Sanat jotka säilyvät 27
Viikko sitten käsittelin tällä paikalla Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaa. Nyt vuoron saa tarinan toinen osapuoli.
Mutta enemmän kuin ketään ja mitään minä rakastin häntä, Märtaa.
Näin kirjoittaa Henrik Tikkanen omaelämäkerrallisen osoitetrilogiansa kolmannessa osassa Mariankatu 26 Kruununhaka (WSOY 1977).
Trilogia alkaa Tikkasen syntymän ajoista 20-luvulta, ja aloitussanat kuvaavat hyvin mistä on kyse:
Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.
Henrik Tikkanen ei käsittele itseään tai perhettään silkkihansikkain. Sukuromaani kuvaa suomenruotsalaisen perheen vaiheita kaunistelematta. Ja samalla koko kaksikielisen Helsingin lähihistoriaa. Tuttuja nimiä vilahtelee läpi trilogian.
Ensimmäinen osa Kulosaarentie 8 käsittelee Tikkasen lapsuutta, sotaa ja itsemurhia, muun muassa.
Toinen osa Majavatie 11 alkaa perinnönjaosta, joka suoritetaan vetämällä pitkää tikkua. Seuraa paljon seksiä, matka Italiaan yhdessä Arvo Turtiaisen kanssa ja lisääntyvää juopottelua.
En voinut unohtaa jäykästi harhailevaa katsetta isäni silmissä, kun hän kuola valuen yritti suudella saaristolaistyttöä, joka oli tullut siivoamaan hänen tupaansa rouvan ollessa poissa. Äitini oluen ja pillerien lamauttama kieli oli kuin kylmästä kangistunut käärme, joka kykeni vain hitaasti liikahtelemaan kun sitä pisteli kepillä.
Isä ja äiti kummittelevat varoittavina esimerkkeinä, mutta näyt eivät estä Henrikiä tarttumasta pulloon.
Henrik vihitään ensimmäisen vaimonsa kanssa presidenttipari Ståhlbergin kotona, mutta kirjan lopussa hän näkee työpaikallaan Hufvudstadsbladetin toimituksessa Märtan.
Tuntui kuin äkkiä olisi saanut iskun palleaan, hengitykseni salpautui. Tuo tyttö minun täytyi saada.
Mariankatu 26:ssa Henrik saa viimein Märtansa virallisesti, vuosien suhteen jälkeen. Juominen ja ahdistavat krapulat vievät yhä enemmän tilaa, elämässä ja kirjan sivuilla. Kuitenkin siitä puhutaan hyvin erilaisin äänenpainoin kuin Vuosisadan rakkaustarinassa. Arki puuttuu.
Myöhemmin Tikkanen kirjoitti trilogiaan vielä jatko-osat Henrikinkatu ja Yrjönkatu, mutta ne eivät imaise lukijaa mukaansa trilogian tavoin.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 6.11.2009
uutiskirje 