Markus Nummen Karkkipäivä on lukijan omaatuntoa hereille ravisteleva kirja hylättyjen lasten asemasta. Alkoholismi, huoltajuusriidat ja työelämän vaatimukset näkyvät lasten elämässä. Turvattomuus katkaisee lapsuuden siivet. Ja me kaikki olemme vastuussa tästä.
Nummen romaani nappaa lukijan otteeseensa heti. Alussa viritetty jännitys siitä, miten käy pikkuiselle tytölle, jonka äiti töihin lähtiessään lukitsee huoneeseensa, laukeaa vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Näihin pihteihin sidotun lukijan päälle sitten suihkutetaan se kaikki moska, mitä hylättyjen lasten elämässä on.
Moskan joukkoon kuuluvat myös lastensuojeluviranomaisten tyyli kohdella asiakkaitaan.
Mutta mistään ahdistavasta lukukokemuksesta ei silti ole kysymys. Rankat tapahtumat kerrotaan tavalla, joka melkein jo naurattaa. Mutta ei sitten kuitenkaan. Nummi keikkuu taitavasti siinä reunalla, ja juuri sillä tavalla vastuuttaa meidät kaikki lasten kohtelusta.
Viina, väkivalta, välinpitämättömyys, mielenterveysongelmat, yksinäisyys eivät ole läheskään ainoat asiat jotka tuhoavat lapsien elämää. Myös muun yhteiskunnan, hyväosaisten, ammattiauttajien asenne lapsia kohtaan on usein ikävän välineellinen.
Kirjan sankari on pieni poika, Tomi, jonka omat asiat eivät enää huonommin voisi olla. Isä on alkoholisti, äiti uusissa naimisissa väkivaltaisen miehen kanssa. Pojan viimeinenkin turva, mummo, pahoinpidellään sairaalakuntoon. Silti Tomin suurin murhe on kerrostalohuoneistoon vangittu tyttö.
Tomiin kohdistuvalla vääryydellä ei ole mitään rajaa. Häntä käyttävät hyväksi myös sosiaalityöntekijä, joka saa pojan tarinasta kaipaamaansa piristystä luentoonsa, ja kirjailija, jonka avunannon takana on halu saada pojan tarina kirjansa aiheeksi.
Karkkipäivän vauhdikkaat käänteet Nummi kertoo niin vetävästi, että kirja on lähes pakko lukea yhdeltä istumalta.
Markus Nummi: Karkkipäivä. Otava 2010. 381 sivua
uutiskirje 
