Tennessee Williamsin luoma hahmo on hyvin kiinnostava. Itseään pakeneva Blanche on saanut potkut opettajan työstään, koska hän on sekaantunut 17-vuotiaaseen poikaan.
Hän on rahaton ja turvaton nainen, jonka ainut omaisuus näyttää olevan yläluokkaiset tavat ja arvot. Niistä käsin hän arvioi Stella-sisaren (Petra Karjalainen) elämää sivistymättömän Stanleyn (Tommi Raitolehto), tuon duunaripolakin kanssa.
Uusi tulokas aiheuttaa rauhattomuutta Kowalskeissa, jotka ovat siihen asti eläneet tyytyväisinä karunkaunista arkeaan, jossa vuorottelevat hehkuva rakkaus ja perheväkivalta, johon Stanleyn huuruisien peli-iltojen päätteeksi toisinaan sortuu.
On oltava samanlainen ja erilainen yhtä aikaa.
Arvoitus pysyy
Tampereen Työväen Teatterin vanhalla näyttämöllä Blanchea esittää Merja Larivaara. Hänen Blanchensa on samanaikaisesti vahva ja heikko. Blanche säilyttää arvoituksellisuutensa loppuun saakka, vaikka murtuminen on toisinaan lähellä.
Blanche toivoo löytävänsä turvan Stanleyn yhdestä pelikaverista, vanhapoika Mitchistä (Auvo Vihro). Mutta Stanleyn kaivamat tiedot Blanchen menneisyydestä romuttavat toiveet.
Näytelmän keskeinen jännite on Blanchen ja Stanleyn välissä. Sen aineksina on seksuaalinen vetovoima ja toisaalta molemminpuolinen halveksunta. Tosin edellinen tuntui jotenkin väljähtäneeltä.
Stanley purkaa jännitteen väkivaltaisesti. Se kiihdyttää Blanchen henkistä romahdusta. Todellisuudentaju häviää ja hulluus saa vallan. Mutta Larivaaran tulkinnassa hyvin vähäeleisesti.
Nykyihmisen fiktiivinen elämä
Lampelan ohjauksessa Blanchen hulluus jää kaikesta huolimatta jotenkin auki. Ja siinä onkin koko näytelmän ydin. Siitä käynnistyy katsojan päässä pohdinnat, joiden kautta Blanchessa voi nähdä nykyihmisen dilemman.
On oltava samanlainen ja erilainen yhtä aikaa. On taisteltava yhdenmukaistamista vastaan ja tavoiteltava vapautta määritellä itse oma totuutensa. Joskus turvapaikaksi löytyy fiktio.
Tästä kaikesta kai on kyse meidän ajassamme, jossa ihminen yrittää muuntua henkisesti ja fyysisesti globaalin kapitalismin ohjaamille työmarkkinoille kelpaavaksi. Ihmisen sisin ei kiinnosta meidän aikaamme. Tärkeintä on mitä esität. Ja että uskot itse siihen mitä esität.
Eroon Brandosta
Viettelyksen vaunu tuo monelle mieleen vuoden 1947 elokuvaversion, joka nosti nuoren Marlon Brandon rysäyksellä tähdeksi. TTT:n näytelmässä on haluttu tehdä pesäero elokuvatulkinnan kanssa, varsinkin kun Brandon roolityön varjoon jäi Blanchen tarina.
Raitolehden Stanley on herkästi räjähtävä ruutitynnyri, joka pursuaa vihaa. Vain Stella-vaimo pystyy onkimaan miehestä ulos muutakin. Vihan kaapuun tuntuu kietoutuvan – jos sitä ylipäänsä on – myös vetovoima Blancheen.
Viettelyksen vaunu. Käsikirjoitus Tennessee Williams, suomennos Reita Lounatvuori, ohjaus Pasi Lampela, lavastus Markus Tsokkinen, rooleissa mm. Merja Larivaara, Tommi Raitolehto, Petra Karjalainen ja Auvo Vihro. Ensi-ilta 31.1. TTT:n vanhalla näyttämöllä.
lehti 