Alussa on pojastaan huolissaan oleva äiti. Äiti (Sari Mällinen) osaa kommunikoida vain kulunein sananlaskuin, peittää sillä hätäänsä. Poika Roni (Ylermi Rajamaa) makaa peiton alla ja on luisumassa irti kaikesta.
Varsinainen tarina alkaa, kun opintonsa keskeyttänyt Roni Räisänen tutustuu konkurssin tehneeseen ravintoloitsija Martiskaiseen (Juha Kukkonen).
”Ravintoloitsija” kuulostaa tässä yhteydessä varsin fiiniltä, sillä Kukkosen hahmo särkyneine äänineen on vuosia kaduilla eläneen rappioalkoholistin. Ettäkö tämä henkilö olisi vielä äskettäin pyörittänyt bisnestä? Tuntuu epäuskottavalta, kuten valitettavasti koko näytelmän päivityskin.
Olemassaolon tarkoituksen ja moraalikysymysten parissa painiskeleminen ei ole nykyihmisen keksintöä.
Nainen on äiti tai huora
Dostojevskin tarina on siirretty 1800-luvun Pietarista tähän päivään ja Helsingin Kallioon, pornokauppojen, karaokebaarien ja thai-hieromoiden maailmaan.
Toivon totisesti, että tähän on jokin muu motiivi kuin nuorten naisnäyttelijöiden pukeminen verkkosukkiin ja sukkanauhoihin. Prostituutioon pakotettujen ahdinkoa voisi ehkä kuvata jollain muulla tavalla kuin kopioimalla sitä kliseisintä pornokuvastoa.
Näyttämöllä kuullaan thaimaalais-aksentilla lupauksia happy endingistä ja Ronin äitiä lukuunottamatta kaikki esityksen naiset myyvät itseään. Hoh-hoijaa.
Hienoja rooleja, laimea loppu
Dostojevskin alkuperäinen teksti muistuttaa, ettei olemassaolon tarkoituksen ja moraalikysymysten parissa painiskeleminen ole nykyihmisen keksintöä.
Tällä kertaa moraaliset pohdinnat ja syyllisyyden tunnot eivät vaan välity katsomoon asti.
Tapahtumat ikään kuin luetellaan ja näytetään: ensin kävi näin, sitten näin. Ovesta kuljetaan sisään ja ulos, ja sitä paiskotaan kovaäänisesti huvittavan monta kertaa. Samaistuminen on tästä luettelomaisuudesta johtuen vaikeaa.
Valopilkkuja ovat muutamat roolisuoritukset. Sari Mällinen tekee jälleen kerran hienoa työtä ja Juha Kukkosen poliisi on mahtava niljake.
Hienoja hahmoja tekee muukin kaarti, mutta kotiin poistuessa olo on välinpitämätön. Sellainen sen ei kai pitäisi olla murhaa todistettuaan.
Dostojevski – Aitta: Rikos ja rangaistus. Ensi-ilta Ryhmäteatterin Helsinginkadun näyttämöllä 10. helmikuuta.
lehti 