Helene Hegemannin Aksolotli yliajo on runollisen groteski, raastavan herkkä ja kylmän kova teos.
Minä en uskalla ajatella huomista, en uskalla ajatella oikeastaan ollenkaan, ajattelee Mifti 16vee.
Sisäisesti samainen Mifti on ainakin kolmekymmentä vuotta vanhempi. Berliiniä pitkin risteilevä, välinpitämättömyydellä ympäröity teini etsii hyväksyntää ihan mistä vain. Keinoilla millä hyvänsä.
Sisäisesti Mifti on ainakin kolmekymmentä vuotta vanhempi.
Teos vilisee huumeita, seksiä, vastoinkäymisiä ja kaiken katoamista. Se onnistuu kuvaamaan niin syvää epätoivoa, että jokainen toivon murukin tuntuu suunnattomalta auringolta. Jokaisen murun kohdalla kuitenkin on lähes varma siitä, että kyseessä on vain huumeiden aiheuttama hallusinaatio.
1992 syntyneen Hegemannin esikoisteos ei sen kummemmin tuomitse kuin hyväksykään, se vain esittelee Miftin epätoivon värittämän maailman osana realistista todellisuutta. Miftin itsensä realismi tosin saattaa olla vaelluksella.
Aksolotli yliajo on riipaisevan hyvä kirja, mutta se repii ja ravistaa lukijaansa niin, että välillä on pysähdyttävä ja vedettävä henkeä. Niinä hetkinä toivoo, että myös Miftillä olisi mahdollisuus samaan hengen haukkomiseen.
Helene Hegemann: Aksolotli yliajo. Otava 2011. 223 sivua.