Palkkatyöläisille 1970-luku oli työehtojen paranemisen ja tasa-arvon vuosikymmen. SAK oli vahva keskusjärjestö ja vaikutti ratkaisevasti yhteiskunnallisiin uudistuksiin, jotka vauhdittivat Suomea kohti tasa-arvoisempaa ja turvallisempaa työelämää, kirjoittaa SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm keskusjärjestön historian kolmannessa osassa.
– Esimerkiksi 70-luvun lomalait ja eläkelait olivat tasa-arvoratkaisuja, kun harvoille kuuluneet etuoikeudet tulivat yhä useamman palkansaajan osaksi. SAK:n ajama solidaarinen palkkapolitiikka ja progressiivinen verotus kavensivat alimpien ja ylimpien palkkojen välisen eron poikkeuksellisen niukaksi. Naisten työssäkäynti lisääntyi vauhdilla, ja samalla naisten ja miesten välinen palkkaero supistui, Bergholm muistuttaa.
Työolojen parantumiseen Suomessa vaikutti merkittävästi Ruotsin työmarkkinoiden imu. Se tarjosi Suomen työläisille ja ammattiyhdistysliikkeelle etulyöntiaseman palkka- ja työehtosopimusneuvotteluissa, kun vain autolauttamatkan päässä olivat paremmat työpaikat.
Bergholm näkee Ruotsin vetovoiman tärkeimpänä syynä myös 70-luvun lakkoherkkyyteen. Ruotsiin muutto lopetti työvoiman ylitarjonnan ja aiheutti lopulta työvoimapulan, joten siinä tilanteessa työtaistelut olivat menestyksekäs keino hankkia parempia työehtoja.
Myös Neuvostoliiton pelko vaikutti: valtiovalta ja työnantajat ostivat laajoilla tulopoliittisilla kokonaisratkaisuilla ennen kaikkea yhteiskuntarauhaa, koska he pelkäsivät kommunistien lietsomaa vallankumouksellista yleislakkoa. Tulopolitiikka ei taannut työrauhaa. Suomi nousi 1970-luvulla kansainvälisten työtaistelutilastojen kärkeen.
Myös SAK:n sisällä kuohui. SAK:n ja sen jäsenliittojen päätökset syntyivät usein äänestämällä niin, että enemmistön muodostivat sosialidemokraattiseen ja vähemmistön kansandemokraattiseen ryhmään kuuluneet.
SAK:n historiasta laajemmin erikoistutkija Tapio Bergholmin haastattelussa perjantaina 20. 4. ilmestyvässä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.
uutiskirje 
