Emerituspiispa Juha Pihkala ja tähtitieteen professori Esko Valtaoja käyvät taas kirjeenvaihtoa, ja sanansäilät sinkoilevat hienosti. Heidän edellinen keskustelukirjansa Nurkkaan ajettu Jumala voitti Vuoden kristillinen kirja -palkinnon vuonna 2004.
Tiedän uskovani, uskon tietäväni jatkaa paljolti samoista teemoista: Jumalasta, uskon ja tieteen suhteesta, uskontojen roolista, maailmankaikkeuden olemuksesta… Ei näitä teemoja helposti voikaan kaluta loppuun, ainakaan Pihkalan ja Valtaojan oppineisuudella. Kirja on vetävää ja ajatuksia herättävää luettavaa.
Välillä keskustelu ajautuu umpikujaan, kun molemmat joutuvat myöntämään, ettei Jumalan olemassaolon tai -olemattomuuden todistaminen ole mahdollista. ”Jos joku ei usko Jumalaan, hän ei mitenkään voi nähdä maailmassa Jumalan vaikutuksia”, toteaa Pihkala. Sama näyttää pätevän myös toisinpäin: joka uskoo, näkee noita vaikutuksia kaikkialla.
Kirjoittajat pohdiskelevat avoimesti ja ovat kaukana fundamentalisteista.
Valtaoja ei ole ateisti vaan agnostikko, mitä hän perustelee kiinnostavasti sillä, että ei usko ihmisen nykyisen aivokapasiteetin riittävän kaikkien asioiden selvittämiseen. Siksi tieteen ei hänen mukaansa pidä alkaa julistaa ”metafyysisiä Lopullisia Totuuksia”.
Itse olisin silti kaivannut vastaväitteitä Pihkalan relativismille tämän asettaessa uskonnolliset ja ei-uskonnolliset maailmanselitykset samalle viivalle ”yhtä ideologisina”.
Molemmat kirjoittajat pohdiskelevat avoimesti ja ovat kaukana fundamentalisteista. Yhteistä heille tuntuu olevan myös vilpitön halu maailmanparantamiseen. Heidän käsityksensä maailman nykytilasta kuitenkin poikkeavat toisistaan: Valtaoja korostaa jo saavutettua suurta edistystä ihmisten elinoloissa, Pihkala puolestaan suurta globaalia epätasa-arvoa.
Tämä sivupolku on uskontoteemasta erillinen. Keskustelijat itse tosin mieltävät erot siten, että Valtaoja uskoo tieteen ja teknologian voimaan, kun taas Pihkala epäilee ihmiskunnan kykyä puuttua Jumalan luoman maailman järjestykseen. Mutta voivathan Jumalan suunnitelmiin sisältyä ihmiskunnan huimimmatkin keksinnöt, eikä toisaalta Jumalan kieltämisestä seuraa, että ihmiskunnan itsenäinen kehitys – tässä tapauksessa nykyinen kapitalismi – pitäisi nähdä positiivisessa valossa.
Pihkala tuskin itse myöntäisi olevansa vasemmistolainen tai Valtaoja oikeistolainen, mutta näinkin heidän yhteiskunnallisia näkemyksiään voi karkeasti luonnehtia. Valtaoja esimerkiksi epäilee tasa-arvoisen maailman tavoittelun olevan ihmisluonnon vastaista. Tässä hän unohtaa kokemukset muun muassa pohjoismaisista hyvinvointivaltioista, joissa tuloeroja on pystytty onnistuneesti tasaamaan.
Juha Pihkala, Esko Valtaoja: Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Keskustelukirjeitä. Minerva Kustannus 2010. 296 sivua.
uutiskirje 