Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki arvioi, että joku joutuu taipumaan paljon hallitusneuvotteluissa, jos hallituksessa ovat mukana kaikki eduskunnan kolme suurinta puoluetta. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on suurimman puolueen puheenjohtajan roolissa aloittanut hallitusneuvottelut.
– Kokoomuksen talous- ja veropoliittinen linja eroaa voimakkaasti muista puolueista, hän tähdentää.
– Kakkosen ja kolmosen eli SDP:n ja perussuomalaisten europolitiikkakin on aivan erilaista kuin kokoomuksen. Jos hallitus saadaan rakennettua näiden kolmen puolueen pohjalta, joku joutuu taipumaan todella paljon.
Hän uskoo kuitenkin hallituksen syntyvän kohtuullisessa ajassa.
Vaaliohjelman pohjalta
Vasemmistoliitto lähestyy hallitusneuvotteluja vaaliohjelmansa ja puoluevaltuuston maaliskuussa hyväksymien kynnyskysymysten pohjalta. Lisäksi sanansa sanoivat keskiviikkona puoluehallitus ja uusi eduskuntaryhmä. Vaaliohjelma rakennettiin niin, että se olisi toteutettavissa neljässä vuodessa eli eduskuntakauden aikana.
– Me olemme etukäteen kertoneet reilusti, mitä tavoittelemme. Me ajamme myös vaalien jälkeen samoja asioita, joita ajoimme ennen vaaleja. Meidän on helppo toimia.
Hallituksessa tai ei, Arhinmäki odottaa puolueensa kahden kynnyskysymyksen toteutuvan alkavalla vaalikaudella.
– Suurin osa puolueista sitoutui sekä perusturvan parantamiseen että verotuksen muuttamiseen oikeudenmukaisemmaksi. Odotan, että puheet pidetään.
Turha dramatisoida
Perussuomalaisten vaalitulos oli hurja. Suomi on nyt vajaan viikon kuhissut siitä, mitä tuloksesta seuraa.
– Kansa ei äänestä koskaan väärin, vaan aina oikein, tähdentää monen muun poliitikon tavoin.
– Eikä tulosta pidä ylidramatisoida. Joillain perussuomalaisten kannattajilla on ehkä sellainen käsitys, että nyt asiat muuttuvat hetkessä, mutta Suomi on tasainen yhteiskunta ja muutokset tapahtuvat välillä piinallisenkin hitaasti.
Kaikki oppivat
Arhinmäki ei lähde myöskään kauhistelemaan sitä, miten kokemattomat perussuomalaiset sohlaavat eduskuntatyössä.
– Jokaisella uudella edustajalla on hirvittävästi opeteltavaa. Kaikki oppivat toimintatavat ja myös muuttavat niitä. Suurien mullistustenhan pitää näkyä toimintatavoissakin, hän sanoo.
– Perussuomalaisten haaste on tietysti se, että sillä ei ole ollut eduskunnassa aiemmin vahvaa koneistoa, joka tuntisi talon toiminnan.
Arhinmäki kuuluu niihin, jotka antavat Perussuomalaisille kunniaa demokratian nostamisesta arvoonsa.
– Perussuomalaiset sähköisti nämä vaalit ja sai ihmisiä liikkeelle puolesta ja vastaan. Ihmiset puhuivat politiikkaa työpaikoilla, kahvitauoilla, busseissa, vertailivat ehdokkaita ja puolueita ja äänestysvilkkaus kääntyi nousuun, hän listaa.
– Puolueiden välille syntyi ehkä aiempaa selkeämpiä eroja. Näin tapahtui ehkä politiikan politisoitumista ja se on demokratian ja kansanvallan kannalta hyvin tärkeää.