Kiinnitin huomiota Viikkolehdessä (17.12.2010) ilmestyneeseen kirjoitukseen ”Oikeus toimeentuloon ilman palkkatyötäkin”, kirjoittajina Dan Koivulaakso, Jukka Peltokoski ja Lotta Tenhunen. Jutun ensimmäisessä kappaleessa väitetään seuraavaa: ”työtön ei kaipaa kuntouttavia pakkotoimia, sillä hän ei ole sairas”. Tämä väite kaipaa kommentointia.
Olen suorittanut kaksi yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoa, vuonna 2006 sosiaalipolitiikassa ja 2010 sosiaalityössä. Molemmissa graduissa olen käsitellyt yhdistysten toimesta tapahtuvaa työllistämistoimintaa, jonka olen määritellyt yleishyödylliseksi kansalaistyöksi.
Työttömien joukko on työllistä väestöä sairaampaa sekä fyysisesti että psyykkisesti.
Gradujeni teoriaosuudessa olen käynyt läpi tutkimuksia, joissa käsitellään työttömyyden vaikutuksia työttömiin. Tutkijoiden Matti Kortteinen ja Hannu Tuomikoski tekemässä tutkimuksessa (1998) päädytään seuraavaan: sairastavuus on yhteydessä työttömyyteen.
Työttömien joukko on työllistä väestöä sairaampaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Masentuneisuus ja voimattomuus ovat selvästi yleisempiä tunteita työttömillä kuin työllisillä, mutta kuitenkin psyykkisten sairauksien yhteys työttömyyteen ei ole niin selvä kuin muiden sairaustyyppien osalta.
Somaattista sairastavuutta mittaava pitkäaikaissairaiden osuus on sen sijaan vahvassa yhteydessä työttömyyden kestoon. Työkykyä haittaavan sairauden osalta kytkentä työttömyyteen ja sen kestoon on vielä selkeämpi.
Tutkijat liittävät työttömyyden ja sairastavuuden väliset kytkökset työttömyydestä koituviin nöyryytyksen ja häpeän kokemuksiin. Aineistona, minkä pohjalta johtopäätökset on tehty, on käytetty työttömien kirjoittamia tarinoita omista kokemuksistaan.
Kaksikko jatkaa: työttömyyden ja sairastavuuden välinen yhteys ei selity sillä, että sairaat valikoituisivat työttömiksi. Päinvastoin, työttömyydellä on oma vaikutuksensa sairastavuuden lisääntymiseen.
Kun sairaammilla ihmisillä on suurempi riski jäädä työttömiksi, aiheutuu tästä monitahoinen kausaalinen yhteys: toisaalta sairailla ihmisillä on suuri riski jäädä työttömiksi ja työttömiksi jäätyään he työttömyyden vuoksi sairastuvat entistä enemmän, jolloin heidän mahdollisuutensa päästä takaisin töihin heikkenevät entisestään.
Kortteinen ja Tuomikoski löytävät tutkimuksensa kautta myös tarkemman syyn työttömyyden pitkittymiselle: sellaiset ihmiset, joiden ankkuroituminen ympäröivään yhteisöön on heikkoa, eivät kestä työkykyisinä, jos he ajautuvat pois työstä. Heidän kohdaltaan työttömyys lisää sekä mielen että kehon sairastavuutta.
Helsingin kaupungin tutkija Mika Kurkinen puolestaan käy läpi työttömien kertomuksia (1997): ”…se (työttömyys) on kova paikka, koska siis meidät on koulutettu pienestä pitäen siihen, että työ – työtä täytyy tehdä että saa rahaa ja saa arvostusta ja sitten kun se työ suomalaiselta kielletään se kolahtaa niinku paljon pahemmin kun jollekin muualla ja muille”.
”…ja sitten ei niinku oo enää sitä ihmisarvookaan enää, jos ei osaa työssä… moni varmaan kokee sen niin, että ei kelpaa enää muitten ihmisten silmissä, jos on joutunu työttömäksi”.
”Tiedätsä miten se loppuu – se loppuu kun katto pamahtas päähän siis tää työttömyys… kato kun tulee toimettomaks niin sillon ei oo mitään muuta vaihtoehtoo kun juominen.”
Sosiaalityön gradussani (2010) päädyn seuraaviin johtopäätöksiin haastattelumateriaalin perusteella:
Haastatteluista käy ilmi, että työllistetyt kokevat olevansa virkeämpiä ja jaksavat tehdä enemmän asioita myös vapaa-aikanaan. Lisäksi he näyttävät saaneen voimavaroja kamppaillakseen olemassa olevien sairauksiensa kanssa. Syiksi työllistettyjen hyvinvoinnin kehittymiselle näyttävät ilmaantuvan sosiaalisen tuen eri osatekijät: henkinen tuki, arvostustuki ja aineellinen tuki.
Henkinen tuki toteutuu ensisijaisesti vertaistuen eli työyhteisössä olevilta luotettavilta henkilöiltä saadun tuen kautta. Arvostustuki toteutuu sitä kautta, että työllä on itsearvostusta kohottava merkitys ja työtehtävät koetaan tärkeiksi. Aineellinen tuki tarkoittaa lisääntyneitä tuloja, jotka mahdollistavat valintojen tekemisen ja tulevaisuuden suunnittelun.
Sosiaalipolitiikan gradussani (2006) päädyn seuraaviin näkemyksiin noin 250 tukityöllistetyn kanssa tehdyn survey-tutkimuksen perusteella:
Tutkimustulosten mukaan kolmannella sektorilla työssä olevien työllistettyjen koettu terveydentila, perhe-elämän kehitys ja tulevaisuuden näköalat olivat selvästi parempia kuin heidän, jotka eivät enää olleet työssä. Samaten työllistettyinä kyselyhetkellä olevien elämän koettu mielekkyys ja taloudellinen tilanne olivat paremmalla mallilla kuin työstä pois joutuneiden…
Tutkimuksen mukaan syynä työllistettyjen elämän mielekkyyden kehittymiseen ja heidän terveydentilansa koettuun paranemiseen on se, että he kokevat tekemänsä työn tärkeäksi.
Hyökkäämällä tukityöllistämistä vastaan edellä mainittu kolmikko tekee karhunpalveluksen työttömille. Sen sijaan, että suuri työttömien joukko lähtisi mukaan ”työttömien liikkeeseen”, jota kolmikko peräänkuuluttaa, todennäköisimpänä vaihtoehtona heille on jääminen lähiökuppilan nurkkaan nyrkkejä puristelemaan ja Perussuomalaisia fanittamaan.
Työllistyminen toisi työttömät sosiaalisten verkostojen piiriin, joiden kautta työttömyyden vastainen liike saisi lisäpontta. Muussa tapauksessa jäisimme vain hymistelemään hyväksyvästi vihreälle työministeri Anni Sinnemäelle, joka on tyytyväinen, kun työllistämisrahoja leikataan.
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka työskentelee työllisyysprojektipäällikkönä ja toimii Porin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajana (vas.).
lehti 