– Uusi essee on kaukana sisäsiististä. Se on tunnustuksellista tekstiä, jossa kirjoittajaminä tulee esiin persoonallisena, totesi Savukeidas -kustantamon johtohahmo Ville Hytönen. Hänen tehtävänään työväenkirjallisuuden päivässä oli esitellä uuden yhteiskunnallisuuden juurilla olevaa uutta esseetä.
Vanhasta nykyesseen eroaa vaikkapa siinä, että uusi pyrkii taiteelliseen kokonaisuuteen.
Nykyesseistiikassa on oleellista myös itsereflektio. Hytönen mainitsee Raoul Palmgrenin esseet esimerkkinä vanhasta, kylläkin valtarakenteita mutta ei kirjoittajaa itseään kyseenalaistaneesta esseistiikasta.
Nykyinen subjektiivinen essee tarjoaa kirjoittajan, joka osallistuu minällään esseeseen, mutta kyse voi silti olla fiktiosta. Esimerkiksi Antti Nylénin esseissään esittämiä ajatuksia lainataan mediassa, vaikka esseessä on kyse kaunokirjallisuudesta: esseen minän ei tarvitse olla totta.
– Valhe tekee tunnustuksellisesta esseestä kiinnostavan. Siinä ei ole kyse kaksinaamaisuudesta vaan taiteesta, Hytönen korostaa.
Hän jatkaa, että essee on illuusio subjektista, joka kertoo mielipiteitään. Tästä juuri on kyse, kun esimerkiksi Nylénin kirjallinen rooli kertoo haluavansa nylkeä lihansyöjät.
Mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun otettu uusi essee on siis tunnustuksellista ja kantaaottavaa, vaikka näitä kumpaakin valheellisesti. Esseen minä on Hytösen mukaan lähes rinnastettavissa romaanin henkilöön.
Hyvä essee vaatii Hytösen mukaan omanarvontunteen kyseenalaistamista. Tekstistä on näyttävä, että kirjailijalla on sivistystä ja rohkeutta jonkinlaiseen tunnustuksellisuuteen. Lisäksi on löydyttävä kirjoittajalle sopiva kaunokirjallinen asiatyyli.
Nopeasti suosituksi kirjallisuuden lajiksi noussut uusi essee on saamassa tarkemman määrittelyn ensi vuonna, kun Savukeidas julkaisee Johanna Venhon kirjoittaman Mitä essee tarkoittaa.
Prekariaatit ja arki
Finlaysonin tehdasalueella toista kertaa järjestetty kirjallisuustapahtuma pohti toistamiseen työväenkirjallisuutta, nyt uudistamisen näkökulmasta. Selvää vastausta ei tosin löytynyt.
Asiaa pohtineessa paneelissa kirjailija Jani Saxell totesi, että olisi turha jumiutua kuvaamaan vain perinteisiä työläisiä tehtaissaan.
Hänestä arjen kuvaus ja prekariaattikuvaus ovat nykyajan työväenkirjallisuutta.
Tuomas Kyrö parahti, että missään nimessä hän ei voi määritellä itseään työläiskirjailijaksi.
– Olen jekuttaja ja rohdoskauppias.
Hän ei kuvaa ihmisten pahoinvointia vaan ihmisiä, ja varsin usein kyse on keskiluokkaisista ihmisistä, koska meillä keskiluokkaan kuuluu yhä useampi ihminen.
– Meidän ongelma on että suodatinpussit loppuu ja niitä saa kaupasta vain 24 tuntia vuorokaudessa, hän kiteytti laajentuneen keskiluokan ongelmakenttää.
Vapaus -romaanissaan kansalaistottelemattomuuteen kannustanut Janne Kuusi kielsi, että hänellä olisi ollut kirjassaan mitään tietoista pyrkimystä vaikuttaa lukijaan.
– En ajattele vaikutusta, kun kirjoitan, kertoo Kuusi, joka työn alla olevassa uudessa kirjassaan painiskelee Björn Wahlroosin kanssa.
Omavaloisuus
Kirjallisuustapahtumassa tähtihaastattelussa ollut Aulikki Oksanen kommentoi tätä aikaa oman runotuotantonsa kautta: ihmisen julmuuksista julminta on se, että julmuuksista ei välitetä.
– Sivustakatsojan katseessa näet avoimen haudan.
Hän sanoi myös, että marxilaiset, kristyt ja islamilaiset arvot ovat lähempänä toisiaan kuin mitä ovat vallitsevan globaalikapitalismin arvot.
Kirjallisuuden kaupallistumista Oksanen kommentoi korostamalla kirjan sisäistä arvoa, joka on markkina-arvoa tärkeämpi. Kirjailijoiden itsensä taas on hänen mukaansa oltava omavaloisia. Mainosvalo on vie pitkälle.
uutiskirje 