”Kyllä pitäisi tietää mikä on talkoo, mikä on talikko ja mikä on talkkuna.” Näin opastaa Tuomas Kyrön (s. 1975) teoksen kertoja meitä nykypäivän nuoria, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken valmiina kaupasta. Kertoja on 80-vuotias perisuomalainen mies, joka haluaa pitää perinteet ja terveet elämänarvot kunniassa.
Nykypäivän kotkotuksista hän yleensä pahoittaa mielensä, ja jokainen luku alkaakin sanoilla: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun”. Aiheena voi olla esimerkiksi ystävänpäivä, elintarvikkeiden ”likhti”-versiot, kalkkunan tarjoaminen kinkun sijasta joulupöydässä tai sinutteleva poninhäntäkloppi terveyskeskuslääkärinä.
Valittaminen pitää vanhan miehen virkeänä ja on usein aiheellista – nuoremmankin mielestä. Valittamisen lisäksi Mielensäpahoittajalla on myös rakentavia ehdotuksia. Kun sairaalassa tarjotaan kastikkeen kanssa riisiä eikä perunaa, kuten pitäisi, hän innostuu visioimaan:
”Sairaaloissa on autotallit maan alla. Niistä autot pois, ovat kohta historiaa joka tapauksessa. Tilalle perunoita ja muut juurekset. Omille maille porsaita ja lehmiä, niin on omavarainen tämäkin putiikki.” Sikojen lahtaamiseenkin olisi sairaalalla ”hyvä tietotaito ja instrumentit”.
Mielensäpahoittajan hahmo on karikatyyri, mutta moniulotteinen ja sympaattinenkin. Hän ei halua pahoittaa toisten mieliä, vaikka välillä joutuukin sen tekemään.
Kirjassa on huumorin ohessa tummempiakin sävyjä: se kertoo myös vanhenemisesta ja yksinäisyydestä, vähän rakkaudestakin. Vaimo on pysyvästi hoitolaitoksessa liikuntakyvyttömänä, ja paras ja ainoa ystävä Yrjänä on vast’ikään kuollut. Kotiaan Mielensäpahoittaja ei halua jättää huonosta terveydestään ja poikansa kehotuksista huolimatta.
Kirja on vetävää ja hykerryttävää luettavaa. Mielensäpahoittajan ajatusmaailma on äärimmäistä vastapainoa nykypäivän jatkuvan muutoksen ja sopeutumisen vaatimuksille. Sellainenkin ääni tulee tarpeeseen.
WSOY:n julkaisemalla cd:llä sekä Radio Suomen kuunnelmasarjassa tuota ääntä tulkitsee nautittavasti Antti Litja.
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja.WSOY 2010.