Viimeinen sana
Suomen kevät kellahtaa kohta kesäksi ja taidetta pukkaa joka tuutista. Niemet ja notkelmat ovat täynnä kaikenlaista mahdollista kyldyyriä, huonoa ja hyvää. Kesän taidetulvan oivallisena avaustilaisuutena toimi tiistaina Helsingissä järjestetty Mikä on taidetta? -paneeli, johon osallistui yhdeksän jollain tavoin taiteen parissa työskentelevää ja siitä leipänsä ansaitsevaa asiantuntijaa.
Perussuomalaisten lanseeraamaan käsitykseen postmodernista tekotaiteesta ei paljon puututtu. Ilman vaalien aiheuttamaa kiihkeyttä aiheesta olisi voinut sukeutua hyvinkin mielenkiintoinen keskustelu, arveltiin paneelissa.
Perussuomalaisten vaaliohjelmaan kuulunut määrittely sisältänee ajatuksen siitä, että taide ei saa monimutkaisuudessaan ärsyttää. Taiteen pitää olla helposti avautuvaa ja omaksuttavaa. Olettamus, että taide voisi pitää sisällään melkein mitä tahansa, on perussuomalaisille aivan liian laaja. Taiteen pitää olla selkeästi rajattavissa, jotta sen vastaanottaminen on vaivatonta ja kaikille mahdollista.
Taiteen vastaanottamiseen voi harjaantua, eikä se tarkoita elitismiä.
Taiteen ymmärtäminen täytyy erottaa tykkäämisestä. Kaikesta ei tarvitse pitää. Ei edes kaikista klassikoista tarvitse pitää. Dostojevskista ei tarvitse pitää, eikä dadasta, Picassosta tai performanssista. Kokeilun halua, uskallusta, uteliaisuutta ja perusteluja täytyy sen sijaan löytyä
Taide on aina osin elitististä, koska se vaatii opiskelua ja erityisosaamista – samoin kuin myös sen vastaanottaminen. Taiteentekijät ovat oman alansa ammattilaisia, muistutti keskusteluun osallistunut elokuvaohjaaja Saara Cantell.
Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén otti esimerkin ilmaveivistä. Jääkiekkosankari Mikael Granlund ei tehnyt ilmaveiviään hetken mielijohteesta, vaan hän oli harjoitellut sitä monia vuosia, ja kun tilaisuus koitti, hänellä oli sen tekemiseen riittävä taito.
Samoin taide vaatii sekä sen tekijältä että havainnoijalta aikaa ja työtä. Taiteen vastaanottamiseen voi harjaantua, eikä se tarkoita elitismiä, museojohtaja kiteytti.
Taiteessa ismit alkavat olla historiaa. Ollaan uuden ajan vaateiden edessä.
– Nykyisin taidetta tehdään yhä uusissa medioissa ja uusin välinein. Tilanne alkaa olla sellainen, että lähes mikä hyvänsä hyväksytään taiteeksi. Epävirallisia ja laittomiakin muotoja kuten graffiteja hyväksytään taiteena, mietiskeli estetiikan professori Arto Haapala Yliopisto-lehdessä (5/2011).
Tässä kohdin on aika ottaa esiin ruotsalaisen Ernst Billgrenin teos Mitä on taide ja sata muuta tositärkeetä kysymystä (Teos 2010). Siinä hän käy läpi erilaisia asioita antaen ensin lyhyen ja sitten pitkän (syvällisesti virittyneen) vastauksen.
Mitä on taide -kysymyksen lyhyt vastaus on: kysymys. Siis, mitä on taide? Se on kysymys.
Ympyrää pyöri myös tiistainen asiantuntijakeskustelu. Yksi kysymys synnytti lukuisia erilaisia vastauksia, joille kaikille saattoi hyväksyvästi nyökytellä, sillä ne kaikki vaikuttivat oikeilta. Samoin kuin yksi vastaus herätti lisää uusia kysymyksiä.
Toivottavasti kesän kulttuuritarjonta tuottaa ärtymyksen tai tyhjän hymistelyn sijaan oivalluksia ja halua tietää enemmän.
Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon mielestä hienoa on se, että taide voi herättää samanlaisia emootioita hyvinkin isossa joukossa erilaisia ihmisiä. Hänen mielestään se edustaa toivoa ihmisyydestä.
uutiskirje 
