Iranilaisen elokuvaohjaaja Jafar Panahin, 46, elokuvat ovat taianomaisesti lumoavia. Erityisen herkästi hän kuvaa lapsia ja kertoo heidän avullaan kipeistäkin asioista.
Panahi kertoo elokuvissaan paljon Teheranin eteläisen köyhän alueen ihmisistä. Hän on itse sieltä kotoisin.
Sodankylässä nähtiin viisi Panahin elokuvaa.
Hänen läpimurtoelokuvansa oli Padkonake sefid (Valkoinen ilmapallo, 1995), joka palkittiin aikoinaan Cannesissa parhaana esikoisohjauksena.
Sodankylässä nähdyistä uusimmat Dayreh (The Circle, 2000), Talaye sorkh (Crimson Gold, 2003) ja Offside (2006) ovat kiellettyjä kotimaassaan, mutta niille on esityslupa esimerkiksi Sodankylään.
Offside joutui sensuurin kouriin, koska siinä kuvataan miesten vaatteisiin pukeutuvia nuoria naisia.
He pukeutuvat säädyllisesti, mutta Iranissa sopimattomasti. Miehinä naiset pääsevät seuraamaan naisilta kiellettyjä jalkapallo-otteluita.
Panahi on rohkea puheissaan – mutta tarkka sanoissaan. Hän ei ole mielestään poliittinen ohjaaja vaan yhteiskunnallinen. Perusteluikseen hän sanoo, että hän haluaa herättää kysymyksiä eikä antaa selkeitä neuvoja tai vastauksia.
Oppien vastainen
elokuvan leikkaus
Panahin elokuvien näkyvästä lumosta suurin osa selittyy hänen ainutlaatuisella tavallaan käsitellä näyttelijöitä, jotka ovat aina amatöörejä.
Hän kertoo herkistyneesti, miten hän sai esimerkiksi Valkoisen ilmapallon pääosan esittäjän, pikkutyttö Aida Mohammad Khanin, itkemään eräässä kohtauksessa.
– Aida väitti, ettei hän osaa itkeä käskemällä. Mietin hetken ja sitten sanoin hänelle, katso minua suoraan silmiin. Tuijotin häntä pari minuuttia rävähtämättä silmiin. Sain puserrettua kyyneleet omiin silmiini. Samalla Aidakin puhkesi kyyneliin. Onnistuin!
Panahin elokuvien salattu lumo on niiden oppien vastaisessa leikkauksessa. Tämän työn hän tekee aina itse.
Hän ei leikkaa kohtausta poikki siitä, missä varsinaisesti kerrottu viesti tulee jo sanotuksi. Panahi jatkaa aina kuvaamista tuon hetken yli, jolloin hän kykenee herättämään katsojassa uteliaisuutta ja uusia ajatuksia.
– Kaikkiaan haluan käyttää kameraa ja leikkausta niin, että kameran läsnäolo unohtuu ja ihminen kokee itse olevansa paikan päällä seuraamassa mitä tapahtuu.
Panahi kertoo esimerkin ”väärästä” leikkauksesta. Kun ihmisen kasvoja kuvataan vielä hetki hänen puheensa tauottua, syntyy tuo maaginen odottava ja utelias hetki, jolloin katsoja virittyy tutkimaan vaikka kasvojen uurteita odottaessaan uutta tapahtuvaksi.
Osana oppien vastaista leikkausta on outo ajankäyttö.
– Elokuvieni aika on juuri samanmittainen kuin tapahtumat olisivat oikeasti vieneet.
Hämmästyn. En ollut tullut edes ajatelleeksi. Siinä siis yksi keino saada katsoja ikään kuin paikanpäälle, reaaliaikaan.
Lapsellista sanoisi joku, mutta keino toimii. Jalkapallo ottelusta kertova Offsidekin on – jalkapallo-ottelun mittainen.
Julkaistu Kansan Uutisissa 20.6.2006
uutiskirje 
