntemusta ja osaamista taas olisi niin Paavo Lipposella kuin Erkki Tuomiojallakin, mutta kumpikin on kieltäytynyt. Omista kyvyistään huolimatta Lasse Lehtinen tai Mikael Jungner taas eivät ole niin uskottavia ehdokkaita kansan silmissä, että he voisivat tulla valituiksi.
Demareille jää käteen keskustan tapaan hakea uskottava ehdokas puolueen liepeiltä. Aika höllät siteet varsinaiseen puoluetoimintaan oli aikanaan Martti Ahtisaarellakin.
Ehkä ehdokas löytyy pappispuolelta. Puolueen kansanedustajanahan toimii entinen piispa Ilkka Kantola, europarlamentissa taas puoluetta edustaa ortodoksipappi Mitro Repo. Ehkä demarien hakukone on jo lukinnut katseensa juuri eläkkeelle jääneeseen Helsingin piispaan Eero Huoviseen. En tiedä miehen puoluekantaa, mutta laajat joukot yli puoluerajojen humaani piispa ainakin pystyisi taakseen keräämään ja panemaan oikeasti kampoihin kokoomusehdokkaalle.
Perussuomalaiset lähtevät omalla ehdokkaallaan vaaleihin. Ehdokkaan löytämiseksi tuskin tarvitaan kesäkiertuetta, vaikka puolueessa vaikuttaakin kaksi ennenkin ehdokkaana ollutta.
Vasemmistoliitossa taas kannattaa seurata tilanteen kehitystä mahdollisimman pitkään. Kovin järkevältä ei vaikuta omaan ehdokkaaseen satsaaminen. Ilman omaa ehdokasta puolueesta sitä paitsi voisi tulla varmemmin presidentintekijäksi.
lehti 