Teollisuuden odotukset lähitulevaisuudestaan ovat vahvistuneet. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n selvityksen mukaan teollisuuden luottamusindikaattori nousi maaliskuussa selvästi yli pitkän aikavälin keskiarvon.
Luottamusindikaattorin arvoksi saatiin +11, nousua helmikuusta kuusi yksikköä. Pitkän aikavälin keskiarvo on +3.
EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila luonnehtii teollisuuden odotuksia maaliskuussa melko hyviksi. Hän sanoo, että tuotannon odotetaan kasvavan kevään kuluessa. Vahvistunut tilauskanta lähestyy normaalia tilannetta.
Muut toimialat eivät odottaneet muutoksia suhdannekuvassaan. Rakentamisen luottamusindikaattori ylsi maaliskuussa hieman pitkäaikaisen keskiarvonsa yläpuolelle. Tilauskantaa pidettiin hieman tavanomaista heikompana. Henkilökunnan otaksuttiin kasvavan lähikuukausina.
Palveluyritykset uskovat lähikuukausien suhdannetilanteen säilyvän edelleen melko vahvana. Maaliskuun luottamusindikaattorissa havaittiin vähäinen pudotus. Silti se on yhä pitkän aikavälin yläpuolella.
Vähittäiskaupan odotukset olivat niukasti helmikuuta matalammalla, mutta kuitenkin selvästi paremmat kuin pitkällä aikavälillä keskimäärin. Lähikuukausien myyntiodotukset ovat enimmäkseen myönteiset.
Kuluttajat kääntyivät synkemmiksi
Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus yleiseen talouteen heikkeni maaliskuussa helmikuun verrattuna. Luottamusindikaattori oli silti pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella. Saldoluku maaliskuussa oli 17,7. Helmikuussa luvuksi kirjattiin 20,0 ja tammikuussa 16,6. Pitkän ajan keskiarvo on 13,3.
Kuluttajien luottamusindikaattori koostuu neljästä osatekijästä. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyyskehityksestä kääntyivät maaliskuussa laskuun helmikuusta.
Sen sijaan kuluttajien näkemykset omasta taloudestaan säilyivät ennallaan ja odotukset säästämismahdollisuuksista hyvinkin valoisina. Yli puolet kuluttajista arvioi lähimmän vuoden aikana voivansa säästää.
Työttömyyden uhkaa koettiin maaliskuussa hieman vähemmän kuin helmikuussa.
Kuluttajat uskovat inflaation olevan nousussa. Kuluttajahintojen arvellaan nousevan 3,3 prosenttia seuraavan vuoden aikana. Vuosi sitten maaliskuussa kuluttajat arvioivat inflaatiovauhdiksi 2,0 prosenttia. UP