Itä-Afrikan vuosikymmeniä jatkunut ruokapula on kärjistymässä katastrofiksi. Jopa kymmenen miljoonaa ihmistä kärsii nälästä Afrikan sarven alueella. Kuivuus koettelee erityisesti Keniaa, Etiopiaa ja Somaliaa. Tilanne on huono myös Djiboutissa, Etelä-Sudanissa ja Ugandassa.
– Huonot sateet, hupenevat resurssit, konfliktit ja kohoava ruoan hinta ovat yhdessä luoneet tämän kriisin, sanoo Planin Itä- ja Etelä-Afrikan aluejohtaja Gezahegn Kebeden.
Plan Suomen pääsihteeri Riitta Weiste toteaa, että merkit uhkaavasta nälkäkatastrofista ovat olleet nähtävissä jo pitkään.
– Pelätään, että siitä voi tulla yhtä paha kuin Etiopian nälänhädästä 80-luvulla.
Unicefin mukaan kriisi on tällä hetkellä maailman vakavin humanitaarinen hätätila. Pahin tilanne on Somaliassa, jossa yli puoli miljoonaa lasta on vakavasti aliravittuja. Vaikka jatkuvaan aliravitsemukseen ei kuolisi, se on kuitenkin hyvin haitallista lapsen kehitykselle.
Ihmisiä pakenee kuivuuden aiheuttamaa ruokapulaa muun muassa Kenian Dadaabin pakolaisleirille.
– Leirille mahtuu noin 90 000 ihmistä, nyt siellä arvioidaan olevan ainakin puoli miljoonaa. Keniassakin on ollut jo pitkään pula ruuasta.