Katainen, jota esittää Joni Lehtomäki, on työtön yhteiskuntatieteilijä, joka Pispalan teatterin samannimisessä näytelmässä etsii töitä. Kerta toisensa jälkeen hän kieppuu työvoimavirkailijoiden pakeilla. Kohtelu on surkeaa.
Tarjotut työt ovat mitä sattuu. Katainen on niihin täysin ylikoulutettu. Mutta sekös haittaisi. Tosin niidenkin saamisen hintana on himokkaan naisvirkailijan lähentelyjen sietäminen.
Työttömällä on paperit kunnossa ja asennettakin tuntuisi olevan. Mutta loppuviimeksi asioiden laita on siten, miten virkailija ne näkee. Ja se taas riippuu paljolti työvoimavirkailijan päivästä. Pieni rikesakko voi katkaista toiveet uudesta työpaikasta. Tai sitten ei.
Työmarkkinat eivät ime Kataista. Hän päätyy mukaan poliittiseen toimintaan. Siellä Kataisesta leivotaan idols-tyylillä uutta tähteä poliittisella taivaalle. Harjoitellaan politiikan kieltä, sitä, jossa sanotaan paljon ja nasevasti, mutta ei tarkoiteta mitään.
Tärkeintä on kielikuva. Hetki. Ja sehän sopii, sillä päätösvaltaahan poliitikoilla ei enää ole. Se on siirtynyt rahalle. Näytelmän yhteiskuntakritiikki on kyllä selvää. Toisaalta kuitenkin osoittelematonta, vaikka näytelmän nimi ei varmaankaan vain sattumalta ole Katainen.
Sitä paitsi tämä Katainen kokee yhden päivänä aikana lukemattomia hallituskausia kestäneet työttömyyden piinat. Kritiikki kohdistuu siis muuallekin kuin nykyiseen kokoomusjohtoiseen hallitukseen.
Etäisesti elämää
Tästä kaikesta, Jyri Pennasen käsikirjoituksen mukaisesta, on ohjaaja Sirkku Veilahti luonut yhdessä näyttelijäkaartinsa kanssa – uskokaa pois – hauskaa katseltavaa. Ja vielä onnistuneesti brechtiläisessä hengessä. Sillä samalla kun kaikki tapahtuva voisi olla ihan tätä päivää, kaiken yllä leijuu epätoden tuntu.
Miten absurdia elämämme onkaan!
Veilahti määrittelee Pispalan teatterin vapaaksi teatteriryhmäksi, jossa osa näyttelijöistä on ammattilaisia, osa harrastajia. Katainen -näytelmässä oli pari aivan uuttakin näyttelijää. Silti meno luisti, ja parani vain edetessään.
Vili Teppo Langen musiikki antoi omaa lisäväriään Kataisen seikkailuihin. Lehtomäen lisäksi rooleissa nähdään muun muassa Laila Räikkä, Monna Laaksonen, Sanna Lehtonen, Merja Siljamäki, Olli Etelämäki ja Jari Rauhala.
Pennanen kertoo tarttuneensa työttömyys-aiheeseen kuunneltuaan aikansa kirjoittamista harrastavien ihmisten valitusta siitä, miten vaikeaa on kirjoittaa työttömyydestä. Pennasen näytelmässä työttömyydestä puhutaan myös työn analyysin kautta.
– Nykyisin työt, joita ihmisille tarjotaan, ovat himphamppua järjestään, hän aloittaa ja jatkaa, että koulutukseen kyllä satsataan, mutta kun ihminen valmistuu, tarjotaan vain pätkätöitä. Turvallisia työpaikkoja ei ole.
Tästä kaikesta siis näytelmä kertoo.
Taistelu lasten sieluista
Pispalan teatterin kantaviin voimiin kuuluva Sirkku Veilahti sanoo, että Katainen -näytelmä soveltuu mainiosta teatterin linjaan, jota hän määrittelee sanoilla vaihtoehtoinen, omaehtoinen, pienen ihmisen puolella oleva ja yhteisöllisyyttä puolustava.
Teatteri on viimeisen vuoden ajan toiminut Tampereen Pyynikillä. Teatteri saa kaupungilta pientä toiminta-avustusta. Pieniä tukieriä tulee muualtakin, muun muassa Kansan Sivistysrahastolta ja läänin taidetoimikunnalta.
Ensi tammikuussa Pispalan teatterissa kantaesitetään Nuken tragedia, jossa nuket taistelevat lasten sieluista tietokoneita vastaan. Näytelmän käsikirjoituksesta vastaavat Jarmo Suomi ja Sirkku Hiltunen, joka on myös ohjaaja.
Kataisen näytökset jatkuvat Pispalan teatterissa 25.11. asti.
lehti 