Tämä esitys oli kutsuttu Tampereen teatterikesään luultavimmin aiheensa vuoksi. Venäjä ja venäläisyys Suomessa ja suomalaisissa: siitä aiheesta saa vielä syntymään monta kelpo näytelmää.
Vauhdistaan ja hyvästä perusideastaan huolimatta kotkalaisten esitystä ei voi pitää kuin aiheen esiharjoitelmana. Historian vieteri oli venytetty niin oikoiseksi, että linja Nikolai II:n ja jopa hänen vanhempiensa kesäretkistä Kotkan Langinkoskelle ei oikein pysynyt tarinana koossa, siis ei kantanut nykyaikaan saakka.
Jossakin vaiheessa katsojalle tuli jo tunne, että hän on katsomassa eri näytelmää kuin mistä oli käsiohjelmasta lukenut. Onneksi tuli se pelastava käänne, jossa vähän liiankin alleviivatusti alettiin puhua meistä ihmisistä sellaisina kuin olemme: ei ole kirkossa kuulutettu, että meistä kukaan on ”puhdas” suomalainen – tai venäläinen.
Käsikirjoittajan viehätys historialliseen taustaan teki siis kepposen, ja kosketuskohdat nykyajan todellisuuteen suomalaisessa lähiössä jäivät varsin ohuiksi. Esimerkiksi Radio Sputnikin hetken ajan soinut mainos ja jokin muu selkeä linkki venäläisten ja suomalaisten kohtaamiseen tänä päivänä olisivat kuorineet turhaa historiallista paatosta ja nippelitietoa.
Toki huomiot suomalaisten, myös venäläisistä vähemmän tykkäävien, halusta rahastaa rikkaiden itänaapurien kustannuksella olivat teräviä. Mutta kun epilogi on käsikirjoitettu ikään kuin johonkin muuhun tarinaan, kokonaisuudesta jäi sekava vaikutelma. Kotkalaisilla oli tuomisinaan hyvä idea, jonka toteutus kuitenkin kärsi asiaan keskittymisen ja pelkistyksen puutteesta.
Emilia Pöyhönen: Tsaarin kakarat. Kotkan kaupunginteatterin esitys Tampereen teatterikesässä. Ohjaus Hilkka-Liisa Iivanainen. Ei enää syksyllä teatterin ohjelmistossa.
uutiskirje 
