Espoolainen, lappilaissyntyinen opettaja Tuomo Paasirova on kirjoittanut tärkeän kirjan. Vuosi isänmaalle on jäsennetty vuoden kulun mukaan niin, että jokaiselle kuukaudelle on omistettu oma teemansa. Niistä jokaisessa kirjoittaja käsittelee yhteiskuntamme keskeisiä kysymyksiä itsenäisellä, omaperäisellä ja henkilökohtaisten kokemusten ryydittämällä tavalla. Teoksen toivoisi löytävän lukijansa omakustanteen markkinointiongelmista huolimatta.
Tärkeiden teemojen eräänlaisena punaisena lankana kulkee käsitys kansalaisyhteiskuntamme heikkoudesta. Suomi on kirjoittajan hyvin ja monipuolisesti perusteleman käsityksen mukaan tyypillinen alamaisyhteiskunta.
Vakuuttavana perusteluna toimii vertailu läntiseen naapuriimme Ruotsiin, jonka keskustelevalle ja elinvoimaiselle kansalaisyhteiskunnalle meillä varsinkin vallanpitäjät hymähtelevät. Taustalla on Suomen ja Ruotsin teiden eroaminen vaiheessa, jossa Suomeen jäi voimaan Kustaa III:n hallitsijavaltainen valtiosääntö samaan aikaan kun Ruotsi ryhtyi kehittämään kansalaisdemokratiaa. Yksinvaltainen valtiosääntö sopi hyvin tsaarien pirtaan ja jäi olennaisilta osin voimaan vielä Suomen itsenäistyessäkin.
Tammi-saari oli varsinainen keskitysleirin innovaatio.
Historiankuvamme omituisuudet ovat toinen johdonmukainen kritiikin kohde teoksessa. Tekijä käy hyvin vakuuttavasti läpi historiamme vaiheet ja perustelee näkemyksensä vakuuttavasti.
Ryssävihan porvaristo löysi aseekseen Venäjän lokakuun vallankumouksen jälkeen, siihen asti he olivat olleet hyvää pataa Venäjän hallitsijoiden kanssa hakien sieltä tukea nousevan työväenliikkeen tavoitteiden torjumiselle. Räikeimmillään tämä tuli esille 1917 heinäkuussa vasemmistoenemmistön säädettyä valtalain, jolla maamme itsenäisyys olisi pitkälle toteutettu.
Porvariston ja Venäjän vallanpitäjien yhteistyöllä eduskunta kuitenkin hajotettiin. Toimenpiteen jättämä katkeruuden siemen jäi itämään ja vaikuttamaan seuraavan talven traagisiin tapahtumiin.
Historiankuvan omituisuuksiin kuuluu myös onttoon fraseologiaan perustuva militarisointi. Kääntöpuolella ovat 1920- ja 30-lukujen poliittiset vainot ja Tammisaari, jota Sirpa Kähkönen tärkeässä kirjassaan Vihan ja rakkauden liekit kuvaa.
Tammisaari oli Paasirovan mielestä varsinainen keskitysleirin innovaatio, jota saksalaiset tehokkaasti hyödynsivät vuosikymmentä myöhemmin. Samalta taustalta ponnistaa sodan jälkeisen ulkopolitiikkamme tuomitseminen, vaikka se takasi meille sekä rauhan että vaurastumisen.
Opettajana kirjoittaja palaa useaan otteeseen Sakari Suutarisen tärkeään tutkimuksen Vapaan koulutuksen tukisäätiöstä. Säätiön salainen organisaatiohan kartoitti ja listasi vasemmistolaisia virkamiehiä ja tutkijoita ja sai estettyä monen lahjakkaan nuoren etenemisen urallaan.
Vielä kohtalokkaampaa oli sen aikaansaama peruskoulun yhteiskunnallisten opetussisältöjen köyhdyttäminen.Tulos näkyy suomalaisten koululaisten muiden maiden koululaisia vähäisemmässä kiinnostuksessa yhteiskunnallisiin asioihin. Ja sellaisena tulos sopii hyvin niiden pirtaan, jotka haluavat ylläpitää Suomea alamaisyhteiskuntana.
Paasirova on kirjoittanut tärkeän kirjan. Edellä käsiteltyjen teemojen lisäksi teos sisältää terävää journalismin ja toimittajien toiminnan kritiikkiä, tärkeitä havaintoja liikuntapolitiikkamme elitistisyydestä ja porvariston hyvinvointivaltiota koskevasta retoriikasta, jonka pintaa raaputtamalla paljastuu alaston ahneus.
Vuosi isänmaalle on tärkeä kirja. Se on aidon yhteisöllisyyden ja kansalaisdemokratian vankka puolustuspuhe. Toivottavasti se löytää tiensä mahdollisimman monen lukijan käsiin.
Tuomo Paasirova: Vuosi isänmaalle. Omakustanne 2011.
uutiskirje 
