Rönnin kesäteatteri on valinnut tämän vuoden näytelmäkseen Lauri Viidan kirjoittaman Moreenin. Romaanin pohjalta tehdään kokonaan uusi sovitus juuri Rönniin ja sen näyttelijöille soveltuvaksi.
Näytelmän sovittaminen eli dramatisointi tehdään mielenkiintoisella tavalla harjoituskauden aikana. Viidan tekstissä on varsin vähän suoraan keskusteluksi kirjoitettuja osia, joten näytelmän repliikit haetaan pääosin romaanihenkilöiden ajatusten sisältä.
Tänä vuonna näyttelijät eivät saakaan eteensä valmista tekstiä, vaan dramatisointi tehdään näyttelijöiden ryhmätyönä samalla kun näytelmän kohtauksia rakennetaan. Näin päästään näyttelijätyön ohella tutustumaan myös näytelmätekstin tuottamiseen. Molempia osa-alueita ohjaa Perttu Pesä.
Näytelmätekstin tuottamiseksi tarvitaan tavallista laajempia taustatietoja. Rönnin väki onkin jo käynyt tutustumassa Moreenin tapahtumapaikoilla Tampereen Pispalassa. Pispalan kirjastosta ryhmä sai tietoa alueen rakentumisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä nykypäivästä.
Moreeni saa ensi-iltansa 17. kesäkuuta Rönnin Kesäteatterissa Oriveden Eräjärvellä ja sitä esitetään elokuun ensimmäiselle viikolle saakka pitäen heinäkuun alussa parin viikon tauon. Kesän teatteripaketteihin on mahdollista liittää tutustumisretkiä Pispalaan.