Viimeinen sana
Tänä vuonna aion viettää keskikesän juhlaa Tukholmassa. Muutaman kerran juhannus on eletty läpi Helsingissä, eikä siinä mitään, mukavaa on ollut. Eihän sinne maalle ole aina pakko ängetä, vaikka se perinnesuomalaisiin tapoihin kuuluukin.
Tämän kesäiseen juhannusmatkailuun on syynsä. Yli kaksikymmentä suvea kanssani viettänyt Elsa-kissa päätti huhtikuussa, että tämä on nyt tässä ja siirtyi ajasta ikuisuuteen eli oikaisi käpälänsä. Suru oli tietysti valtava, sillä kyllä semmoisen isohkon maalaiskatin jättämä aukko on – siis iso.
Nyt kun olen päässyt yli syvimmän murheen, olen valmis lähtemään kohti tuntematonta, yli lahden vieraaseen maahan, outoihin oloihin. Aiemmin kissani vielä eläessä matkasuunnitelmat oli aina tehtävä se huomioiden ja varsinkin erityispyhinä oli vaikea löytää sille seuranpitäjää. Yksin en sitä ole halunnut jättää edes lyhyiksi ajoiksi.
Oikein hauskaa juhannusta koko kirjavalle Suomen kansalle!
En ole halunnut antaa sitä myöskään kenenkään mukaan juhannuksen mökkijuhliin, sillä silloin huoli olisi ollut vielä isompi. Juhannuksen villitsemät suomalaiset voivat koiruuksissaan keksiä mitä tahansa. Suviyössä on aina jotain magiaa ilmassa ja tehdään kaikenlaisia taikoja. Morsmaikun tai sulhasen näkemisen lisäksi halutaan saada infoa naapurin uudesta autosta, lumilapion varastajasta tai lottonumeroista. Näiden tilaisuuksien varalta on parempi pitää kissa kotona.
Nyt siis Tukholmaan, jossa voin verestää melko huonolle tolalle joutunutta ruotsin kielen taitoani. Jotain perussanastoa – konung, öl, hotel, jättefint, tillbaka – on jäänyt mieleen.
Oppikoulussa – sen verran on ikää – kukaan ei ollut kiinnostunut ruotsin kielen opinnoista. Siinähän ei ollut mitään eksoottista tai hianoo, kuten Hämeessä ilmaistiin. Toinen kotimainen, tylsää. Ikinä en olisi mennyt tunneille, ellei olisi ollut pakko.
Nykyään, kun joudun seuraan, jossa aletaan puhua pakkoruotsista, tekeydyn kuuroksi. Ymmärrän kyllä niitä perusteluja, joita pakkoruotsin vastustajat esittävät. Olen kuitenkin nykyään erittäin tyytyväinen siihen, että opin väkisin ruotsin, siitä on ollut paljon iloa: voi seurata ruotsinkielisiä tv-ohjelmia, lukea kirjallisuutta ja lehtiä.
Eikä minulla ole myöskään mitään suomenruotsalaisia vastaan. Heillähän on kaikkea kivaa tarjottavanaan: pirteää musiikkia, omituista huumoria, kaiken kestävää optimismia ja näin mittumaarina ne oudot juhannussalot.
Kohta siis istun ruotsinlaivan kannella tiirailemassa kaihoisasti kohti aavana vellovaa merta. Ehkäpä juhannuskirkkaassa mielessäni soivat tutut sanat ruislinnusta, kuusta ja kesäyön onnesta, på svenska.
Tuore liikenneministeri Merja Kyllönen on runoihmisiä. Hänen viime perjantaina runoblogiinsa kirjoittamansa teksti on nimeltään Kesän taika. Sen ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:
Valoisaa kesää
yötöntä yötä
lämpöä
itikoiden veisua
kärpästen surinaa
siitähän se
on suomalainen kesä tehty
Toisessa säkeistössä hän kuitenkin jo havahtuu todellisuuteen. Kohta se on ohi: ”joskus jopa ennen kuin havaitsemme ja ehdimme kunnolla nauttia kaikista kesän hedelmistä”.
Toivottavasti tänä vuonna talvi ei kuitenkaan yllätä liikenneministeriä kuten se yllättää aina VR:n. Kannattaa kuunnella säätiedotukset!
Oikein hauskaa juhannusta uudelle liikenneministerille ja koko kirjavalle Suomen kansalle!
lehti 