Mikkelissä perjantaina käynnistyneillä Työväen Näyttämöpäivillä mentiin suoraan vakaviin aiheisiin. Kolmentoista näytelmän sarjan aloitti Kuusankosken Teatterin sota-aiheinen Iso vihko.
Tarina kertoo kaksospoikien kehityksestä sodan julmuuksien keskellä. Lapset näkevät läheltä kaikki sodan kauheudet, myös sen kun kotipihaan iskenyt kranaatti tappaa heidän äitinsä.
Kaksospojat näkevät pahuutta ja julmuutta kaikkialla, lähimmissäkin ihmisissä, kuten isoäidissä, jonka luokse pojat on lähetetty.
Aikuisia aikansa katseltuaan pojat päätyvät siihen, että he voivat selviytyä vain itsensä karaisemalla. Niinpä he harjoittelevat kestämään nälkää ja iskuja. He oppivat karaisemaan myös mielensä niin, että sääli ja myötätunto ei enää pysty hämärtämään heidän harkintakykyään.
Kaikesta oppimastaan pahuudesta huolimatta pojilla säilyy, toisin kuin ympärillä olevilla aikuisilla, oikeudentaju ja halu auttaa. Hyvyys ja pahuus taistelevat heissä.
Melko synkkäilmeinen tarina on höystetty mustalla huumorilla. Keveyttä raakoihin tapahtumiin tuo välähdyksenomainen kerronta. Väkivallassa ei kieriskellä. Toteava tyyli ei ota kantaa hyvää eikä pahaan.
Näytelmän päätös on vaikuttava. Pojat ovat läksynsä oppineet. Edes isän uhraaminen ei tunnu missään.
Näytelmän nimi selittyy sillä, että pojat kirjaavat tunnollisesti isoon vihkoon kaiken kokemansa.
Unkarilaissyntyisen Agota Kristofin kirjoittaman Iso vihkon näytelmäsovituksesta vastaavat Minna Harjuniemi ja Juha Hurme. Näytelmän on ohjannut Jouni Henttu.
Päärooleissa nähdään Tiian Mauno ja Maria Koivukari, joiden vakavat poikahahmot vakuuttavat.
Iso vihko oli tasokas aloitus näyttämöpäiville, joilla lavalla nähdään harrastajateattereita.
Äitiydestä taas
Perjantainillan toinen esiintyjäryhmä oli Kajaanin Harrastajateatteri. Sen Mum on näytelmä äitiydestä, tyttärenä olemisesta ja elämästä. Kuten nimi kertoo, esityksessä pyöritellään laajoja kuvioita. Tosin aika vähän mitään uutta aihepiiristä tulee ilmi.
Sara Saxholmin ohjaama esitys perustuu neljän naisnäyttelijän ryhmätyöhön. Lähes kaikilla on omia kokemuksia äitiydestä. Mukana on myös muilta äideiltä saatuja tekstejä aiheesta.
Mum ei ole perinteinen näytelmä juonineen ja tarinoineen. Se on oikeastaan ohjattu ja dramatisoitu keskusteluesitys äitiydestä. Ja varsin taitavasti Saxholm, Karoliina Kuvaja, Irja Samoil ja Maarit Väyrynen toteuttavat äitiyden ylistyksen.
Ylistykseksi itse sen tulkitsen, vaikka esittäjät kovasti tuovatkin esiin äitiyden pelkoja ja tekevät tunnustuksia epä-äitimäisistä teoista tai aikomuksista.
Äitiys ja tyttäryys on niin tunteita pursuava asia, että niillä voi vääntää kyyneleet karskeimmankin tyypin silmäkulmaan. Kajaanilaisten Mum ei tavoittele tavoittele näitä helppoja voittoja. Se pyrkii selvästikin analysoimaan äitiyden ilmiötä monipuolisesti, arjen eri tilanteissa. Katsoja – siis naiskatsoja – nyökyttää päättään: juuri noin se on. Samaistuminen on vahvaa.
Yksi äideistä oli yksinhuoltaja, jolle rakas lapsi oli myös pallo jalassa. Minnekään ei pääse lähtemään yksin ilman ulkopuolisen apua. Melko huikeita summia piti yksinhuoltajan maksaa lapsenvahdille, jos halusi käydä vaikkapa elokuvissa.
Tällaisia nykyaikaisen äidin ongelmia olisi voinut näytelmässä käsitellä enemmänkin. Äitiys kun taitaa olla juuri nyt hurjassa murroksessa meillä länsimaissa. Mutta ehkä se on sitten jo aivan toisen näytelmän aihe.
Työväen Näyttämöpäivät jatkuvat Mikkelissä sunnuntaihin asti.
uutiskirje 
