Neljä bhutanilaista, Nepaliin joutunutta pakolaista on jo toisen kerran vedonnut maan korkeimpaan oikeuteen, jotta heitä ei karkotettaisi. Miesten pitäisi poistua Nepalista, vaikka mikään maa ei ole valmis ottamaan heitä vastaan.
Bhutanilaismiehet kuuluvat lhotshampa -nimellä kutsuttuun etniseen vähemmistöön. Alkujaan lhotshampat kutsuttiin 1800-luvulla naapurimaa Nepalista viljelemään Bhutanin vähäväkistä eteläosaa. Ajan mittaan suurin osa heistä sai Bhutanin kansalaisuuden, mutta hindulaisen vähemmistön ja buddhalaisen enemmistön välit viilenivät kansallistunnon noustessa valtaväestön keskuudessa 1980-luvulta lähtien.
Lhotshampa-aktivistit nousivat syrjintää vastaan – ja saivat aikaan sorron kiihtymisen ja lhotshampojen pakolaisaallon. Yli 100 000 päätyi Nepaliin pakolaisleireille, heistä suuri osa asutettiin YK:n pakolaisten uudelleensijoitusohjelman puitteissa kolmansiin maihin, muun muassa Yhdysvaltoihin.
Aasis Subedi, Santosh Darji, Roshan Tamang ja Ashok Gurung asutettiin Yhdysvaltoihin ja he elivät siellä viime talveen asti, kunnes presidentti Donald Trump toisen presidenttikautensa alussa aloitti myös maassa laillisesti oleskelevien pakolaisten karkotukset.
Rikkomus lakeja ja humanitaarisia perusperiaatteita vastaan
Miehet karkotettiin maaliskuussa Bhutaniin, joka kieltäytyi ottamasta heitä vastaan ja passitti heidät Nepaliin, jossa heillä on sukulaisia pakolaisleirillä. Valtiottomilla tulijoilla ei ollut viisumia, joten heidät pidätettiin saman tien. Aasis Subedin isä Narayan Subedi vetosi Nepalin korkeimpaan oikeuteen, joka keskeytti miesten karkotuksen väliaikaisesti. Miesten vietettyä vankilassa 28 päivää heidät päästettiin sukulaistensa luo kahteen vielä jäljellä olevaan lhotshampojen pakolaisleiriin.
Korkein oikeus määräsi maahanmuuttoviranomaiset tutkimaan asiaa ja tekemään uuden päätöksen 20. kesäkuuta mennessä. Kolme päivää määräajan jälkeen pakolaisten perheet saivat postia maahanmuuttovirastosta, joka oli päättänyt karkottaa miehet joko Yhdysvaltoihin tai Bhutaniin. Lisäksi heidän tulee maksaa 5 000 Nepalin rupian (n. 31 euroa) sakko, viisumikustannukset ja kahdeksan Yhdysvaltain dollarin kaiken aikaa kasvava päivämaksu rangaistuksena oleskelusta maassa ilman viisumia. Myös karkotuslennon hinta tullaan perimään heiltä.
– Tämä karkotuspäätös on väärä. Heidät asutettiin Nepalista Yhdysvaltoihin virallisen kansainvälisen ohjelman puitteissa. Yksikään maa ei ole valmis ottamaan heitä vastaan, joten heidän karkottamisensa rikkoo sekä lakia että humanitaarisia perusperiaatteita, asianajaja Satish Krishna Kharel sanoo.
Kharelin mukaan maahanmuuttoviraston päätös nakertaa koko kansainvälisen uudelleensijoitusohjelman uskottavuutta. Miehet ovat käytännössä valtiottomia, ja heidän kohtalonsa on jälleen Nepalin korkeimman oikeuden käsissä. Kun se tekee päätöksensä, siitä tulee ennakkotapaus, joka säätelee, miten Nepal kohtelee valtiottomia yksilöitä.
Pakolaisleirissä raha on aina ongelma
Maahanmuuttoviraston tiedottajan Tikaram Dhakalin mukaan miehet karkotetaan heti, kunhan heidän matkustusasiakirjansa saadaan kuntoon.
– Jos he eivät voi palata Yhdysvaltoihin, Bhutan on meille helpompi vaihtoehto, Dhakal toteaa nepalilaiselle nettijulkaisulle.
Narayan Subedi tuntee itsensä voimattomaksi poikansa valtiottomuuden edessä. Ainoa toivo on korkeimmassa oikeudessa.
– Raha on aina ongelma pakolaisleirissä eläville. Edelliskerralla ja nyt taas olemme pystyneet kattamaan matkustus- ja juridiset kustannukset vain koska saamme apua hyväntahtoisilta ihmisiltä, sellaisilta kuin Yhdysvalloissa yhä elävältä lhotshampa-pakolaiselta Dilli Adhikarilta, Subedi selittää.
Pakolaisleirillä Subedilla ei ole työpaikkaa. Hän tulee toimeen pyörittämällä pientä kauppaa kotonaan. Hän on elänyt leirillä 1990-luvun alusta lähtien, eikä ole päässyt sieltä pois, sillä toisin kuin vaimonsa ja lapsensa häntä ei hyväksytty asutettavaksi kolmanteen maahan.
Ei keinoa saada kansalaisuus
Pakolaisten oikeuksia puolustava aktivisti ja järjestöjohtaja tohtori Gopal Krishna Siwakoti sanoo, että karkotuspäätös on kyllä tehty lain kirjaimen mukaan, mutta ottamatta huomioon kokonaistilannetta. Viranomaiset vaikuttavat epätietoisilta, miten asiaan saataisiin oikeudenmukainen ja kestävä ratkaisu. Toiminnan tylyyttä lieventää hieman se, että tavanomaisen 50 000 rupian sakon sijasta miehet joutuvat maksamaan vain 5 000 rupiaa.
Miesten tulevaisuus on täysin hämärän peitossa. Vaivattominta olisi asuttaa heidät Nepaliin, mutta Nepal ei ole allekirjoittanut vuoden 1951 kansainvälistä pakolaissopimusta, eikä maalla niin muodoin ole pakolaisille laillista keinoa päästä kansalaisiksi. Yhteiskuntaan sopeutuminen on näin tehty lähes mahdottomaksi.
Nepalilla ja Bhutanilla ei ole diplomaattisuhteita eivätkä neuvottelut pakolaisongelmasta ole edenneet viidennentoista neuvottelukierroksen jälkeen.
Siwakoti arvelee, että todennäköisin lopputulos on pitkäaikainen pidätys tai juridinen välitila. Vain kansainvälinen painostus voi muuttaa miesten tilanteen.
uutiskirje 
