Ele Alenius on kirjoittanut tällä vuosituhannella jo kolme kirjaa. Tuorein Maailmankehityksen suuri käänne (Rauhanpuolustajat ja Like) käsittelee osin samoja aiheita kuin vuonna 2000 ilmestynyt Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta -kirja ja vuonna 2005 ilmestynyt Planetarismi maailmankehityksen rationaalisena perustana -kirja. Alenius on tarkastellut samoja teemoja jo aiemminkin, esimerkiksi vuonna 1985 ilmestyneessä teoksessaan Sosialistinen ideologia ja aikakauden muutos.
Alenius kutsuu maailmankehityksen suureksi käänteeksi teollisen ajan muuttumista tieteellis-teknologiseksi aikakaudeksi. Hän ajoittaa uuden aikakauden syntymisen 1900-luvun alun uusiin tieteellisiin löytöihin eli lähinnä Einsteinin suhteellisuusteorioihin ja kvanttifysiikkaan, johon oleellinen osa nykyajan luonnontieteestä ja tekniikasta perustuu.
Aleniuksen keskeisin huoli on se, ettei ihmiskunnan yhteiskunnallinen ajattelu ja kehitys ole pysynyt ihmisen luoman tieteen ja teknologian kehityksen mukana. Tästä toinen maailmansota ydinpommeineen on esimerkki. Alenius hahmottelee kirjassaan sitä, miten ihmiskunta voisi kuroa umpeen kuilua yhteiskunnallisen ja teknologisen kehityksen välillä. Mihin suuntaan yhteiskunnallista ajattelua ja kehitystä tulisi viedä?
Ihmiskunnan sisäinen eheys ei voi kasvaa, jos tuloerot ihmisten välillä pysyvät valtavina.
Aleniuksen mukaan yhteiskunnallista ajattelua ja kehitystä tulisi suunnata siten, että nykyinen hallitsematon maailmankehitys muuttuisi ihmiskunnan hallitsemaksi kehitykseksi.Hallitsemattomuus näkyy kaikilla keskeisillä elämän alueilla, taloudessa, politiikassa ja ympäristössä esimerkiksi ilmastonmuutoksena.
Tieteen ja teknologian kehityksen synnyttämä ihmiskunnan kohtalonyhteys edellyttää ihmiskunnalta yhteisten suurten päämäärien asettamista ja niiden tavoittelua maailmankehityksen tietoisen hallinnan avulla. Yhteisten päämäärien asettaminen ja tavoittelu ei ole mahdollista, ellei ihmiskunta eheydy.
Kysymys talousjärjestelmästä
Alenius on aina korostanut talousjärjestelmän merkitystä keskeisenä yhteiskunnan kehitykseen vaikuttavana perustekijänä. Sama korostus on pysynyt uusimmassakin kirjassa. Alenius pitää kapitalistisen markkinatalouden ylivaltaa yhtenä osoituksena ihmiskunnan yhteiskunnallisen kehityksen hitaudesta ja hallitsemattomuudesta.
Kapitalistisen markkinatalouden perusongelma on se, että se perustuu yksityisen voiton tavoitteluun kokonaisuuden kustannuksella. Alenius kirjoitti jo 1980-luvulla kokonaisvaltaisuuden periaatteesta ja välttämättömyydestä ohjata taloutta kokonaisvaltaisesti. Tästä näkemyksestä Alenius ei ole luopunut.
Kokonaisuuden huomioon ottaminen ei kuitenkaan merkitse sitä, että kysymys tuotantovälineiden omistuksesta olisi Aleniuksen mielestä suurin ja ajankohtaisin kysymys nykyjärjestelmälle vaihtoehtoja etsittäessä. Nykyoloissa Alenius pitää oleellisena huomion kiinnittämistä kansantuloon ja sen jakaantumiseen. Ihmiskunnan sisäinen eheys ei voi kasvaa, jos tuloerot ihmisten välillä pysyvät valtavina.
Vaikka kysymys tuotantovälineiden omistamisesta ei ole Aleniukselle ajankohtaisin kysymys, globaali talouskriisi on tehnyt kysymyksen omistamisesta ajankohtaiseksi ainakin joiltain osin. Kriisi on ollut erityisesti globalisoituneen rahoitusjärjestelmän kriisi. Nykykapitalismissa rahoitusjärjestelmää hallitsee pitkälti yksityinen pääoma, mutta sen toiminta on yhteiskunnallista eli se vaikuttaa ratkaisevasti koko kansantalouksien kehitykseen.
Kriisi on osoittanut, että yksityinen voitontavoittelu voi johtaa kansantalouden kokonaisuuden kannalta kohtalokkaisiin seurauksiin. Lisäksi on nähty, että yksityiseen voitontavoitteluun sisältyvää yrittäjäriskiä ovat jälkikäteen joutuneet kantamaan tavalliset veronmaksajat. Alenius kysyy, miksi rahoitusjärjestelmä ei voi olla yhteiskunnan hallinnassa eli miksi yhteiskunta ei voisi kantaa yrittäjäriskiä etukäteen, jos se kuitenkin täytyy kantaa jälkikäteen. Hänelle pelkkä rahoitusjärjestelmän säätelyn ja valvonnan lisääminen ei riitä.
Demokratia, kapitalismi ja Aleniuksen sosialismi
Alenius laajentaa kysymyksen rahoitusjärjestelmän ottamisesta yhteiskunnan hallintaan kysymykseksi demokratian toteutumisesta kapitalismissa. Viimeaikaiset kokemuksen erityisesti euromaissa ovat osoittaneet, etteivät rahoituslaitosten edut välttämättä ole sopusoinnussa kansanvallan toteutumisen kanssa: EU-maiden parlamentit ovat euromaiden rahoituskriisejä hoidettaessa joutuneet ottamaan huomioon sen, onko niiden tekemillä päätöksillä yksityiseen omistukseen perustuvan rahoitusjärjestelmän hyväksyntä vai ei.
Aleniuksen tavoittelemassa demokraattisessa yhteiskunnassa talousjärjestelmä ei ole demokraattisesta hallinnasta irrallaan oleva erillinen osa. Aleniukselle demokratian toteutuminen merkitsee sitä, että ”se erillinen kapitalistinen talousjärjestelmä, johon länsimainen demokraattinen yhteiskunta on ollut sitoutuneena teollisen aikakauden ajan, lopetetaan hallitusti, ja vastuu talouden suurista linjoista siirtyy yhteiskunnalle”.
Aleniuksen sosialistisessa ajattelussa tavoite demokratian laajentamisesta on liittynyt tarpeeseen muuttaa talousjärjestelmä. Tämä oli esillä jo vuonna 1969 ilmestyneessä Sosialistiseen Suomeen -kirjassa, eikä Alenius ole tätä perusnäkemystä muuttanut. Hänelle kysymys sosialismista on ollut myös kysymys talousjärjestelmästä eikä pelkästään esimerkiksi kysymys arvojärjestelmästä.
Ajatus planetarismista
Alenius pitää ihmiskunnan eheytymistä keskeisenä tieteellis-teknologisen aikakauden tavoitteena. Se voisi huipentua maailman parlamenttiin ja maailman hallitukseen. Tämänkaltaiset tavoitteet tuntuvat tietysti utopistisilta. Ne kuvastavat kuitenkin sitä, kuinka pitkälle meneviä seurauksia tietellis-teknologiseen aikakauteen liittyvästä ihmiskunnan kohtalonyhteydestä Aleniuksen mielestä loogisesti seuraa. Se pakottaa tavoittelemaan globaalidemokratiaa.
Ihmiskunnan eheytyminen vaatii kuitenkin suurta harppausta kulttuurievoluutiossa. Luonnontieteet mahdollistivat yhden suuren harppauksen eli ihmisen harppaamisen avaruuteen. Aleniuksen mielestä ihmiskunnan on korkea aika tehdä toinen suuri harppaus eli yhteiskunnallinen harppaus kohti tasa-arvon ja pysyvän rauhan maailmaa.
Osa tätä harppausta on paitsi ihmisten keskinäisten suhteiden uudelleen rakentaminen myös ihmisen ja planeettamme sekä sen kantaman muun elämän suhteiden uudelleen rakentaminen. Tällaisen yhteiskunnan jäsenellä on planetaarinen identiteetti. Planetaristisessa identiteetissä korostuu sekä ihmiskunnan yhteisen identiteetin arvo että omaa elämää kantavan planeetan todellinen arvo.
Planetarismi on Aleniuksen luoma avainkäsite, johon hän tiivistää tavoitteen ihmiskunnan yhteiskunnallisen ajattelutavan muutoksesta. Kirjassaan Alenius korostaa, että tieteellis-teknologinen aikakausi tarvitsee ”oman filosofiansa” , koska esimerkiksi liberalismia ja perinteistä sosialismia voidaan pitää teollisen aikakauden filosofioina. Planetarismi on Aleniuksen ehdotus oman filosofian yhdeksi osaksi.
Aleniuksen ajattelutapa lienee vuosien varrella muuttunut siten, että hän on ottanut etäisyyttä perinteisen sosialistisen ajattelun käsitteisiin eikä tuo niitä esille samalla tavalla kuin vielä 1980-luvulla. Tilalle on tullut ”oman filosofian” etsintä, mistä planetarismi on paras esimerkki.
Alenius ei kuitenkaan ole hylännyt perinteisen sosialistisen ajattelun parhaita puolia, muttei myöskään ole arkaillut osallistua uuden etsimiseen. Aleniuksessa kunnioitusta herättääkin hänen älyllinen itsenäisyytensä, josta hänelle tosin koitui erityisesti SKDL:n puheenjohtajakaudella myös harmia.
Aleniuksen kirjaa voi suositella jokaiselle, joka esimerkiksi haluaa panna Japanin katastrofin laajempiin puitteisiin. Turma on esimerkki tieteellis-teknologiseen aikakauteen ajoittuvasta tapahtumasarjasta, jonka luonto sekä ihmisen luoma tiede ja yhteiskunnallinen ajattelu yhdessä aiheuttivat. Tätä yhteenkietoutumista Alenius kirjassaan käsittelee.
uutiskirje 
