Q-teatterin Täydellinen päivä kulkee niin monessa tasossa, että on vaikeaa päättää mitä niistä seuraisi. Yksinäisyyttä monisäikeisesti käsittelevä näytelmä verhoaa vakavan sanomansa komediallisuuden alle. Varsinaisesti komediaksi Täydellistä päivää ei kuitenkaan voi luonnehtia, mutta kyllä se antaa ilon hetkiä katsomoon.
Jokaisen naurunpurskahduksen alla asuu raskas ja useimmiten voimakkaasti koskettava surumielisyys. Ilman naurupukua Täydellinen päivä olisikin näytelmä, jonka katsomo kylpee kyynelissä.
Jussi Nikkilän esikoisohjauksessa alun hajanaisuus nivoutuu puoliajan jälkeen tarkkajänteiseksi kokonaisuudeksi. Täydellisen päivän draamankaari on puhdas. Sen lopussa on ratkaisu, joka ei yritäkään ratkaista kaikkia ongelmia, mutta antaa silti toivoa.
Tarkat hahmot
Jussi Nikkilän, Elena Leeven ja Pihla Penttisen käsikirjoittama tarina nivoutuu kolmen samassa kerrostalossa asuvan yksinäisen henkilön ympärille.
Teddy (Elena Leeve) on graduaan pusertava suorittaja, jonka koko elämä on rakentunut tiedoissa ja taidoissa pärjäämiselle. Immu (Eero Ritala) on asuntoonsa sulkeutunut nuori mies, joka elää lähinnä videopelien maailmassa ja niiden kautta. Samaan naapurustoon kuuluu myös leskeksi jäänyt Siiri (Lotta Kaihua), jolla ei ole sen enempää lapsia kuin ystäviäkään.
Kaikki hahmot on rakennettu tarkasti, ensisijaisesti eleiden ja lavalla olemisen kautta. Puheilmaisu on vasta toisella tai kolmannella sijalla. Musiikin osuus tässä näytelmässä on olennainen, tarina liikkuu ja kehittyy nimenomaan laulujen kautta.
Immu on hahmoista ehkä koskettavin yksinäisyydessään, josta pakenemisen hän lähinnä itse torpedoi. Tunne voi hyvinkin olla sidoksissa katsojan omaan ikään. Samaistumiskohtia löytyy kuitenkin kaikista hahmoista.
Ritalan esittämä Immu syntyy pääosin ruumiillisen ilmaisun kautta. Vahvoja ovat myös kohtaukset, jotka tuntuvat tapahtuvan lähinnä Immun mielessä. Itsensä vankina olemisen ja vapautumisen toiveen yhteentörmäykset rakentavat pitkää ja asteittain ahdistavaakin kaarta näytelmän sisälle.
Teddyn taistelut itseään vastaan ovat muodoltaan vielä Immuakin fyysisempiä. Pelkotilat ovat paljon eritellympiä. Leeve on loistavan ahdistunut.
On helppo uskoa, että Siirin sisällä asuu nuori ihminen, mutta on miltei mahdotonta uskoa, että roolihahmo on rakennettu nuoren ihmisen ylle. Lotta Kaihua tekee roolissaan niin pikkutarkkaa jälkeä, että loppukumarrusten aikainen ripeäliikkeisyys hämmentää.
Pienempiä rooleja hallitsevat Penttinen ja Johannes Korpijaakko eivät tee sen kehnompia hahmoja kuin päänäyttelijätkään.
Musiikilla maaliin
Täydellisen päivän musiikkikappaleista vastaavat Jussi Nikkilä ja Kasperi Laine. Voimakkaasti eri genrejä edustavat kappaleet toimivat näytelmän moottorina niin sävellysten, sovitusten kuin sanoitustensakin muodossa. Niin lähellä itku ja nauru ovat toisiaan, että monen kappaleen kohdalla joutuu taistelemaan huvittuneisuuden ja äärimmäisen surumielisyyden rajamailla.
Max Wikströmin lavastus on yksinkertaisuudessaan toimiva. Ada Halosen valot rajaavat näytelmää ja varmistavat yksinäisyyden tunteiden välittymisen katsomoon.
Täydellinen päivä on hyvä ja koskettava näytelmä, mutta se vaatii yleisöltä kykyä myötäelämiseen ja yksinäisyyden tuntemiseen.
Q-teatteri. Jussi Nikkilä, Elena Leeve, Pihla Penttinen: Täydellinen päivä. Ohjaus: Jussi Nikkilä. Lavastus: Max Wikström. Valot: Ada Halonen. Musiikki: Jussi Nikkilä, Kasperi Laine. Puvut: Riitta Röpelinen. Rooleissa: Eero Ritola, Elena Leeve, Pihla Penttinen, Lotta Kaihua, Johannes Korpijaakko.
lehti 