Jukka-Pekka Palviaisen Mitä ikinä keksitkin pelätä on tarina kahdesta erilaisesta ihmisestä, joiden tiet yhtyvät hetkeksi.
Palviainen on jännittävä kirjailija, joka johtaa lukijaa tyylikkäästi harhaan. Tyyliin jo hieman tottuneena osaa odottaa, että jossain välissä se vimpsautus taas tapahtuu, että kaikki onkin jotain ihan muuta kuin mitä oli kuvitellut. Kuitenkin kaikesta varovaisuudesta ja merkkien lukemisesta huolimatta Palviainen tekee sen taas. Yhtäkkiä lukija huomaa, että kaikki asetelmat ovat täysin päälaellaan, eikä siitä ehdi vielä edes kunnolla toipua, kun tulee vielä toinenkin vimpsautus.
Mitä ikinä keksitkin pelätä kertoo Mikosta, joka on vartija ja Katariinasta, joka kaipaa vartiointia. He ovat vanhoja koulukavereita, jotka kohtaavat sattumalta uudelleen. Mikosta tulee Katariinan tuki ja turva, vaikkei hänkään ole aina ihan varma siitä missä mennään.
Palviainen on yksinkertaisesti tummanpuhuvan kertomakirjallisuuden kermaa.
Mitä ikinä keksitkin pelätä on psykologinen kirja, joka kauhoo tarkasti läpi yhden aikakauden, yhden sukupolven aikuistumisriitit ja pettymyksen siihen aikuisuuteen. Elämän kolhimisen ja sotkuista nousemista tai nousematta jättämistä rytmittävät sanat tutuista musiikkikappaleista. Teos ei ole ainoastaan kertomus hahmoistaan vaan se on kartta ihmismielen syövereihin.
Jukka-Pekka Palviainen: Mitä ikinä keksitkin pelätä. Johnny Kniga 2010. 211 sivua.