Mitä uhkaa herkästi olla seurauksena, kun koulukiusaamisen, ihmisen raakalaisuuden – jopa perheen sisällä – kaltaisia asioita kuvataan mutkat oikomalla? Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä esitettävä Pahuus-näytelmä on esimerkki näin toimimisesta.
Vastaus: Uhka on tekijöiden hyvän tarkoituksen vesittyminen, jopa epäonnistuminen. Maalia ei saavuteta. Eikä pelkistämisen tarve riitä selitykseksi.
On aina hienoa, että teatterin keinoin tartutaan arkoihin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Se on yksi teatterin tehtävistä. Mutta. Se on myös vaativa tehtävä. Niinpä, mitä arempi aihe on, sitä suuremmat vaatimukset siihen tarttumiselle ja toteutukselle asettuu.
Pahuus puhuttelee edelleen.
Aiheet ovat Pahuus-näytelmässä siltä arimmasta päästä. Niiden käsitteleminen on näin sitäkin vaativampaa.
Kirjasta suuri kohu
Jan Guilloun vuonna 1981 julkaisema omaelämäkerrallinen teos aikaansai suuren kohun. Tuollaistako on elämä sisäoppilaitoksessa Ruotsissa 1950-luvulla ollut. Äiti lähettää isänsä vainoaman ja pahiksen elämää viettäneen poikansa sisäoppilaitokseen. Siellä tämän, Erikin, olisi mahdollista muuttaa tapansa, luopua väkivallasta ja saada elämä raiteilleen. Tällä mielellä poika laitokseen lähteekin.
Oikeudenmukaisuutta peräävä poika pitää aikansa kiinni periaatteestaan, mutta joutuu lopulta toteamaan todellisuuden. Oppilaitoksessa vallitsee vanhempien oppilaiden mielivalta. Sitä leimaa silmitön pahuus, yläluokkaisten jälkeläisten julma toverikasvatus, johon opettajat eivät puutu.
Tuotteliaimpiin näytelmäkirjailijoihin lukeutuvaa Pasi Lampelaa on nyt kiittäminen samasta syystä kuin aiemminkin, rohkeudesta.
Koulukiusaamisesta nyt
Lampela ammentaa aiheensa tästä päivästä ja tästä yhteiskunnallisesta todellisuudesta – ja tarttuu niistä kipeimpiin. Näin nytkin. Vaikka Pahuus-näytelmä kertoo tapahtumista 1950-luvulla, voi sille löytää sijan puheenvuorona keskusteluun koulukiusaamisesta ja laajemmin toistensa huomioonottamisesta yhteiskunnassa.
Vuosi sitten hän oli samalla asialla Helsingin Kaupunginteatterissa. Meidän poika –näytelmä kertoi millaisiin ääritekoihin koulukiusatun ja yksinäisen nuoren miehen ahdistus saattoivat johtaa.
Pahuus puhuttelee edelleen. Puutteet toteutuksessa eivät ole este sille. Tämän todistaa näytelmän saama vastaanotto nuorten keskuudessa. Heitä on ollut näytelmän katsomossa paljon, kiitos koulujen mielenkiinnon sitä kohtaan. Vaikutuksen saattoi havaita siinäkin näytännössä, jossa tämän kirjoittaja näytelmän näki.
Nuorten kommentoinnit eivät jääneet hymähtelyn asteelle Se oli yllättävää muun muassa sen vuoksi, että sadismi- ja tappelukohtauksistaan huolimatta esitys oli enemmän laahaava kuin vauhdikas. Yleisöä kosiskelevat letkautuksetkin olivat yhden näyttelijän, Erikin kämppäkaverin varassa.
Nuoria ihmisiä näyttelemään on pestattu kahdeksan Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi opiskelevaa. Luonteva ratkaisu, mikä kyllä oli omiaan tekemään ohjaajan työn entistäkin haasteellisemmaksi.
Suomen Kansallisteatteri, pieni näyttämö. Jan Guillou: Pahuus. Dramatisointi ja ohjaus Pasi Lampela, lavastus Katri Rentto, puvut Anna Sinkkonen, valot Harri Kejonen, äänet Esa Mattila. Rooleissa: Juhani Laitala, Karin Pacius, Johannes Holopainen (TeaK), Kalle Lamberg (TeaK), Aija Pahkala (TeaK), Saska Pulkkinen (TeaK), Asko Vaarala (TeaK), Vesa Vatanen (TeaK), Jesse Vinnari (TeaK), Markus Virtanen (TeaK), Aaro Wichmann.
lehti 